16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Louis Oosthuizen hirmuiskussa kotikilpailussaan – suomalaiskaksikko avasi tasaisen terävästi

Oosthuizen matkalla viimeiselle viheriölleen torstain kierroksellaan. Kuva: Warren Little/Getty Images

Kalle Samooja ja Mikko Korhonen janoavat paikkaa kauden päättävään Dubain kilpailuun.

Euroopan kiertueen finaalisarjan toinen kilpailu Nedbank Golf Challenge laukaistiin käyntiin Etelä-Afrikassa. Kisassa on mukana kiertueen parhaimmisto, pois lukien osa nimimiehistä, jotka eivät vaivautuneet syystä tai toisesta matkustamaan Sun Cityyn.

Suomen tämän hetken ehdoton kärkikaksikko Mikko Korhonen/Kalle Samooja on kuitenkin taistelemassa muhkeasta 7,5 miljoonan dollarin palkintopotista ja paremmista sijoituksista kiertueen pistelistalla. Torstaina Korhonen avasi kilpailunsa pari napsua Samoojaa paremmin.

Korhosen korttiin merkattiin neljä birdieä ja kaksi bogeya. Tuloksella -2 hän jakaa sijaa 17. Korhonen teki kaikki birdiensä par-viitosille.

”Täällä pääsee useimmat par-viitoset kahdella päälle, koska pallo lentää täällä korkealla niin pitkälle. Päivä oli hyvä kaikilta osin. Aamulla oli vähän hermostunut olo lähteä pelaamaan, kun jo pari viikkoa on hengailtu reissussa ilman, että olisin pelannut yhtään kisakierrosta. Kierros pysyi hyvin kasassa ja sujui jopa vähän paremmin kuin odotin”, Korhonen kertoi tiedotteessa.

Korhosella on erinomaiset saumat pelata itsensä mukaan ensi viikon Dubain finaalikilpailuun. Se vaatii todennäköisesti vähintään samanlaista tuloksentekoa, jota hän pystyi Sun Cityssä ensimmäisenä päivänä esittämään.

Suomen ykköspelaaja oli ennen kilpailua Race to Dubain pistelistalla sijalla 50 ja nimenomaan se on viimeinen paikka, jolta kauden päätöskilpailuun teoriassa ylletään.

Samooja pelasi itsensä Etelä-Afrikkaan upealla viimeisellä kierroksellaan neljä päivää sitten Turkissa. Samaa lennokkuutta hän ei täysin pystynyt viemään Sun Cityyn mukanaan. Turkulainen oli jo kierrostaan kaksi alle parin, mutta harmittavat bogeyt kierroksen lopussa pudottivat hänet par-tulokseen.

Samoojan täytyy vaihtaa bogeyt birdieiksi ja tulos sitä kautta enemmän pakkasen puolelle, jos hän haluaa jatkaa hienoa kauttaan vielä ensi viikollakin. Hän on tällä hetkellä pistelistalla sijalla 71.

Nedbank Golf Challengen ensimmäisen päivän superkierroksesta vastasi kotimaassaan pelaava Louis Oosthuizen. Hän hurjasteli yhdeksän birdien kierroksen ilman ainoatakaan paria ylittävää tulosta. Oosthuizen on ollut tässä kilpailussa mukana kahdeksan kertaa eikä ollut aikaisemmin onnistunut pelaamaan bogeytonta kierrosta.

Oosthuizen hätyytteli jopa kenttäennätystä, mistä hän jäi yhden lyönnin päähän. Gary Player CC:n kenttäennätys jäi toistaiseksi vielä Lee Westwoodin haltuun.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)