26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Loistava kierros nosti Mikko Korhosen Hampurin turnauksen voittokamppailuun

Mikko Korhonen ja caddie Nick Mumford selvittivät sunnuntaina taidokkaasti pulmallisimmatkin tilanteet. Kuva: Getty Images

Mikko Korhonen esitti erinomaisia otteita Hampurissa sunnuntaina jatkuneessa European Tourin Porsche European Open -turnauksessa. Hän pelasi kisan toisella kierroksella tuloksen 67, ja nousi jo jaetulle seitsemännelle sijalle.

Kokonaistilanteessa -3 oleva Korhonen teki kierroksellaan peräti seitsemän birdieä, joista kolme tuli ensimmäisellä ja neljä toisella kenttäpuoliskolla. Paras vaihe osui reikien 5–11 jaksoon, missä syntyi viisi birdieä.

Korttiin mahtui myös kaksi bogia, kumpikin kahden peräkkäisen birdien jatkeeksi Green Eagle -golfkeskuksen North-kentän takaysillä.

Korhonen oli päiväänsä erityisen tyytyväinen.

”Hyvä kierros tänään. Löin erittäin hyvin koko päivän, varsinkin rautoja. Myös tiiltä oli hyvää tekemistä. Hyvin lähti liikkeelle ja pysyi hyvin ajatus koko rundin kasassa. Muutaman hyvän putin sain myös sisään”, Korhonen iloitsi.

Korhonen on kilpailun kärkipaikkaa jakavia, Australian Maverick Antcliffiä ja Englannin Matthew Southgatea kaksi lyöntiä perässä. Erot ovat pienet, ja fokus tiukasti omassa tekemisessä.

”Katsellaan huomenna mitä tapahtuu, omaa hommaa vaan koko päivä”, hän sanoi.

European Openissa pelataan poikkeuksellisesti vain 54 reikää, joten kilpailu tulee päätökseensä maanantaina.

Hyvä sijoitus olisi Korhoselle tärkeä siksikin, että se sinetöisi hänelle paikan myöhemmin tässä kuussa pelattavaan kauden kolmanteen major-kilpailuun. Belfryn, Himmerlandin ja Hampurin turnaukset muodostavat sarjan, jonka kymmenen parasta lähtee U.S. Openiin.

Hän on kyseissä ”mini-rankingissa” kuudentena ennen viikonvaihteen kilpailua.

Tapio Pulkkanen (-1) ja Kalle Samooja (par) olivat niin ikään pirteällä pelipäällä. Pulkkanen käytti kierrokseensa 71 lyöntiä, ja nousi aivan top 10:n kantaa jaetulle 11. sijalle.

Pulkkanen sai hieman nihkeän, kaksi bogia vaatineen etuysin jälkeen kunnolla juonen päästä kiinni sisääntulon puolella. Kaikki neljä birdieä osuivat takaysille ja kenttäpuoliskon ainoa bogey tuli keskellä vahvaa vaihetta 16. reiällä.

”Hyvä päivä jälleen. Alkuun loin hyviä paikkoja, mutta en saanut putteja sisään. Keskivaiheilla oli haastavaa, mutta selviydyin pienillä vahingoilla. Hyvä takaysi ja kelpo paikalta viimeiseen päivään”, Pulkkanen sanoi.

Suomalaisten vahvaa panosta täydentävä Samooja selvitti kierroksen lyönnin verran Pulkkasta paremmalla tuloksella. Hän lähtee poikkeuksellisesti maanantaina päättyvän ja vain 54 reikää käsittävän kilpailun kolmanteen päivään jaetulta 19. sijalta.

”Lyöminen oli alusta asti vahvaa ja kolmannella väylällä (kentän 12.) rautaseiska meinasi upota 160-metristä sisään”, Samoojan caddiena toimiva Iiro Lamppu kommentoi tiedotteessa.

Samooja teki sunnuntain kierroksella kolme birdieä ja yhden bogin.

”Peli oli erinomaisesti hallinnassa tiiltä griinille ja birdiepaikkoja oli useita tehtyjen lisäksi. Mukaan mahtui muutama loistava par-pelastus. Kaikkinensa kierroksesta jäi hyvä maku.”

”Caddien ET-kokemus alkoi näkyä oikein mitoitetuissa vesimäärissä ja hyvissä mailavalinnoissa”, Lamppu totesi pilke silmäkulmassa.

Sami Välimäen (+10) ja Janne Kasken  (+13) urakka päättyi kahteen kierrokseen. Kilpailun karsintarajaksi muodostui +3.

Suomalaisten lähtöajat kolmannella kierroksella (Suomen aikaa): 

9.44 Kalle Samooja-Jason Scrivener AUS-Calum Hill SCO
10.06 Matthias Schwab AUT-Marcel Schneider GER-Tapio Pulkkanen
10.28 Ajeetesh Sandhu IND-Mikko Korhonen-Thomas Detry BEL

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje