26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

McDowell hakee menestystä New Orleansista

Varjosta takaisin voittotaistoihin? Graeme McDowellin pelit eivät ole kulkeneet lainkaan edellisvuoden mallliin © Getty Images

Varjosta

Graeme McDowell oli vuoden 2010 suurin yllättäjä huippugolfissa. Vaatimattoman alkuvuoden jälkeen hän löysi todellisen leijonan itsestään kevään taittuessa kesään. Walesin avoimista tuli voitto, tämän jälkeen pohjois-irlantilainan katkaisi eurooppalaisten 40 vuoden voitottomien kisojen sarjan US Openissa. Pienen suvantovaiheen jälkeen hän nousi ikimuistoisesti Ryder Cupissa ratkaisevan pisteen tuoneeksi sankariksi.

Kaksi viimeistä voittoa olivat nekin isoista kisoista. Valderramassa McDowell kukisti suuren osan ET:n huipuista, joulukuussa Tiger Woods taipui uusinnassa kakkoseksi omassa kutsukisassaan. Vaikka McDowell oli aiempinakin vuosina voittanut ja menestynyt, kausi oli monessa mielessä satumaista menestystä, jollaista supertähdillekin osuu kohdalle hyvin harvoin.

Odotukset vuodelle 2011 nousivat todella korkealle. Kuten usein käy, superkauden jälkeen pudotus on ollut myös McDowellille varsin kova. Alkukaudesta hän sijoittui vielä neljästi kymmenen joukkoon. Neljä viimeistä ovat menneet täysin penkin alle, Mastersissa mies karsiutui, paras sijoitus on maaliskuun alun jälkeen 42:s.

”Tämä on pienestä kiinni. Olen ollut viimeisten viikkojen aikana hieman ulkona omasta pelistäni. Joitakin vanhoja huonoja tottumuksia on tullut esiin. Uskon kuitenkin, että muutaman päivän harjoittelu on vienyt tekemistäni siihen suuntaan, johon haluan. Viikonlopun kenttä, (Pete Dyen suunnittelema) mittaa todenteolla osaamisen tason. Täällä on peli ja ajatus pystyttävä pitämään 100 prosenttisesti mallillaan jotta menestyisi”, McDowell ennakoi.

New Orleansin kilpailun jälkeen hän pelaa USA:sa Players Championshipin, jonka jälkeen ovat Euroopan kisoista vuorossa Volvo World Matchplay, BMW PGA Championships sekä Saab Wales Open samalla kentällä josta menestysputki edelliskaudella alkoi. Kesäkuun 16-19. päivinä mitataan sitä, kuinka hyvin McDowell pystyy puolustamaan voittoaan US Openissa.

Maailmanlistalla hän on viidentenä. Taistelu kärkisijoista on kuluvalla kaudella tavallistakin tiukempaa. Tämänhetkisellä vireellään McDowellilla tulee olemaan vaikeaa pysytellä top-10 listalla. Yksi iso menestys voi toki kääntää tuulen taas myötäiseksi.

Bubba

Zurich Classicin suurimpia suosikkeja ovat McDowellin ohella Luke Donald, Steve Stricker, Bubba Watson , Rickie Fowler sekä Justin Rose.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje