Iloselle upea voitto Tukholmassa - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Iloselle upea voitto Tukholmassa

Mikko Ilonen tekee uutta nousua Euroopan ja maailman huipulle. Kuva: All Over Press

Mikko Ilonen teki sunnuntaina sen, mitä Suomen huippugolfia seuraava kansa on häneltä pitkään odottanut. Ilonen vei kotimaassaan pelanneiden ruotsalaisten edestä Tukholman turnauksen voiton uudella Bro Hofin kentän ennätyksellä 267 lyöntiä (-21).

Ilosen kanssa Nordea Mastersin päätöskierroksella pelannut Alexander Noren ei pystynyt uhkaamaan ratkaisevilla hetkillä Ilosen voittoa. Lahtelaisen etumatka ennen sunnuntaina kierrosta oli kaksi lyöntiä, eikä hän päästänyt koko päivän aikana ketään tämän lähemmäksi.

Hetkellisesti vaikutti siltä, että Jonas Blixt saattaisi nousta Ilosen kannoille tehtyään eaglen yhdeksännellä reiällä. PGA Tourilla vakituisesti pelaava Blixt oli tuossa vaiheessa kierrostaan neljä alle. Hän kuitenkin pilasi mahdollisuutensa sisääntulon kahden bogin ja yhden tuplabogin myötä, vaikka pystyi tekemään kierroksen lopussa kolme peräkkäistä birdietä.

Eroa Ilosen ja Blixtin välille jäi lopulta kolme lyöntiä.

Ilosen pelistä huokui myös finaalikierroksella tasapainoisuus: totuuden nimissä, Lahden Golfin kasvatilla ei ollut matkan varrella hädän päivää. Hän sunnuntaina teki kaksi birdietä sekä ulosmenossa että sisääntulossa. Päivän ainoa bogi tuli 12. reiällä, tätä ennen hän oli tehnyt viimeksi bogin kisan avauskíerroksella torstaina.

Noren pelasi mainiota peruspeliä aina 13. reiälle saakka, jossa hän teki bogin. Ilosen hyvän ystävän selkäranka murtui viimeistään 15. reiällä tulleeseen tuplabogiin. Tässä vaiheessa yhdelläkään kisaa seuranneesta ei ollut epäilystä kisan voittajasta. Tunnelma välittyi nopeasti lehtereille, jossa suurimmat kannustushuudot lähtivät Ilosen fanijoukoista.

”13:lla tekemänibirdien jälkeen tunsin, että tämä on minun kisani. Lyöminen kantoi varsin hyvin läpi päivän, vaikka alussa olin, kuten kaikki muutkin, varsin hermostunut. Putit eivät uponneet toivotusti, mutta sama oli tilanne Norenilla”, Ilonen kertoi kisan jälkeen. ”Lähdin tähän päivään ja tähän kisaan voittamaan. Kunto on ollut erinomainen jo pitkään. Kiinan kakkostilan jälkeen oli upeaa saada hyvitys näin pian. Tukholma on minulle kuin toinen kotikaupunki ja Nordea Masters kotikilpailuni.”

<a href=Mikko Ilonen voitti Euroopan kiertueella ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen. Kuva: All Over Press" src="/wp-content/uploads/2013/06/13060218002024.jpg" width="505">

Mikko Ilonen voitti Euroopan kiertueella ensimmäisen kerran kuuteen vuoteen. Kuva: All Over Press

Itävallan Bernd Wiesberger (-17) kiri päätöspäivänä kolmanneksi hyvän 66 lyönnin kierroksensa ansiosta. Norenin (-16) kanssa neljättä sijaa jakoivat Thomas Björn, Rikard Karlberg sekä Ilosen kanssa kolmannen kierroksen kärkiryhmässä pelannut Matteo Manassero.

Päivän kovimmasta kierrostuloksesta (64) vastasi kahdeksanneksi noussut Ross Fisher (-15). Britin kanssa pelannut Roope Kakko oli aina 13. reiälle saakka hyvässä vauhdissa. Kierrostaan sisääntulon puolivälissä neljä alle ollut espoolainen sortui viidellä viimeisellä reiällä kolmeen bogiin ja hän putosi sijalle 30.

Kaiken kaikkiaan Kakon (-8) esitys oli lupauksia herättävä, vaikka hän itse ei kenties heti kilpailun jälkeen osannut arvostaa viikon suoritusta. Kakko on pelannut alkukesän sen verran hyvin myös päätyömaallaan Challenge Tourilla, että hänelle uskaltaa luvata sarjanousua ensi kaudeksi.

Peter Erofejeff (+4) pelasi viimeisen kierroksen tuloksella 75 päätyen kisassa sijalle 68.

Ilonen voitti saman kilpailun (Skandinavian Masters) elokuussa 2007.Aiemmin samalla kaudella Ilonen saavutti ensimmäisen ET-voittonsa Indonesiassa. Hän ansaitsi voitostaan 250 000 euroa, ja nousi kiertueen Race to Dubai -listalla hienosti viidenneksi. Ilosen kauden kokonaistienestit ovat nyt 778 486 euroa. World Rankingilla Ilonen tulee nousemaan sijalukujen 60-70 väliin. Tämä selviää tarkemmin maanantaina aamulla PGA Tourin kisan päätyttyä. Ilosen uran korkein maailmanlistasijoitus on 62:s, vuodelta 2007.

Golfpisteen keskusteluforumissa on avattu Mikko Ilosen onnitteluketju. Onnittele voittajaa ja osallistu keskusteluun!

Voitto avaa Iloselle portin British Openiin

<a href=Mikko Ilonen sai ensimmäisenä onnittelut vaimoltaan Katilta ja pojaltaan Einolta. Kuva: All Over Press" src="/wp-content/uploads/2013/06/13060220163344.jpg" width="505">

Mikko Ilonen sai ensimmäisenä onnittelut vaimoltaan Katilta ja pojaltaan Einolta. Kuva: All Over Press

Mikko Ilosen voitto Nordea Mastersissa yli 20 000 katsojan edessä tuotti hänelle paitsi 250.000 euroa palkintorahaa myös 99 prosentin todennäköisyydellä paikan British Openiin. Euroopan ainoassa miesten major-turnauksessa Ilonen on pelannut viimeksi heinäkuussa 2006. Lopullisesti paikka varmistuu Ranskan avointen jälkeen heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Tämän jälkeen rahalistan 20 ensimmäisen joukosta otetaan viisi sellaista pelaajaa, joilla ei vielä kategoriaa Muirfieldin kentällä pelattavaan kisaan ole. Ilonen on nyt rahalistan viides, ja vaikka hän putoaisikin muutaman sijan, paikan pitäisi olla varma, sillä useimmilla hänen edellään olevilla on muuta kautta pelioikeus. Ilosen World Ranking tulee olemaan viikonlopun jälkeen sijalukujen 60-70 välissä.

”Olen 99,9 prosenttisen varma siitä, että se ei ole 60 joukossa, joka olisi tuonut paikan US Openiin”, Ilonen laskeskeli. ”Kilpailun voittaminen maistuu asteikolla nelosesta kymppiin täydeltä kympiltä. Perheeni oli paikalla, paljon kavereita ja suomalaisyleisöä, joka antoi äänekkäästi tukea. Toki tällaisetkin asiat vaikuttavat.” ”Ansaitsin tämän voiton, sillä peli on kulkenut varsin pitkään hyvin. Kokonaisuus on kunnossa, draivaaminen, lähestymiset ja putit hyvässä balanssissa keskenään. Pelasin tänään varsin maltillisesti, minun ei tarvinnut lähteä hyökkäämään johtoasemassa”, Ilonen painotti.

”Nyt pidän kolmen viikon tauon ja pelaan seuraavan kerran Irlannissa, sen jälkeen tulee Ranskan avoimet. Alkavalla viikolla tuskin ehdin paljoa harjoitella, kaksi seuraavaa ovat taas täyttä touhua – laji- ja fysiikkatreeniä kotimaassa.” Ilosen ohjelmaan tulee siis myös British Open. Rahalistan ja etenkin World Rankingin sijoitusten vuoksi jo elokuussa saattaa eteen tulla matka PGA Championshipiin sekä World Tourin kisaan Ohioon. ”Niistä en vielä osaa arviota antaa, täytyy ensin rauhoittua ja katsoa tilannetta, tehdä uudet suunnitelmat valmentajan ja caddien kanssa.” Mikko Ilonen pähkinänkuoressa: Syntynyt 18.12.1979 Lahdessa Pituus: 187 cm Paino: 88 kg Naimisissa Kati Ilosen kanssa. Esikoispoika Eino syntyi marraskuussa 2011. Siirtyi ammattilaiseksi keväällä 2001 Valmentaja: Timo Rauhala Fysikkavalmentaja: Pierre Johansson Harrastukset: biljardi, lumilautailu Kotiseura: Black Mountain Golf Club, Hua Hin, Thaimaa

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (10 kpl)