Brandon Stone korjasi potin Malelanessa näytöstyyliin. Kuva: Getty Images
European Tour |
4.12.2016

Brandon Stone omaa luokkaansa Leopard Creekillä

Päätöskierroksen takaysillä tahtia kiristänyt Brandon Stone lasketteli Etelä-Afrikassa helponoloiseen voittoon. Australian PGA:ssa saatiin pitkästä aikaa yhdysvaltalaisvoittaja.

Alfred Dunhill Championshipiä turnauksen puolivälistä lähtien johtanut Brandon Stone (-22) ei lopulta antanut kilpakumppaneilleen mahdollisuuksia sunnuntain finaalikierroksella.

Tuloksen 67 pelannut eteläafrikkalainen pelasi päätöspäivänä aiempien kierrostensa tahtiin, ja jätti maanmiehensä Richard Sternen peräti seitsemän lyönnin päähän.

Voitto oli Stonelle toinen tänä vuonna Euroopan kiertueella; ne tulivat tosin eri kausilla, sillä Malelanessa ja samanaikaisesti Australian Queenslandissa pelatut kilpailut kuuluvat kauden 2017 ohjelmaan.

”Pelasin totta puhuakseni loistavaa golfia koko viikon, ja pallonlyöminen oli superhyvää. Hienoa voittaa kilpailu ennen joulua, mutta tärkeämpää oli saada hyvä startti alkaneelle kaudelle”, Stone sanoi.

”Suunnitelmani oli pelata ensimmäiset yhdeksän reikää 1–2 alle ja tehdä kunnon tulos takaysillä. Tällaisen pelitaktiikan laadin torstaina ja halusin pitää siitä kiinni myös tänään.”

”Luotin iskukykyyni, ja upotin joitakin hyviä putteja sisääntulon kolmella ensimmäisellä reiällä. Siinä kohtaa sain momentumin päälle.”

”Tulos 22 alle ei ole mikään yksinkertainen tehtävä. Se on itse asiassa aika kova juttu.”

Leopard Creek Golf Clubilla pelatusta kilpailusta 190 200 euroa kuitannut Stone noussee maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla 75:n joukkoon.

Turnauksen suurimman ennakkosuosikin viittaa kantanut Charl Schwartzel oli neljännellä kierroksella yllättävän vaisu. Hän oli 54 reiän jälkeen kolmen lyönnin päässä Stonesta, mutta odotetun kirin sijaan hän pelasi sunnuntaina vaatimattoman tuloksen, 74.

Schwartzelin musta hetki osui reikien 13–16 jaksoon, jotka hän pelasi yhteensä kuusi yli. Mahdollisuudet Stonen saavuttamiseksi olivat tuossa vaiheessa jo muutenkin marginaaliset, sillä hän jäi voittajasta kymmenen lyönnin päähän.

Turnauksen viimvuotista voittoa puolustanut Schwartzel jakoi kisassa neljännen sijan.

Challenge Tourilta ET:lle noussut Belgian Thomas Detry (-13) oli parhaana eurooppalaisena kolmas. Pohjoismaalaisista Ruotsin Alexander Björk (-9) – niin ikään kiertuetulokas – sijoittui jaetulle 17. tilalle.

Varner ykkönen Kultarannikolla

Finaalikierroksen kovin tulos siivitti Harold Varner III:n voittoon Royal Pines Resortissa pelatussa kilpailussa. Kuva: Getty Images

Finaalikierroksen kovin tulos siivitti Harold Varner III:n voittoon Royal Pines Resortissa pelatussa kilpailussa. Kuva: Getty Images

Yhtä aikaa Leopard Creekin turnauksen kanssa pelatun Australian PGA Championshipin paras oli Harold Varner III.

Kokonaistulokseen 269 (-19) päätynyt yhdysvaltalainen jätti toiseksi sijoittuneen Australian Andrew Dodtin kahden lyönnin päähän.

Queenslandistä palkintorahaa 175 630 euroa tienanneesta Varnerista tuli kilpailun ensimmäinen yhdysvaltalaisvoittaja sitten vuoden 1978, jolloin ”Aussi” PGA:ssa juhlittiin Hale Irwinin mestaruutta.

Varner pääsi turnaukseen mukaan sponsorin kutsulla.

Maailmanlistan seiska Adam Scott (-15) oli kilpailun kolmonen. Eurooppalaisista top 10:een mahtuivat Hollannin Darius Van Driel (-8), Englannin Tom Lewis (-6), Skotlannin Stephen Gallacher (-6) sekä Ranskan Romain Langasque (-6).

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti