Miguel Angel Jimenez (-17) otti voiton Hualalai Golf Clubilla pelatussa kauden ensimmäisessä Champions Tourin kilpailussa. Finaalikierroksen sisääntulossa kuusi birdietä tehnyt Jimenez päihitti toiseksi sijoittuneen Mark O’Mearan yhdellä lyönnillä. ”Mekaanikko” iski ensimmäiset voitontahdit 17. reiällä (par-3) upotettuaan kuusimetrisen birdieputin reiän perukoille.
”Se oli vastatuuliputti ylämäkeen”, 21 turnausta Euroopan kiertueella voittanut Jimenez sanoi. ”Tiesin että minun lyötävä lujaa.”
Voitto oli jo toinen kolme kisaa yli 50-vuotiaiden kiertueella pelanneelle espanjalaiselle. Ensimmäinen tuli debyyttiturnauksessa (Greater Gwinnett Championship) vain viikko sen jälkeen, kun hän oli sijoittunut Mastersissa neljänneksi. Senior British Openissa Jimenez oli kahdeksas.
Hän pitää hallussaan ET:n kaikkien aikojen vanhimman turnausvoittajan ennätystä. Jimenez rikkoi oman ennätyksensä viime toukokuussa voitettuaan Spanish Openin 50 vuoden ja 133 päivän ikäisenä.
O’Meara paransi tulostaan päivä päivältä, mutta 64 lyönnin kierros ei riittänyt sunnuntaina Jimenezin kukistamiseen.
”Ihmiset muistavat voittajan, eivät toiseksi tulleita”, O’Meara sanoi. ”Olen pettynyt, mutta Miguel painoi aina tarvittaessa lisää kaasua.”
Fred Couples (-15) oli Havaijilla pelatun kisan kolmonen. Kymmenen joukossa olivat myös Rocco Mediate (4:s), Bernhard Langer (T5), Colin Montgomerie (T5) ja Corey Pavin (9:s).
Eurooppalaiset ovat saamassa yhä vahvemman jalansijan Champions Tourilla. Bernhard Langer on viime aikoina hallinnut kiertuetta, mutta Jimenez ja Colin Montgomerie ovat tänä vuonna saksalaisen ohella vahvat ehdokkaat Charles Schwab Cupin voittajiksi.
Mitsubishi Electric Champioship at Hualalai –turnauksessa oli mukana 40 pelaajaa. Kutsun kisaan saivat kaikki ikäluokan major-voittajat viimeisen viiden vuoden ja turnausvoittajat viimeisen kahden vuoden ajalta.
Marko Kuivasaari