16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Korhosella hyvä startti kuumeilusta huolimatta

Ensimmäisen kierroksen jälkeen Korhonen jakaa sijaa 13, vain kaksi lyöntiä kärkikaksikosta jääneenä.

Valmistautuminen Euroopan kiertueen World Super 6 Perth -kisaan ei sujunut Mikko Korhoselta optimaalisella tavalla, sillä viimeviikkoisen Malesian kisan jälkeen kaksi seuraavaa päivää meni vuoteen omana ja kuumeen kourissa.

Korhonen tervehtyi sopivasti Perthin kisaan, mutta tunsi olonsa vielä keskiviikkoisella harjoituskierroksella erittäin voimattomaksi.

Torstaina heikotuksesta ei ollut kentällä tietoakaan, kun Korhonen selvitti kisan ensimmäisen kierroksen 68 lyönnillä, eli neljä alle parin. Hän jakaa tuloksella kilpailussa 13. sijaa avauskierroksen jälkeen.

”Sanotaanko niin, että löysä olo on edelleen, mutta kuumetta tai kurkkukipua ei ole. Koville otti 18 reikää, mutta hyvin selvittiin. Hyvä kierros, ei mitään ihmeempiä tapahtumia tänään”, Korhonen kommentoi.

Korhonen lähti liikkeelle tiiltä kymmenen ja nakutti heti kättelyssä birdiet ensimmäiselle ja toiselle reiälle. Kierroksen ainoa bogey syntyi Korhosen kolmannella reiällä (kentän 12.), jonka jälkeen hän naulasi vielä kolme birkkua.

Kisan kärkeen ampaisivat isäntämaa Australian Brett Rumford sekä Englannin Mark Foster tuloksella kuusi alle parin. Lyönnin heikoimmalla tuloksella Lake Karriyupin kentän haasteet selvitti kymmenen pelaajaa.

Perjantaina Korhonen lähtee kentälle ensimmäisessä ryhmässä jo kello 6.40 paikallista eli kello 0.40 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje