Huolistaan päässyt Fredrik Jacobson terävänä RSM Classicissa - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Huolistaan päässyt Fredrik Jacobson terävänä RSM Classicissa

Fredrik Jacobson on tehnyt kahden kierroksen aikana 11 birdietä ja vain yhden bogin. Kuva: Getty Images

Fredrik Jacobson (-10) nosti tuntuvasti osakkeitaan St. Simonsin saarella pelattavan PGA Tourin kilpailun toisella kierroksella. Hän löi perjantaina Plantation Coursella tuloksen 67, ja nousi Kevin Kisnerin seuraksi jaetulle kakkostilalle. Jacobsonin jämäkkä kierros sisälsi kuusi birdietä ja yhden bogin.

Kungsbackasta lähtöisin olevalla Jacobsonilla on ollut viime aikoina ongelmia loukkaantumisten kanssa, minkä vuoksi hän pystyi pelaamaan kauden 2014-2015 alkupuolella vain muutaman kilpailun.

Muitakin murheita on riittänyt; hänen 7-vuotiaalla pojallaan todettiin kesällä sydänvika, mikä vaati leikkausta. Jacobson päätti siinä vaiheessa pitää taukoa peleistä ja olla perheensä tukena.

”Olimme onnekkaita, että se vaiva ilmeni tässä vaiheessa. Tämän tyyppinen sydänvika voi tulla esille myöhemmin täysin ilman varoitusta. Me saimme tehdä päätöksen leikkauksesta, kaikille ei valitettavasti tule sellaista mahdollisuutta”, Jacobson sanoi.

”Max voi nyt hyvin, ja hän pelasi viime viikonloppuna junioreiden kanssa jopa tunnin verran jalkapalloa.”

Jacobsonin tämänhetkisistä peliotteista voi myös päätellä, että mieli on helpottunut. Hänen toistaiseksi ainoa boginsa tuli perjantain kierroksen avausreiällä (kentän 10.).

Pitkän poissaolonsa vuoksi Jacobson pelaa nyt kiertueella ns. major medical extension -säännön turvin. Hänen on ansaittava seuraavien yhdeksän turnauksen jaksossa 103.71 FedExCupin pistettä tai vajaat 200 000 dollaria pitääkseen täyden pelioikeuden PGA Tourilla. Siihen riittäisi tällä viikolla kuudes sija tai jaettu viides tila korkeintaan neljän muun pelaajan kanssa.

Kahdella kentällä pelattavan RSM Classic Classic johtoon siirtyi Kevin Chappell (-11). Myös Kyle Stanley (-9), Jason Gore (-8), Alex Cejka (-8) ja Graeme McDowell (-7) mahtuvat kymmenen joukkoon.

PGA Tourilla 21 turnausta voittaneen Davis Love III:n poika, Dru, ei selviytynyt jatkokierroksille. Karsintojen kautta kisaan päässyt Dru (Davis Love IV) jäi kuusi lyöntiä cut-rajan väärälle puolelle, turnauksen isäntäntä toimiva Davis ylsi jatkoon viimeisten joukossa. Alabaman yliopistossa opiskeleva nuorukainen pelasi kaksi ensimmäistä kierrosta isänsä kanssa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje