Mikko Korhonen pelaa uransa parasta kautta. Kuva: Getty Images.
European Tour |
15.11.2018

Korhonen kyykytti Stensonia ja kiilasi Dubaissa heti kättelyssä kärkikahinoihin

Korhonen vei nimiinsä pienen Suomi vs. Ruotsi -maaottelun Henrik Stensonia vastaan. Toiseen kisapäivään Korhonen lähtee todennäköisesti kärkikymmeniköstä.

Vaikka lyöntipelimuotoisen kilpailun ensimmäisellä kierroksella ei kilpailun voittoa ratkaista eikä peliä suoranaisesti pelata saman ryhmän muita pelaajia vastaan, on selvää, että kun vastakkain asettuvat suomalainen ja ruotsalainen, on ilmassa aina tavallista enemmän sähköä.

Mikko Korhonen käynnisti Dubain finaalikilpailun torstaina Ruotsin Henrik Stensonin peliparina. Kaksikosta Korhonen veti pidemmän korren pelaamalla tuloksen 69 (-3). Stenson suoriutui hänkin urakastaan erinomaisesti päätyen tulokseen 71 (-1). Korhonen jakaa kilpailussa viidettä, Stenson 20. sijaa.

Stenson tuntee Jumeirahin kentän kuin ne kuuluisat taskunsa, sillä hän on juhlinut siellä finaalin voittoa kahteen kertaan. Korhoselle startti oli Dubaissa ensimmäinen. Valmistautuminen tuntuu onnistuneen, sillä ”Korppa” iski avauspäivänä viisi birdietä ja kaksi bogia. Jälkimmäinen bogi tuli harmittavalla tavalla viimeisellä reiällä pallon jäätyä keikkumaan reiän reunalle millien päähän kupista.

Kilpailun alla Korhonen arvioi kisakentän suosivan pitkälyöntisiä pelaajia. Torstaina hän osoitti, ettei lyöntipituus ole elinehto, sillä vaikka Korhonen ei lukeudukaan nallipyssyosastoon, on Stensonilla kaksikosta selkeästi enemmän tulivoimaa.

Henrik Stenson on voittanut Dubain finaalin kaksi kertaa ja vienyt myös Race to Dubain kuninkuuden nimiinsä kahdesti. Kuva: Getty Images

Viasatin kisalähetyksessä Korhonen ei saanut juuri ruutuaikaa, vaikka peli rullasi enemmän kuin hyvin. Maailmantähtiä vilisevällä kentällä nimen huomioarvo ei vielä tunnu riittävän. Kuluvan kauden kaltaiset suoritukset muuttavat tilannetta hitaasti, mutta vuoren varmasti.

On silti ihmeteltävä, ettei tulikuuman suomalaisen ja kisan kahdesti voittaneen Stensonin seuraaminen mahtunut ohjaajan kuvaussuunnitelmaan.

Kärkipaikkaa kilpailussa pitää hallussaan vasta toista kauttaan ET:llä pelaava Englannin Jordan Smith tuloksella 66 (-6). Toisena on maanmies Danny Willett tuloksella 67 (-5). Kahden vuoden takaisen Masters-voittonsa jälkeen pelinsä kanssa tuskaillut Willett varmisti finaalipaikkansa sijoittumalla finaalisarjan ensimmäisessä kilpailussa Turkissa seitsemänneksi.

Kilpailun ensimmäinen kierros on yhä kesken. Kokonaiskilpailun voitosta kamppailevat Tommy Fleetwood (par) ja Francesco Molinari (-1) ovat pelanneet kierroksestaan vasta neljä reikää.

Kommentit

”Korhonen kyykytti vastustajaansa (Stenson)?”
Ero roska- ja golfjournalismin välillä alkaa uhkaavasti häilyä…

Tämän päivän jälkeen otsikointi lienee:”Stenson pyyhki per….. Korhosella”?

Täysin samaa mieltä Tintin kanssa. Sarpakunnas voisi ehkä harkita siirtymistä esim. Iltalehteen. Siellä tämä tyyli toimii paremmin.

Joku reikä golfkentällä voi kyykyttää pelaajat, mutta kilpailija ei kyykytä toista kilpailijaa. Kyykyttäminen on epäinhimillistä, tuomittavaa, toista alentavaa, asioita, jotka eivät kuulu golfin etiikkaan.

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.