Caddie-Teittinen vetää yhteen kahden ratkaisevan kisapäivän tapahtumat viimeisessä kirjoituksessaan ET:n karsintafinaalista.
Kun kaksi kierrosta Euroopan Tourin karsintafinaalia oli pelaamatta, pelaajia oli mukana enää 74, joukossa myös kolme suomalaista, joista Kim Koivu ja Kalle Samooja olivat jatkoonpääsyllään varmistaneet itselleen vahvan pelioikeuden Challenge Tourille kaudelle 2018.
Kolmas suomalainen Oliver Lindell oli jo varmistanut täyden pelioikeuden Challenge Tourille kausirankingin perusteella oltuaan sijalla 35. Kenelläkään ei siis ollut mitään hävittävää, vain voitettavaa.
Toiseksi viimeinen kilpailuaamu valkeni pilvettömänä, mutta perin kylmänä. Auton mittari näytti kenttää kohti ajaessamme vain seitsemää astetta. Onneksi tuuli oli sentään tyyntynyt edellispäivistä. Aamurutiinit kentällä olivat muodostuneet kovin tutuiksi. Saavuimme kentälle tuntia ennen Oliverin lähtöaikaa. Oliver meni lyömään rangelle ja minä lähdin noutamaan ”reikäkarttoja” ja kentän karttaa, johon piirrettiin tuulen suunta kierroksella käytettäväksi, jos tulee tuulen suunnasta epäilystä. Samalla poimin yleensä kolme vesipulloa bägiin, yksi kummallekin ja yksi varalle.
Oliverin siirtyessä wedgen kanssa lähipelialueelle, minulle jäi hyvää aikaa pestä lämmittelyssä likaantuneet mailat ja valmistaa itselleni urheilujuoma kierrosta varten. Sitten Oliverin perään lähipelialueelle heittelemään palloja bunkkeriin ja lopuksi Oliver siirtyi puttigriinille, jolloin minulla oli vielä aikaa tarkistaa, että kaikki tarvittava oli mukana. Kymmenen minuuttia ennen lähtöaikaa lähdimme siirtymään ykköstiille.
Kierros alkoi hienolla suoralla draivilla ja kohtuullisen hyvällä wedge-lähestymisellä viheriölle kahdeksaan metriin reiästä. Putti kuitenkin yski aamutuimaan ja ensimmäinen putti jäi metrin lyhyeksi ja kun pallo ei toisella putillakaan suostunut menemään reikään oli kolme puttia ja bogey inhorealistinen aloitus ET-kortin metsästykseen.
Kierros jatkui kuitenkin tasaisen varmoilla par-tuloksilla ilman suuria sydämentykytyksiä birdie- tai bogey-tuloksista. Samat odotukset olivat viidennelläkin viheriöllä, mutta kahdenkymmenen metrin putti putosikin keskelle reikää ja näin avausväylän bogey oli kuitattu.
Seuraava väylä, pitkähkö par-kolmonen (179 metriä), ei minun papereissani vaikuttanut birdie-reiältä. Oliver oli toista mieltä.
Muutaman väylän verran tuli korttiin taas par-tuloksia, kunnes taas tuli töyssy tiehen. Viheriöosumasta huolimatta väylälle kahdeksan merkittiin bogey, kun pallo saatiin reikään vasta kolmannella putilla. Tämä töyssy kuitattiin kuitenkin jo väylällä 10, jolla putti upposi upeasti yhdeksästä metristä birdien arvoisesti.
Ja kun seuraavilla väylillä eivät lähestymiset osuneet lähelle reikää, ne menivät jälleen par-tahdissa. Kun kolme väylää oli pelaamatta, huomasimme, että Tour-kortin raja alkaa uhkaavasti karata. Tarvitaan pari birdietä, minä ehdottelin ja Oliver nyökytteli myöntyvästi. Par 5 -väylälle 16 Oliver löi kolmannen lyöntinsä kahteen ja puoleen metriin ja siitä putin sisään, jolloin olimme taas kierrosta pakkasen puolella. Seuraava väylä, pitkähkö par-kolmonen (179 metriä), ei minun papereissani vaikuttanut birdie-reiältä. Mutta Oliver oli toista mieltä: rauta-kutonen kahteen metriin ja putti sisään!
Viimeinen reikä olikin sitten kahdella perille lyötävä par-vitonen, joten toiveet olivat kolmannen birdien suhteen korkealla. Toinen lyönti rauta-vitosella 195 metristä toi pallon 14 metriin viheriölle, josta Oliver hoiti pallon varmasti kuppiin kahdella lyönnillä tekaisten näin kolmannen peräkkäisen birdien. Olisi ehkä pitänyt avata suuta aiemmin noista birdieistä, ajattelin.
Kolme alle tulos nosti Oliveria taas hiukan tuloslistalla ylöspäin sijalle 31 ja matkaa sijaan 25 oli kaksi lyöntiä. Muut suomalaiset pelasivat itsensä hieman hankalaan asemaan ET-kortin suhteen molempien pelattua yksi yli parin 72. Kim Koivulla ET-korttiin oli matkaa jo kymmenen lyöntiä ja Kalle Samoojallakin seitsemän lyöntiä.
Ilta vietettiin taas normaaliin tapaan. Oliver lähti pelaamaan padelia Kim Koivun, Dominic Jonesin ja Nikke Tyryn kanssa ja minä jäin hotellille toimistohommiin, lähinnä selailemaan internettiä ja lukemaan kirjaa. Saatoin siinä muutaman venytysliikkeenkin tehdä, jotta kroppa olisi kunnossa viimeiselläkin kierroksella.
Viimeinen kierros
Viimeisen pelipäivän aamu oli vielä edellistäkin kylmempi, auton lämpömittari näytti vain kuutta astetta. Keli oli edellisen päivän tapaan harvinaisen tyyni, joten ainekset hyvien tulosten tekemiselle olivat mitä ilmeisimmät.
Peli alkoi hallitusti kahden putin par-tuloksella. Kahdella seuraavalla Oliver iski birdie-putit sisään puolestatoista ja yhdeksästä metristä ja niin olimme juuri korttirajalla, mutta vain hetkellisesti.
Lunta tupaan tuli heti seuraavalla par-kolmosella, jossa avauslyönti jäi metrin verran liian lyhyeksi ja tipahti hiekkaesteeseen. Sand save ei onnistunut ja korttiin päivän ensimmäinen bogey, jonka vannoimme jäävän viimeiseksi. Tuo bogey kuitattiin heti seuraavalla reiällä birdiellä, mutta nyt ET-kortin raja olikin hilautunut jo -12:een eli tarvittiin ainakin yksi birdie lisää.
Liekö tieto lisä-birdieiden tarpeesta vaikuttanut alitajuntaan, kun Oliverin kutosväylän avaus aukesi hieman oikealle puiden sekaan ja jäi haketetulle alueelle. Pallo makasi hyvin, mutta lyöntihetkellä vasen jalka luisti hieman alta ja pallo lähti pahaenteisesti vasemmalle kohti kentän ulkorajaa. Onneksi se ei aivan jaksanut pois kentältä. Pitkästä ruohosta nosto lipulle ei ollut helppo ja niinpä se valui juuri ja juuri ulos viheriöltä. Vielä kaksi lyöntiä tarvittiin ennen kuin pallo oli reiässä ja niin vain oli toinenkin bogey ilmestynyt tuloskorttiin.
Seiskaväylän (par 3, 149 m) avausmailaa mietittiin kasin ja ysin välillä. Päädyimme kasiin. Pikkuisen pidätelty lyönti ei aivan jaksanut perille, vaan valahti viheriön etubunkkeriin. Kohtuullinen bunkkerilyönti toi pallon kahteen metriin, mutta kun putti ei pudonnut olimmekin tehneet kolme birdietä ja kolme bogeytä seitsemälle ensimmäiselle reiälle ja ET-kortin raja näytti karkaavan.
Tilannetta ei mitenkään parantanut missatut kohtuulliset birdie-mahdollisuudet kahdella seuraavalla reiällä neljästä ja seitsemästä metristä. Niinpä kierroksen puolivälissä olimme siinä, mistä olimme aloittaneetkin eli tuloksessa yhdeksän alle parin. Samaan aikaan tulostauluilla kerrottiin sijalle 25 yltävän tuloksella -13. Tarvittiin siis oletettavasti ainakin neljä birdietä takaysiltä.
Väylät 10–12 sujuivat varmaan par-tahtiin, mutta sehän ei riittäisi. Niinpä väylällä 13, lyhyt par-4 310 metriä, päätettiin laittaa kaikki likoon. Draiverilla avaus yli veden kohti viheriötä, jonne suora matka oli 270 metriä. Pallo lähti taas hieman oikealle kohteesta, mutta päätyi griinibunkkeriin. Sieltä kaunis nosto toi pallon kuudenkymmenen sentin päähän reiästä ja birdie oli vain muodollisuus.
Väylän 14 avausmailaksi valittiin sama kuin edellisenä päivänäkin, koska pallo oli päätynyt metrin päähän tämän päivän reikämerkistä. Rauta-6 lähetti pallon kohti 180 metrin päässä ollutta reikää. Hetken aikaa näytti jo siltä, että Hole-in one voisi olla mahdollinen, mutta pallo pysähtyi puolen metrin päähän reiästä oikealla. Birdie oli vain muodollisuus. Kaksi birdietä vielä ja kortti olisi mahdollinen. Ja jäljellä oli vielä kaksi par-vitosta. Toivonkipinä heräsi.
Kohtalokas draivi
Mutta sammui yhtä äkisti, kun väylän 15 (par 4, 428 metriä) avauslyönti draiverilla lähti oikealle, pysyi oikealla ja päätyi sivuvesiesteeseen. Droppipaikka löytyi 275 metrin päästä karheikosta, josta Oliver kyllä löi erinomaisen puu-kolmosen, mutta matkaa oli vain yksinkertaisesti liikaa ja pallo päätyi hiekkaesteeseen noin 50 metrin päähän reiästä lyhyenä. Hiekkaestelyönti oli hieman liian kova ja pallo juoksi viheriön taakse karheikkoon. Nosto karheikosta oli jo viides lyönti. Se ei mennyt sisään, vaan kahden metrin päähän ja silloin tiesimme, että ET-korttia ei tule Oliver Lindellille tästä turnauksesta.
Parhaimman tsempin purkauduttua ei ollut ihme, että puttikin meni vielä ohi ja tulokseksi ruma triplabogey eli 7.
Loput kolme väylää menivät pelaillessa ja hidasta peliä harmitellessa. Päivän tulokseksi muodostui yksi yli par’in ja loppusijoitukseksi 54. Sinällään sijoituksella ei ole merkitystä Oliverille, sillä hänellä on parempi kategoria Challenge Tourille kauden 2017 rahalistan kautta. Kalle Samooja oli 62 ja Kim Koivu 68:s.
Näin päättyi miesten golfkausi 2017 Euroopassa sekä minun caddie-pestini. Edellä mainittu kolmikko tulee jatkamaan pelejä ensi kaudella Challenge Tourilla, joskin Oliver voi saada mahdollisuuksia kauden aikana osallistua joihinkin Euroopan Tourin kilpailuihin.
Lopuksi vielä kiitokset. Kiitos kaikille lukijoille, jotka jaksoitte lukea näitä sepustuksia pitkin vuotta. Toivottavasti sain avattua kilpagolfin maailmaa hieman eri kantilta. Kiitos myös Golfpisteelle siitä, että ovat julkaisseet näitä tarinoita teidän luettavaksenne. Ja erityiskiitos työnantajalleni Intersport Tourulalle, joka on antanut luvan olla poissa töistä pitkiäkin jaksoja erilaisia golfasioita tekemässä.
Barcelonassa 16.11.2017
Kuules ny caddie-Teittinen. Jätä jo Tourula taakses ja ryhdy golf reporteriksi, oli hienoa luettavaa koko kiertueen ajalta.
Lisää haluaisin!
Täysin samaa mieltä Loitontajan kanssa. Teittisen kirjoitukset ovat miellyttäviä lukea. Ilmeisesti siksi, ettei hän ole vielä ammatikseen kirjoittava, heh-heh. Joka tapauksessa aivan kurko heppu suomi-golfissa !
Toistan edellisiä, lisää kaivataan ja tarvitaan tämän kaltaisia kirjotuksia ja selvitystä poikiemme kierroksista, melkein kuin olisi itse mukana.
Samaa mieltä edellisten kanssa. Koskaan ei ole ollut näin kiinnostavaa seurata karsintakisaa – tai mitä tahansa golfkisaa! Niken tweetit ja tilannekuvat ja sinun analyysisi ja kertomuksesi jälkeenpäin – jännitys pysyi kierrosten ajan ja myös niiden jälkeen, uudelleen elettynä.
Kiitos Arto! Toivottavasti caddie-pyyntöjä tulee jatkossakin!
Onnittelut ja onnea myös kaikille suomalaisille 2018 Toureja kiertäville. Meille rivigolfaajille teidän uranne ja kilpailujen seuraaminen on viikon kohokohta!