Puttipeli Ilosen kompastuskivenä US Openin karsinnoissa - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Puttipeli Ilosen kompastuskivenä US Openin karsinnoissa

Mikko Ilonen tarvitsee iltapäivän kierroksellaan Walton Heathissa reilusti parin alittavan tuloksen päästäkseen mukaan US Openiin.Kuva All Over Press

Mikko Ilonen (72-70) jää niukimmalla mahdollisella tavalla ulos US Openista. 12 parasta pelaajaa 94 yrittäjän karsinnasta sai paikan kesäkuun puolivälissä pidettävään majoriin.

”Tämä arpa ei nyt voittanut. Tulen jäämään lyönnin ehkä kahden päähän uusinnasta tai suorasta paikasta. Pelaaminen oli hyvää, mutta tuntui siltä, että olisin putannut miljoona kertaa päivän aikana” , pettynyt Ilonen puhisi 36 reiän urakkansa jälkeen.

Ilonen oli oikeassa. Tulos kolme alle olisi riittänyt uusintaan pääsemiseksi. Karsijoita tässä tuloksessa oli kuusi, paikkoja jaossa peräti viisi. Karsinnan paras oli edellispäivänä BMW PGA Championshipissa kirvelevästi uusinnan hävinnyt Simon Khan (-7) . Paul Casey ja Jaco van Zyl (-6) jakoivat 94 pelaajan kisassa kakkossijan.

Peter

Peter Hedblom pääsee kolmannen kerran US Openiin. Kahdella ensimmäisellä sijaluvut ovat olleet upeasti 11. ja 21.Kuva All Over Press.

Tanskan Morten Orum Madsen (-5) sijoittui neljänneksi, Marcus Fraser sekä Peter Hedblom (-4) Ruotsista olivat viimeiset ilman uusintaa US Openiin päässeet pelaajat. Hedblom pelasi British Openissa jo vuonna 1990. Kolmen ET:n voiton lisäksi hän on nostanut voittopokaalia Challenge Tourilla mm. Espoon Volvo Finnish Openissa. Viimeisistä viidestä paikasta käytiin siis kuuden miehen uusinta. Jatkoonpääsijät olivat John Parry, David Howell, Jose-Maria Olazabal, Estanio Goya ja Chris Doak.

Rikard Karlbergin kohtaloksi tuli pudota , hän sai lohdutukseksi ensimmäisen varapaikan. Ilonen siis jakoi 94 pelaajan kisassa sijalukua 14. , jota voidaan pitää erinomaisena suorituksena. Luokattomasti maanantaina putannut Ilonen suuntaa Lontoosta Tukholmaan, jossa hän osallistuu Nordea Mastersiin. Ilonen pelaa seuraavan kerran jo torstaina Tukholmassa käynnistyvässä Nordea Mastersissa, jossa hän voitti elokuussa 2007 ja oli viimevuonna kolmas.

Teemu Tyry

1.Kierros….

Mikko Ilonen osallistuu yli 90 muun pelaajan tavoin Walton Heathin kahdella kentällä maanantaina pidettäviin US Openin karsintoihin.

Arviolta kymmenenen ensimmäistä saa paikan 13-16.6 pidettävään varsinaiseen kisaan. Osallistujalista on varsin nimekäs, se koostuu enimmäkseen ET:n pelaajista.

Ilosen tulos aamukierroksella Walton Heathin Old Coursella oli sama kuin kentän par (72).

’Kolme birkkua tein , samanverran bogeja. Ihan hyvä esitys kovassa tuulessa. Ovat leikanneet viheriöt hieman liian llyhyiksi, tosi vaikeaa hallita näissä keleissä pituuksia. Taitavat olla aamun varhaisista lähdöistä ne parhaat tulokset’, Ilonen kommentoi aamupäivää.

Ilosen tietotoimiston mukaan paras tulos oli kuusi alle. Muista tuloksista ei tässä vaiheessa valitettavasti ole tietoa. Ilonen lähti toiselle kierrokselleen New Courselle kello 15.40 Suomen aikaa. New Course on noin 400 metriä lyhyempi kuin Old Course.

Ilonen on selvinnyt samoilla kentillä pelattavista karsinnoista läpi kahdesti vuosina 2010 ja 2012.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje