7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Ladies European Tour

Ursula Wikström kuudentena Espanjan avoimissa

Kaikkiaan neljä suomalaista ylsi perinteisen LET-turnauksen jatkokierroksille.

Ursula Wikström (-7) teki hienon nousun Real Club De Golf Guadalmina -kentällä meneillään olevassa Espanjan avoimessa mestaruusturnauksessa.

Tuloksen 67 lyönyt vantaalainen harppasi kilpailussa 25 pykälää ylöspäin ollen 36 reiän jälkeen jaetulla kuudennella sijalla. Eroa kärjessä olevaan Englannin Georgia Halliin on viisi lyöntiä.

Hyvällä itseluottamuksella pelaavan Wikströmin hieno kierros sisälsi yhden eaglen, viisi birdieä ja kaksi bogia.

”Tänään oli helppoa peliä. Olen yrittänyt nyt olla putterin kanssa rohkeampi ja homma viheriöllä toimii nyt jo paremmin”, Wikström sanoi.

Nyt käynnissä oleva kilpailu on Wikströmille tänä vuonna kuudes LET-kiertueella. Paras sijoitus on heinäkuulta Thaimaasta, jossa hän jakoi sijaa 41.

Kotimaassa on peli sen sijaan kulkenut mallikkaasti. 13-vuotisen ammattilaisuran ensimmäinen voitto tuli kesäkuussa Vihdin Hill Side Golfissa pelatussa LET Access Seriesin osakilpailussa. Viikko sitten Wikström oli ykkönen Vuosaaressa pelatussa Finnish Tourin finaalissa. Varsinaisessa yhteissarjan kilpailussa kymmenen alle parin pelannut Wikström kukisti uusinnassa Peter Erofejeffin.

Myös Sanna Nuutinen (-2), Krista Bakker (-2) ja Elina Nummenpää (-1) etenivät turnauksen jatkokierroksille. Kaksi ensin mainittua jakavat 31. sijaa, Nummenpää on yhdeksän pykälää alempana.

Oona Vartiaisen, Minea Blomqvist-Kakon ja Noora Tammisen pelit päättyivät kahteen kierrokseen. He jäivät lopulta 3–5 lyönnin päähän jatkopaikasta.

Paalulla oleva Hall löi perjantaina saman tuloksen kuin Wikström. Britti on lyönnin verran kotitanteerellaan pelaavia Azahara Munozia ja Carlota Gigandaa edellä. Tämä kolmikko pelaa myös kolmannen kierroksen johtopallossa.

Wikströmille seuraa tekevät top 5:een mahtuvat Etelä-Afrikan Lee-Anne Pace (-10) ja Ranskan Valentine Derrey (-8).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje