Pääkaupunkiseudun kentillä on haasteita pärjätä parissa kategoriassa. Yhden klubin kohdalla käyrä on laskenut jyrkästi.
Ensimmäisenä alueellisessa tarkastelussa keskitytään pääkaupunkiseudun golfkenttiin, joita on Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla yhteensä 15. Niistä 13 sai tarpeeksi arvioita Kenttärankingissa. Löfkulla ja HIFK jäivät ulos tarkastelusta. Osittain Espoon, mutta pääosin Kirkkonummen puolella sijaitseva Sarfvik on rajattu kuuluvaksi Uudenmaan alueelle.
Pk-seudun kenttien keskimääräinen pistesaldo kahden vuoden takaiseen verrattuna on noussut hieman ja sijoituskin kohentunut muutaman pykälän. Kahdeksan kenttää on nostanut sijoitustaan, viiden sija on laskenut. Keskimääräinen sijoitus on silti edelleen varsin matala eli 85:s.
Pk-seudun kenttien yhteinen akilleenkantapää on hinta-laatusuhde. Siinä ei pärjää oikeastaan yksikään alueen kentistä. Paras on sijalle 68 yltävä Vuosaari Golf.
Ilmiölle on löydettävissä ilmeinen selitys: pk-seudun alueella asuu noin puolitoista miljoonaa ihmistä ja niin paljon golfareita, että kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti keskimäärinen greefeen hinta on pk-seudulla tuntuvasti korkeampi kuin sen ulkopuolella.

Tapiola Golf sai vähintään kahdeksan pistettä kunnosta, palvelusta, ravintolasta ja klubitalosta. Klubitalo ja oheispalvelut -kategoriassa se yltää rankingin kärkikymmenikköön. Kuva: Lassi Pekka Tilander
Tämä heijastuu hinta-laatusuhteeseen. Kun hinta nousee, asiakkaan vaatimustaso kasvaa. Kokonaan hinnan taakse ei kuitenkaan voida mennä. Moni korkeaa greenfee-hintaa pyytävä kenttä pärjää tässäkin kategoriassa hyvin, kunhan se pystyy vastaamaan odotuksiin. Pk-seudun kentät eivät siinä riittävän hyvin onnistu.
Toinen selkeä kehityskohde pk-seudun kentillä on ilmapiiri ja viihtyisyys. Tässäkin kategoriassa pk-seudun ykkönen on sijalle 61 kategoriassa sijoittuva Vuosaari Golf.
Master Golf on edelleen pk-seudun ykkönen
Jonkinlainen vedenjakaja Kenttärankingissa on perinteisesti ollut 80 pisteen raja. Sen ylittävät kentät ansaitsevat hyvän tai erinomaisen arvosanan. Vähintään 80 pisteeseen ylsi 40 golfkenttää. Pääkaupunkiseudun kentistä ei kuitenkaan yksikään, kun kaksi vuotta sitten siihen pystyi vielä kolme kenttää.
Lähimmäksi pääsee pk-seudun ykkönen, Masterin Forest, eivätkä pisteitään nostaneet Tapiola Golf tai Vuosaarikaan kovin kauaksi jääneet.
Jos pitäisi nimetä pääkaupunkiseudun ykkösklubi, olisi se Master Golf. Sen Forest on alueen ykköskenttä ja klubin toinen kenttä, Master, on alueen neljänneksi paras. Väliin mahtuvat Tapiola Golf ja Vuosaari. Forest pesee Masterin oikeastaan läpi linjan, mutta ero ei ole suuri. Hieman parempi kunto sekä etenkin esteettisyys ratkaisevat pelin.

Vuosaari on nostanut osakkeitaan tuntuvasti. Hinta-laatusuhteeltaan se on pk-seudun paras kenttä. Kuva: Lassi Pekka Tilander
Ilmapiiriä ja viihtyisyyttä, joka sekin on hyvällä tolalla, sekä hinta-laatusuhdetta lukuun ottamatta Forest saa kaikista kategorioista yli kahdeksan pistettä. Kokonaisuus siis on erinomainen. Pelkästään myötätuuli ei kuitenkaan purjeita pullista, onhan kummankin kentän arvioista lähtenyt kahdessa vuodessa yli 2,8 pistettä.
