26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Korhosen vahva vire jatkui – palkintopallisijat parin lyönnin päässä

Mikko Korhosella on sunnuntaina erinomainen mahdollisuus nousta vähintään kärkikymmenikköön kauden ensimmäisessä kilpailussaan.

Mikko Korhonen lähtee golfin Euroopan kiertueen South African Openin ratkaisevalle neljännelle kierrokselle erinomaisista asemista. Korhonen jakaa tuloksella 11 alle parin kilpailussa 11. sijaa neljän muun pelaajan kanssa.

Eroa kisaa johtavaan Englannin Graeme Stormiin on kuusi lyöntiä, mutta toisena oleva Rory McIlroy on vain kolmen ja kolmossijan jakavat Jbe Kruger ja Jordan Smith kahden lyönnin päässä.

”Oikeastaan kaikki on toiminut nyt kaksi kierrosta hyvin. Hyvä määrä väyläosumia ja putteja sisään. Pitkät raudat ovat olleet jäätävän hyviä par-kolmosilla”, Korhonen kertoi.

”Yritän antaa mennä ja vetää lyönnin kerrallaan”, hän suunnitteli.

Korhonen pelasi lauantaina kaikkiaan 22 reikää, kun joutui aamulla urakoimaan loppuun ukkosen keskeyttämän toisen kierroksensa neljä viimeistä reikää.

Ne hän selvitti yksi alle parin ja jatkoi vahvaa menoaan kolmannella kierroksella, jonka toiselle reiälle hän viimeisteli eaglen. Etuysin loput reiät hän selvitti parein ja tehtaili takalenkillä kolme birdietä. Koko päivän aikana Korhonen ei tehnyt yhtään bogia.

Rory McIlrou tuulettaa eaglea chipin upottua reikään seitsemännellä väylällä. Getty Images.

Eteläafrikkalaiset ovat yleensä kotimaansa kamaralla vaikeasti lyötävissä. Tänä vuonna voittopysti kuitenkin todennäköisesti matkaa maan rajojen ulkopuolelle, sillä Jbe Kruger on parhaana eteläafrikkalaisena kolmantena neljä lyöntiä Stormia perässä.

Kymmenen parhaan joukkoon isännistä mahtuvat myös Dean Burmester ja Jaco Van Zyl (-12), jotka jakavat viidettä sijaa.

Kisaa johtava Graeme Storm esiintyi lauantaina vakuuttavasti ja teki tuloksen -5 (67). Ensimmäisen päivän jälkeen englantilainen ei ole tehnyt bogiakaan.

Storm on voittanut urallaan ET:llä vain kerran. Toista kertaa hän ei ole ykkösenä maaliin selvinnyt, vaikka on johtanut kisaa muutaman kerran kolmen kierroksen jälkeen. Sunnuntaina paineet ovat takuulla tapissa, kun takaa-ajajana on maailmanlistan kakkonen.

Etelä-Afrikan vahva golfkulttuuri näkyi lauantaina hyvin, kun yleisö reunusti kentän väyliä sankkana joukkona. Etenkin McIlroy herättää kiinnostusta ja nostattaa tunnelmaa kisapaikalla.

”Kiva tunnelma ja jengiä hyvin paikalla, kun Rory pelaa”, Korhonen tiivisti pelin hengen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje