24.11.–1.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][6]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Ilari Saulo ja Linda Henriksson urakoivat reikäpelin Suomen mestareiksi

Ilari Saulo ja Linda Henriksson pääsivät poseeraamaan kultamitalien kanssa.

Vahvassa vireessä oleva Saulo on tällä hetkellä hallitseva Suomen mestari sekä lyönti- että reikäpelissä.

Keimola Golf Vantaan Ilari Saulo ja Pickala Golf Clubin Linda Henriksson kruunattiin tämän vuoden reikäpelin Suomen mestareiksi Tammer-Golfissa käydyissä kilpailuissa. Hopeat ojennettiin Jesse Waaralinnalle ja Kiira Riihijärvelle, pronssille ylsivät Jesse Saareks ja Anna Backman.

Neljännen sijan karvas kalkki osui tällä kertaa Markus Luoman ja Nicola Fallin kohdalle.

Mitalipeleihin yltäneet pelaajat urakoivat kolmen päivän aikana hurjan määrän golfia, sillä miehille kertyi kuusi ja naisille viisi ottelua. Sekä Saulo että Henriksson myönsivät, että urakka otti koville.

”Oli kyllä rankka rupeama, ja aika poikki tässä ollaan”, Saulo summasi molempien ajatukset.

Saulo antoi ison tunnustuksen finaalissa vastassa olleelle Jesse Waaralinnalle. Hyvien kaverusten välinen ottelu venyi viimeiselle viheriölle asti, ja voitto kirjattiin lopulta 1/0 Saulolle.

Tuore Suomen mestari muisti voiton jälkeen jakaa kiitokset moneen suuntaan.

”Kiitokset kotiseuralleni Keimola Golfille, Season Golf Academylle, kaikille valmentajilleni, vanhemmilleni ja välineistä vastaavalle Iain Steelelle.”

Saulo, 23, on tällä hetkellä hallitseva Suomen mestari niin lyönti- kuin reikäpeleissäkin. Lyöntipelimestaruuden hän voitti viime vuonna Vaasassa. Saulo sanoo, että onnistuminen reikäpeleissä tuli hyvään saumaan, sillä hänen tämän kauden päätavoite on British Amateur, jossa pelataan myös reikäpelejä.

Vielä amatöörinä pelaava Saulo ei ole tehnyt päätöksiä ammattilaisviheriöille siirtymisestä.

”Keskityn näihin syksyn isoihin amatöörikilpailuihin, ja sen jälkeen tehdään päätöksiä valmentajieni kanssa”, Saulo sanoi.

Naisten Suomen mestaruuden voittanut Linda Henriksson, 30, kohtasi finaalissa vanhan Oulun-tuttunsa, Kiira Riihijärven, 23. Naisilla on sen verran ikäeroa, että Henriksson muisteli olleensa aikoinaan juniorileirillä ohjaajana, kun Riihijärvi oli pienenä juniorina siellä vasta opettelemassa golfin saloja.

Finaalikierrokselle Henriksson sai tahmean alun lyötyään ensimmäisellä väylällä avauksensa outtiin. Sen jälkeen hän otti kuitenkin nopeasti ottelun hallintaansa. Finaali päättyi lukemiin 4/3.

”Tämä oli hyvää peliä. Sen ensimmäisen reiän jälkeen tein kuusi birdieä neljääntoista reikään, se riittää minulle”, Henriksson sanoi.

Tammer-Golfista irronnut voitto oli Henrikssonin ensimmäinen aikuisten Suomen mestaruus. Koronatilanteen takia Suomessa tällä hetkellä oleva Henriksson hamuaa jo kovasti ulkomaille, sillä hänen työpaikkansa on Yhdysvalloissa. Paluupäivää Yhdysvaltoihin ei ole lyöty vielä lukkoon, mutta hinku kilpailemaan on kova.

”Plan Ö on sellainen, että palaan Espanjaan ja pelaan syksyllä heidän kiertuettaan. Pelaamaan on pakko päästä!” Henriksson kertoi suunnitelmistaan.

Audi Finnish PGA Golf Tour jatkuu heinä-elokuun vaihteessa, jolloin pelataan Suur-Helsingin Golfissa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)