26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Hanson piti McIlroyn takanaan

Peter Hansonin ykköstila on rahasssa mitattuna arvokkain ruotsalaispelaajan saavuttamista USA:n ulkopuolella. © Getty Images

Peter Hansonin ykköstila Lake Malaren-kentällä tuloksella 21 alle oli hänen uransa ylivoimaisesti paras saavutus. Voitto oli uran kuudes ET:lla, se nostaa ruotsalaisen ensimmäistä kertaa World Rankingilla top-20 listallle.

Hanson siirtyi kisan kärkeen toisena päivänä, eikä käytännössä hätkähtänyt nimekästä kirittäjäänsä kahdella viimeisellä kierroksella. Ero kasvoi sunnuntaina jo neljään lyöntiin ennen neljää viimeistä, McIlroyn eagle ja birdie perättäisillä viheriöillä supistivat eron kahteen. Viimeisellä Hanson teki vielä bogeyn, mutta McIlroyn birdieputti vajaan viiden metrin matkalta meni ohi.

Hansonille lyötiiin käteen 888.000 euron shekki, summa nosti hänet rahalistan kakkoseksi ohi Justin Rosen. Eroa McIlroyhin on vielä 813.00 euroa, joten maailmanlistan ykkösen ei tarvitse vielä pelätä paikkansa menettämistä.

”Tämä oli luonnollisesti urani suurin saavutus. Olen tehnyt kovasti töitä, varsinkin PGA Championshipin jälkeen. Puttaamiseni on parantunut dramaattisesti viimeisen vuoden aikana. Rory pelasi lopun mestariillissesti, kuten maailmanlistan ykköseltä voi odottaakin”, Hanson vuodatti tunnelmiaan Shanghaissa.

Ammattilaisena vuodesta 1999

Peter Hansonia voi kuvailla golfissa myöhäissynnynnäiseksi. Hän siirtyi ammattilaiseksi jo 21-vuotiaana 1999. Paikka European Tourilla vakiintui muutamaa vuotta myöhemmin, ensimmäisen ET:n voittonsa hän saavutti 2005.

Huomionarvoista on kuitenkin se, että hän nousi maailmanlistalla 100:n joukkoon vasta hiukan ennen 30-vuotisjuhliaan kesällä 2007. Parin viimeisen vuoden aikana Hanson on noussut parhaaksi ruotsalaiseksi. peräti 888.000 euron suuruin ykköstila nostaa hänet näillä näkymin 18:ksi World Rankingilla.

Ruotsalaisilla on ET:lta yhteensä 93 voittoa. Robert Karlsson on omassa luokassaan (11), Hanson nousi kuuden voiton mieheksi yhdessä Henrik Stensonin, Jesper Parnevikin, Niclas Fasthin ja Per-Ulrik Johanssonin kanssa.

Rory

Rory McIlroy ja Tiger Woods kohtaavat toisensa maanantaina Kiinassa järjestettävässä 18 reiän ottelussa &copy Getty Images

Rahalistan voitto Euroopassa kaudella 2013 on hänelle mahdollista, mutta erittäin vaikeaa. Hanson pelaa Justin Rosen tavoin HSBC Champions kisan Mission Hillsissa alkavalla viikolla. McIlroy jättää sen väliin, mutta osallistuu puolestaan Singapore Openiin, jonka Hanson & Rose passaavat. McIlroy puolustaa vielä voittoaan Hongkongissa ennen kauden päättävää Dubai World Championshipia, jossa sijoitukset lopulta ratkeavat.

Nykykunnossaan Hansonilla on mahdollisuus rikkoa Robert Karlssonin yhden kauden ennnätys ET:n ansioissa. Voittaessaan rahalistan 2008 Karlsson kerästi 2,732 miljoonaa euroa. Hansonilla on tuohon summaan matkaa vajaat 140.000 euroa

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)