16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Granberg kärjestä Finnish Openin viimeiselle kierrokselle

Joonas Granberg ei ole Suomessa hävinnyt muille kuin Kalle Samoojalle.

Hirsalassa käytävä Finnish Open Presenter By Mikko Ilonen & Black Mountain on saanut asetelmat luotua ensimmäisen 36:n reiän aikana. Kärjessä jo avauskierroksen jälkeen ollut Joonas Granberg jatkoi ensimmäisen kierroksen tapaan upealla toisella kierroksella 69 (-3). Kahden kierroksen yhteistulos -5 koostuu kierroksista 70-69. ”Tänään oli raskasta pelata, mutta onneksi oli hyvä caddie. Pari onnistumista käänsi kierroksen hyvään suuntaan, vaikka lyönnit oli mitä oli. Kierros kesti jälleen viisi tuntia ja kaksikymmentä minuuttia, joten oli siinä hymyssä pitelemistä”, aiheesta puhuva Granberg otti kantaa. Kahden lyönnin johtoasema viimeiselle kierrokselle ei ole Granulle uusi tilanne. Kauden aiemmmat esiintymiset Suomessa ovat olleet yhtä menestyskulkua. Kaksi ensimmäistä FT:n kisaa päättyivät toiseen sijaan, Pickalassa tuli kauden ensimmäinen voitto ja jälleen viimeiseen päivään lähdetään turkulaisen komennossa. Ainoa mies joka on onnistunut Granbergin tänä vuonna Suomessa pelatussa kisassa voittamaan on seurakaveri Kalle Samooja, jonka voittoon päätyivät kauden kaksi ensimmäistä FT:tä. Samoojan tulos 71, 77 jättää hänet jo yhdeksän lyönnin päähän kärjestä. Toisella sijalla on Tanskan Morten Orum Madsen. Koko kilpailun parhaan tuloksen 66 (-6) toisella kierroksella pelannut pelaaja sai kahden kierroksen yhteistuloksekseen -3 sijoittuen kaksi lyöntiä Granbergin taakse. Kolmatta sijaa jakaa kaksi pelaajaa tuloksessa -1, neljä lyöntiä kärjestä. Virpiniemen Roope Kangas on samalla kilpailussa paras amatööri kahden pelatun kierroksen jälkeen. Kärkiryhmään tulee kuitenkin starttaamaan Norjan Ross Robertson. Viimeiselle kierrokselle lähdetään kahdelta tiiltä. Kärkiryhmä starttaa matkaan kello 9.30 ykköstiiltä. Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje