15.–22.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Putkosella pari lyöntiä liikaa jatkopaikkaan – ”Raudat olivat vain liian huonoja”

Teemu Putkonen kaipaili Mauritius Openissa tarkempia lähestymisiä.

Teemu Putkosen ensimmäinen ET-kisa päättyi karsiutumiseen. Janne Kaske missasi karsintarajan hieman selvemmin.

Teemu Putkosen ja Janne Kasken tie nousi pystyyn kahden kierroksen jälkeen Mauritiuksella meneillään olevassa European Tourin ja Asian Tourin yhteiskilpailussa. Lähemmäksi jatkopaikkaa parivaljakosta pääsi Putkonen, jonka tuloksessa oli viikonlopun kierroksia ajatellen kaksi lyöntiä liikaa.

Putkonen (-1) oli perjantain kierrosta kahdeksan reiän jälkeen kaksi yli, mutta sen jälkeen otteet olivat vakuuttavia. Hän teki etuysin loppuun birdien ja virheettömällä takaysillä vielä kaksi lisää. Tulos 71 oli lyönnin verran parempi kuin torstaina, mutta jatkoonpääsy olisi vaatinut kuutosella alkavaa noteerausta.

”Raudat olivat vain liian huonoja. Jäi liian pitkiä birkku-putteja, vaikka löin 15 griiniosumaa. En vain päässyt tarpeeksi lähelle. Tänään oli hyvää draivaamista ja molempina päivinä puttasin hyvin”, 85. sijaa jakanut Putkonen sanoi.

”Huomenna sitten vain treeniä ja sen viikolla pelaan Indonesian Openin.”

Janne Kasken (+5) jatkopaikka Heritage Golf Clubilla jäi kahdeksan lyönnin päähän. 74 lyönnin kierroksella syntyi viisi birdieä, mutta tälläkin kertaa pari isoa virhettä triplabogin ja tuplabogin muodossa söi 142. sijan jakaneen pelaajan tulosta rankasti.

”Kummatkin rundit lähti painajaismaisesti käyntiin vinolla avauksella. Eilen oli vielä putteri jäässä ja sen takia tuli lisää lunta tupaan. Suurin osa ajasta peli oli ihan mallikasta, ja yhdeksän birkkua yleensä riittää viikonlopulle, mutta isoja virheitä tuli aivan liikaa”, Kaske sanoi.

”Jos nyt jotain positiivista haluaa etsiä, niin mielummin itse missaan cutin muutamien huonojen väylien takia kuin että peli olisi ollut koko ajan heikkoa. Vaikka tulos olikin varmaan huonoin tänä vuonna, niin suurimman osan ajan kentällä olin ihan tyytyväinen omaan tekemiseen. Toivottavasti Indonesiassa päästään vihdoin porteista tuplabogia paremmin liikkeelle.”

Kauden pienempiin ET-kisoihin kuuluvan Mauritius Openin kärkeen nousi Calum Hill (-12). Ranskan Matthieu Pavon, Belgian Thomas Detry ja Etelä-Afrikan Brandon Stone ovat skotlantilaisesta lyönnin päässä.

Pohjoismaalaisista tanskalaiset Søren Kjeldsen ja Rasmus Højgaard (-9) jakavat yhdeksättä sijaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje