Kevin Sutherland pisti tuulemaan heti kättelyssä: Dick’s Sportin Goods -kilpailun toisena päivänä hän teki kahdeksalle ensimmäiselle väylällä seitsemän birdietä ja yhden eaglen. Takalenkillä birdieitä kertyi vielä viisi. Kierroksen ainoa bogey tuli viimeisellä väylällä.
Tuloksen myötä Sutherland siirtyi kilpailussa johtoon. Eroa on kuitenkin vain yksi lyönti, sillä perjantain kierroksella Sutherland käytti 71 lyöntiä. Kilpailu oli vasta kolmas 50-vuotiaalle Sutherlandille Champions Tourilla.
”Ei tällaista kuuluisi tehdä, eihän”, Sutherland tokaisi upotettuaan viimeisen puttinsa.
Se oli kolmas putti viheriöllä 18, eli jopa tulos 58 oli täysin mahdollinen.
”Luojan kiitos en ottanut neljää puttia”, Sutherland sanoi.
”En ollut hermostunut koko päivänä, mutta viimeisellä reiällä olin. Ne aplodit, jotka sain, olivat uskomattoman hienot”, hän kertoi.
Kevin Sutherland pelasi PGA Tourilla vuodesta 1996 vuoteen 2012. Viime vuosina selkä ja niskavaivoista kärsivä pelaaja on kilpaillut harvakseltaan.
Uran ainoa voitto on vuoden 2002 WGC-Accenture Match Play Championshipistä. Parhaan kautensa hän pelasi vuonna 2008.
Sami Sarpakunnas