16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Suomalaiset tasatuloksella viikonlopun kierroksille Pekingissä

Mikko Ilonen ja Tapio Pulkkanen ovat kuusi lyöntiä kärjestä Kiinan avointen puolivälissä.

Volvo China Openin molemmat suomalaiset, Mikko Ilonen ja Tapio Pulkkanen, ovat mukana myös kilpailun kahdella jälkimmäisellä kierroksella.

Aamun ryhmissä kentän kiertänyt Ilonen pelasi toisena päivänä tuloksen 70, Pulkkasen käytettyä toiseen kierrokseensa lyönnin enemmän. Näin kaksikko päätyi 36 reiän tulokseen 141 (-3), mikä piti heidät kolmen lyönnin turvin cut-rajan yläpuolella.

Pulkkanen aloitti perjantaina terävästi tehden toisen birdiensä neljännellä reiällä. Tätä seurasi hieman vaikeampi hetki, kun viidennen reiän (kentän 14.) tuplabogi ja kahdeksannen reiän (kentän 17.) bogi veivät junaa väärään suuntaan.

”Hattu-Tapio” korjasi tilannetta tekemällä kaksi peräkkäistä birdieä kierroksen puolivälissä, eikä tehnyt jatkossakaan paria heikompaa reikätulosta.

”Tänään oli melko paljon tuulta, ja en saanut rakennettua kovin hyviä paikkoja varsinkaan takalenkillä. Putti ja lähipeli oli tänään vahvaa. Palaset vaan kohdalleen viikonlopuksi, niin kaikki on mahdollista”, Pulkkanen sanoi.

Se oli taistelua hengissä pysymisestä, jetlag otti lopulta yliotteen.

Vaikka Ilosen tulos ja tuloskortti kertoo varsin tasapainoisen oloisesta suorituksesta, pelaaja itse ei kokenut olevansa kentällä parhaissa voimissaan.

”Se oli taistelua hengissä pysymisestä, jetlag otti lopulta yliotteen. Olen ollut hereillä puoli yhdestä lähtien, joten oli todella pitkä aamu odottaa kello 6.50 tapahtunutta starttia. Tyypillinen ongelma kavereille, jotka pelasivat viime viikolla Marokossa”, Ilonen kertoi Facebook-tilillään.

”Tänään tein sen mitä pitikin tehdä. Nyt lepoa, tankkausta ja putteri kuumaksi viikonloppua varten.”

Suomalaiset jakavat 35. sijaa kilpailussa, jossa jatkopaikka irtosi tuloksella 143 (-1).

Topwin Golf & Country Clubilla pelattavan kilpailun johdossa on Matt Wallace (-9). Ilonen ja Pulkkanen ovat englantilaista kuusi lyöntiä jäljessä.

Espanjan Nacho Elvira, Australian Jason Scrivener ja USA:n Sihwan Kim jakavat kakkostilaa tilanteessa kahdeksan alle.

Suomalaisten lähtöajat (Suomen aikaa) kolmannella kierroksella:

04.00 Tapio Pulkkanen-Marcus Kinhult SWE
04.55 Arjun Atwal IND-Mikko Ilonen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje