26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Isäntä voittoon Intiassa

SSP Chowrasia aloitti uransa caddiena Calcutta Golf Clubilla caddiena. Kenttä on Englannin ulkopuolella olevista golfkentistä vanhin. © Getty Images

Intialainen Shiv Sankar Prasad Chowrasia nappasi uransa toisen Euorpean Tour -voiton sunnuntaina. Chowrasia voitti Avantha Mastersin yhdellä lyönnillä ennen Englannin Robert Colesia. Intialainen pelasi virheetöntä peliä ensimmäiset 15 reikää ja kirjautti korttiinsa seitsemän birdietä. Reiälle 15 hän teki tuplabogeyn, jonka jälkeen Coles ja tämä olivat tasoissa. Coles kuitenkin teki viimeiselle reiälle bogeyn ja hävisi siis lyönnillä. Intialaisen edellinen voito ET:lla on vuodelta 2008, jolloin Chowrasia voitti niin ikään Intiassa pelatun kisan. Chowrasia sai pelipaikan tuohon Indian Mastersiin Asian Tourin kautta, jota hän pääasiassa pelaa. Intialainen teki historiaa, sillä hän pelasi ensimmäistä kisaansa ET:lla ja voitti sen. Isännät pelasivat muutenkin vahvasti viikonlopun Avantha Mastersissa, sillä 11 parhaalla sijalla oli neljä intialaista. Tunnetuimpana Jeev Milkha Singh, joka kuitenkin hyytyi viimeisenä päivänä ja pelasi tuloksen 75. Singh tippui tuloslistalla jaetulle 11. sijalle. Mikko Korhonen karsiutui kahden kierroksen jälkeen. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje