Yksi kierrättää numeroita järjestyksessä, toinen ei suostu koskemaan kolmosiin. Golfpallon numero merkitsee ammattilaisille yllättävän paljon.
Mitä golfpallon numero sinulle merkitsee? Pelaatko aina samannumeroisilla palloilla vai onko pelivälineen kyljessä oleva numero sinulle suloisen yhdentekevä asia? Haastattelimme seitsemää suomalaista huippupelaajaa ja tiedustelimme heidän mieltymyksiään käyttämiensä pallojen numeroista. Numerot eivät ole pelkkää satunnaisuutta, vaan pieniä rutiineja, tarinoita ja sattumuksia, jotka kulkevat mukana kilpailutilanteissa ja harjoituksissa. Tapio Pulkkanen tunnetaan tarkasta käytännöstään: hän kierrättää kilpailupäivinä pallonnumeroita järjestyksessä – ensin kakkonen, sitten kolmonen, nelonen ja viimeisenä ykkönen. ”Pelaan harjoituskierroksilla aiemmilta viikoilta jääneillä palloilla, mutta suttaan kisamerkinnät pois sekaannusten välttämiseksi”, hän sanoo. Tapio Pulkkasen finaalikierroksen pallo näyttää tältä. Kuva: Tapio Pulkkanen Noora Komulaiselle numerot ovat olleet lähes kohtalon kysymys. Hän ei ole pelannut pienillä numeroilla enää vuosiin, vaan käyttää ainoastaan numeroita 5–8. ”Luovuin pienistä numeroista, koska en enää pystynyt pelaamaan kolmosella. En edes oikein muista, mikä siihen oli syynä. Miehelleni on ainakin riittänyt vuosiksi ’Titu-kolmosia’”, Komulainen naurahtaa. Komulainen aloittaa kisat yleensä numerolla viisi ja pelaa viimeisellä kierroksella kasilla. Sanna Nuutinen pelaa mieluiten numerolla 4, vaikka hän tässä esitteleekin Wilson-kakkosta. Kuva: Sanna Nuutinen Sanna Nuutinen kertoo vaihtelevansa pallon numeroa, mutta nelonen on hänen lempparinsa. Jos tulee kulumaa, niin takaysillä pallo vaihtuu samannumeroiseen. Oliver Lindell käyttää kilpailuissa vain parillisia numeroita. Kuva: Oliver Lindell Oliver Lindell kertoo yksinkertaisesta rutiinistaan: ”Kilpailuissa käytän vain parillisia ja harjoituksissa parittomia numeroita.” Kilpailukierroksilla Lindellin pallojen numerot vaihtelevat, eikä hän noudata tämän osalta säännöllisyyttä. Epson Tourilla Yhdysvalloissa pelaava Kiira Riihijärvi pitää kiinni kahden numeron rytmistä. ”Ykkönen ja kakkonen vuorottelevat kisakierroksilla. Kolmoset ja neloset säästyvät harjoitteluun, sillä niitä jää aina runsaasti varastoon”, oululaislähtöinen pelaaja sanoo. Lauri Ruuska ei pelaa palloilla, joissa on viitosta pienempi numero. Kuva: Lauri Ruuska Lauri Ruuska valitsi Titleistiin vaihtaessaan isonumeroiset pallot: ”Niin moni pelaa Titleistillä, että halusin jotain erilaista.” Sami Välimäen tarinaan liittyy voiton hetki. ”Kun voitin ensimmäisen DP World Tourin kilpailun TaylorMadella, sain sen jälkeen valita haluamani numeron palloon”, Välimäki kertoo. Syntymävuottaan mukaillen Välimäki valitsi numeron 98. Sittemmin hän on siirtynyt Titleistin palloihin, joissa käyttää mitä tahansa numeroa ykkösen ja nelosen välillä. Ursula Wikström suosii palloa, jossa on numero 2 tai 4. Kuva: Ursula Wikström Ursula Wikström valitsee kisakierroksen numeron fiiliksen mukaan. Ykkönen, kakkonen, kolmonen tai nelonen käyvät kaikki, mutta parilliset numerot ovat Suomen kokeneimmalle kiertuepelaajalle mieluisimpia.




Lisää aiheesta
Tilaa Golfpisteen uutiskirje