Masterin liiketoiminnallinen malli ei nojaa vieraspelaajiin. Sen greenfee on suomalaisittain arvokas. Tämä todennäköisesti heijastuu rajusti Masterin hinta-laatusuhteeseen, missä pisteet jäävät selvästi alle seiskan.
Pk-seudulla tilanne on kriittisin Keimolassa. Sen kentät, Saras ja Kirkka ovat menettäneet kahdessa vuodessa yhteensä 16,52 pistettä. Pudotus on ollut dramaattinen, eikä kumpikaan kentistä enää mahdu sadan parhaan joukkoon. Kaksi vuotta sitten Kirkka oli vielä sijalla 40. Tilanne on yllättävä, sillä vuoden 2023 Kenttärankingissa juuri Keimola oli suurimpia nousijoita. Palvelu Keimolassa osataan, mutta muilta osin käyrä on ollut laskeva. Ratkaisevin muuttuja – kuten Kenttärankingissa ylipäänsä – on kentän kunto.
Sadan sakista jäävät ulos myös Espoon Golfseura, Gumböle Golf ja Hiekkaharju Golf, jotka kuitenkin ovat kaikki petranneet sijoitustaan.
Eniten pk-seutulaisista pisteitään on petrannut Vuosaari Golf, peräti 4,48. Isoin muutos on tapahtunut kentän kunnossa. Se saa kunnostaan lähes pisteen enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Se on poikkeuksellisen suuri nousu ja paljosta on kiittäminen kenttämestari Johan Englundia.
Kehitys on ollut tuntuvaa myös mm. ravintolan, palvelun, viihtyisyyden ja hinta-laatusuhteen kohdalla ja 41 sijan nousu on todella komea suoritus!
Helsingin Golfklubin eli tuttavallisemmin Talin sijoitus ja pisteet ovat nousussa. Siitä on kiittäminen onnistunutta kenttäremonttia, joka on hitaasti mutta varmasti tuonut kentän nykyaikaan parantaen paitsi pelattavuutta ja strategisuutta myös esteettisyyttä. Kenttä saa niin kunnosta ja viimeistelystä kuin esteettisyydestä yli kahdeksikon.
Suur-Helsingin Golfin kentät, Lakisto ja Luukki, lähestyvät toisiaan. Ensiksi mainittu on menettänyt sijoituksia, jälkimmäinen nostanut, vaikka myös Luukin pisteet ovat hitusen laskeneet. Ringside Golf Espoo on noussut rankingissa 13 pykälää, mutta pisteissä muutos on ollut hyvin marginaalinen.
Pääkaupunkiseudun golfkentät Kenttärankingissa 2025
| sijoitus 2025 | pisteet 2025 | muutos | Kenttä | sijoitus 2023 | sijoitus 2021 |
| 44. | 79,78 | -2,81 | Master Golf Club – Forest ↓ | 23. | 28. |
| 59. | 78,72 | +1,17 | Tapiola Golf ↑ | 74. | 60. |
| 61. | 78,44 | +4,48 | Vuosaari Golf ↑ | 102. | 74. |
| 64. | 78,02 | -2,84 | Master Golf Club – Master ↓ | 35. | 39. |
| 73. | 76,51 | +0,78 | Helsingin Golfklubi ↑ | 92. | 97. |
| 84. | 74,85 | -2,34 | Suur-Helsingin Golf – Lakisto ↓ | 77. | 51. |
| 85. | 74,85 | -0,13 | Espoo Ringside Golf ↑ | 98. | 103. |
| 89. | 74,34 | -1,13 | Suur-Helsingin Golf – Luukki ↑ | 93. | 79. |
| 104. | 72,22 | -7,47 | Keimola Golf Vantaa – Saras ↓ | 47. | 59. |
| 109. | 71,40 | -9,05 | Keimola Golf Vantaa – Kirkka ↓ | 40. | 65. |
| 110. | 71,33 | +0,61 | Espoon Golfseura ↑ | 123. | 137. |
| 112. | 70,45 | -0,30 | Gumböle Golf ↑ | 121. | 125. |
| 117. | 65,37 | -0,57 | Hiekkaharju Golf – Pitkä Ysi ↑ | 130. | 141. |

