7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Mäkitalolla napakka aloitus Vanajanlinnassa

Jaakko Mäkitalo tarvitsi avauskierroksella vain 25 puttia. Kuva: Anzel Oy

Jaakko Mäkitalo otti ohjat käsiinsä Suomen PGA:n mestaruuskisojen ensimmäisellä kierroksella. Mäkitalo pelasi Vanajanlinnassa tuloksen 67, mikä alittaa kentän parin viidellä lyönnillä. Peter Erofejeff on toisena, kaksi lyöntiä kärjestä. Tuloksen 70 pelanneet Henri Satama ja Ossi Mikkola jakavat kolmatta sijaa.

Mäkitalo ei ole ollut viime aikoina tyytyväinen lyöntiinsä, mutta keskiviikko-aamuna oli pieniä merkkejä oikean fiiliksen löytymisestä.

”Ei vieläkään mitään huikeata ollut, mutta aika tasaista tekemistä. Muutama huono lyönti tuli, mutta sain pelastettua ne hyvällä lähipelillä. Putti oli hyvää koko päivän”, alastarolainen sanoi.

Mäkitalo uskoo, että Vanajanlinnassa on tulossa vielä kova kisa mestaruudesta: ”Pari rundia pitää vielä vetää hyvin, jos meinaa pärjätä. Kenttä on hienossa kunnossa ja sään kanssa kävi ihan hyvä tsägä tänään.”

Viisi pelaajaa alitti keskiviikkona 70 lyönnin rajan, mutta 12 kilpailijalla oli kortissaan vähintään tulos par. Suomen PGA:n mestaruuskisojen toinen kierros käynnistyy torstai-aamuna klo 8. Kisaa on mahdollista seurata päivittäin suorina lähetyksinä MTVn netti-tv-palvelusta.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje