26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Luiten paras Walesin avoimissa

Joost Luiten pääsi suihkuttamaan kuohuvaa juomaa voittonsa kunniaksi. Kuva: Getty Images

Celtic Manorissa kahdella lyönnillä ennen päätöspäivää johtanut Joost Luiten (-14) nousi vaikeuksien kautta Wales Openin voittoon. Hän teki neljännen kierroksen alkuun kaksi peräkkäistä bogia, mutta löysi menestykseen vaadittavan tahdin sisääntulossa.

Jännitys tiivistyi uudelleen viimeisellä lyöntipaikalla, josta Luiten iski avauksensa oikealle paksuun karheikkoon. Hän pääsi kuitenkin viheriölle kolmella lyönnillä ja selvitti pallonsa 21 metrin päästä kahdella putilla reikään. Bogi olisi tiennyt uusintaa toista sijaa jakaneiden Tommy Fleetwoodin ja Shane Lowryn kanssa.

”En saanut sellaista alkua kuin halusin, mutta yritin roikkua mukana ja odotin tilaisuuttani. Sain tehtyä kierroksen jälkipuolella muutaman hyvän birdien ja tärkeän parin viimeisellä”, Luiten sanoi.

Luitenin tavoin Fleetwood on osoittanut pirteitä otteita viime aikoina. ”Kesä sujui kehnosti, joten halusin pelata hyvän loppukauden”, Czech Mastersissa ja European Mastersissa viidenneksi sijoittunut britti sanoi. ”Näitä kisojen loppuhetkiä ei voi harjoitella rangella. Mitä enemmän tällaisiin kärkikamppailuihin pääsee sitä parempi.”

Fleetwood, 23, voitti ensimmäisen turnauksensa ET:llä viime vuonna Gleneaglesissa.

Neljättä sijaa jakaneiden viiden pelaajan joukossa oli muun muassa Euroopan Ryder Cup –joukkueeseen kuuluva Jamie Donaldson. ”Olen todella tyytyväinen. Celtic Manor on vaativa kenttä, joka ei oikein istu minun silmääni. Minulla oli vaikeuksia säilyttää keskittyminen tällä viikolla. Jos jalka nousee pedaalilta, siitä voi seurata vaikeuksia.”

Donaldsonin joukkuekavereiden Thomas Björnin (+1) ja Lee Westwoodin (+2) ajatukset taisivat olla jo ensi viikonlopun haasteottelussa.

Ykköstila oli 28-vuotiaalle hollantilaiselle neljäs Euroopan kiertueella. Ensimmäinen tuli kaudella 2011, kaksi seuraavaa viime vuonna. Luitenin voitto roikkui jo niin sanotusti ilmassa; hänellä oli ennen Celtic Manorin kisaa viisi Top 5 –sijoitusta tältä kaudelta, joista kaksi Italian ja Hollannin turnauksissa.

Reilut 375 000 euroa kuitannut pelaaja kiipesi ET:n Race to Dubai –listalla sijalle 16, Walesin kisan sivuuttanut Mikko Ilonen on kaksi pykälää ylempänä.

Euroopan kiertue jatkuu lokakuun ensimmäisellä viikolla Skotlannissa kolmen kentän turnauksella.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje