Mikko Ilonen (-6) ei saanut Omega European Masters –turnauksen päätöspäivänä sellaista liekkiä päälle, jotta pari päivää jatkunut nousu olisi hinannut häntä tuloslistalla edelleen ylöspäin. Lahtelainen löi sunnuntaina Sveitsin Crans Montanassa pelatussa kisassa tuloksen 70, ja päätyi sijalle 40.
Ilonen teki neljännellä kierroksella kolme birdietä ja kolme bogia. Tilastollisesti hänen puttipelinsä (GIR-putit 13, PPP 32) oli päätöspäivänä kaikkein vaisuinta, myös väyläosumia (5/13) tuli harvemmin kuin muilla kierroksilla.
Kokonaisuudessaan positiivinen asia oli, että Ilonen venyi viikonlopun kierroksille. Avauspäivän tulos 73 ei lupaillut paljon, mutta perjantain ryhdikäs, 66, nosti hänet niukasti cut-rajan oikealle puolelle. Tienestejä Iloselle kertyi viikonvaihteen kilpailusta 13 570 euroa.
”Neljäs kierros oli varsin rauhallinen, vähän tapahtumia. Jäin lähestymisillä liian kauas reiästä, nousu jäi haaveeksi. Tärkeintä oli saada pelattua neljä kierrosta, nyt olen valmiimpi menestymään torstaina alkavassa Hollannin kilpailussa”, Ilonen sanoi.
Sveitsin kisan ratkaisu venyi uusintaan, jossa David Lipsky oli Graeme Stormia vahvempi. Kolmannen lyöntinsä Stormia lähemmäksi lippua sijoittaneelle Lipskylle riitti alle metrin pituinen par-putti turnauksen voittoon ensimmäisellä playoff-reiällä. Kaksikon 72 reiän tulos oli 262 (-18) lyöntiä.

David Lipsky on Sveitsin turnauksen ensimmäinen amerikkalaisvoittaja sitten Craig Stadlerin vuonna 1985. Kuva: Getty Images
Storm sivalsi uusinnassa avauksensa lähelle väylän oikealla puolella olevan uima-altaan rakenteita, ja joutui lyömään seuraavallaan pienen siirron väylälle. Tämän jälkeen Lipsky ei lähtenyt yrittämään bunkkerista vesiesteen yli, vaan tyytyi ainoastaan nostamaan pallonsa hiekasta muutaman kymmenen metrin päähän.
Voitto oli Lipskylle ensimmäinen Euroopan kiertueella. Los Angelesista kotoisin olevalla 26-vuotiaalla pelaajalla on Asian Tourin pelioikeus, mutta menestyksen myötä paikka ET:lle on taattu vuoden 2016 loppuun saakka.
Reilut 383 000 euroa tienannut Lipsky oli maailmanlistalla ennen Sveitsin kisaa sijalla 369, mutta nousee tuoreimman päivityksen jälkeen 150:n joukkoon.
Kolmatta sijaa jakaneet Tyrrell Hatton ja Brooks Koepka olisivat tarvinneet viimeisellä reiällä birdien päästäkseen uusintaan.
Crans-sur-Sierre Golf Clubin kentän 11. reiällä tehtiin jälleen hole-in-one. Kun arvoltaan yli 100 000 euron BMW-urheiluauton palkinnokseen saanut Graeme Storm onnistui vastaavassa lauantaina, ei Romain Wattelille herunut enää yhtä hienoa huomionosoitusta. Sponsorin edustaja lupasi kuitenkin hänelle minkä tahansa kenttäalueella näytillä olleen auton vuodeksi käyttöön.
Wattel (-13) sijoittui kilpailussa yhdeksänneksi.
Marko Kuivasaari
Tällä viikolla 52. !