26.10.–2.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][4]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Euroopan huiput vanhenemassa käsiin – uusi sukupolvi ei pysy jenkkien kyydissä

Paul Casey ja Lee Westwood kuuluvat niihin eurooppalaisiin ykköskorin pelaajiin, joiden tilalle kaivataan vähitellen uutta verta. Kuva: Getty Images

Viimeistään Ryder Cup pakotti näkemään, kuinka vähän Euroopassa on nuoria pelaajia lajin kirkkaimmalla huipulla.

Euroopan murskatappio USA:lle pari viikkoa sitten käydyssä Ryder Cupissa kirvoitti kärkeviä mielipiteitä vanhan mantereen joukkueen vanhenevasta pelaajarungosta, josta ei ollut laittamaan kapuloita yhdysvaltalaisten rattaisiin.

Siinä missä Euroopan kokeneet pelaajat ovat normaalisti muodostaneet menestyksen kivijalan, pettivät valttikortit jo ennen kuin kilpailu pääsi kunnolla vauhtiin.

Euroopan joukkue toi Wisconsiniin neljä yli 40-vuotiasta pelaajaa, joista nuorin oli neljä vuotta vanhempi kuin USA:n joukkueen nestori Dustin Johnson. Paul Casey, 44, ja Lee Westwood, 48, valikoituivat joukkueeseen karsintapisteiden perusteella, kun taas Sergio Garcia, 41, ja Ian Poulter, 45, pääsivät mukaan kapteenin harkinnalla.

Konkareista ainoastaan Garcian otteet vakuuttivat, ja haasteottelun kaikkien aikojen ”pistepörssin” ykkönen piti joukkuetta Jon Rahmin kanssa pystyssä sen verran kuin kaksi pelaajaa pystyy.

Käsiin vanheneva Ryder Cup -joukkue korreloi saman ongelman kanssa, joka koskee koko Euroopan huippugolfia.

Maailmanlistalla 20 parhaan eurooppalaisen pelaajan keski-ikä (33,4) on kolme vuotta korkeampi kuin USA:n (30,3)  top 20:lla. Kymmenen parhaan pelaajan vertailussa ikäeroa on vuoden verran enemmän. Eurooppalaisista kuusi pelaajaa on ylittänyt 40 ikävuoden rajapyykin, kun yhdysvaltalaisten joukossa heitä ei ole ainuttakaan. Alle kolmekymppisiä pelaajia, joilla kilpauraa huipputasolla on lähtökohtaisesti jäljellä toistakymmentä vuotta, on Euroopan top 20 -listalla alle puolet.

Vielä huolestuttavammaksi vertailun tekee se, että 14 eurooppalaista top 20 -pelaajaa on maailmanlistalla alempana kuin listalla viimeisenä oleva yhdysvaltalainen. Yksittäiset sijoitukset maailmanlistalla voivat vaihdella nopeastikin, mutta kuva on hyvin suuntaa antava.

Rasmus Højgaardista odotetaan tulevaisuudessa kestomenestyjää huippugolfin kovimpiin koitoksiin. Kuva: Getty Images

Kokeneimpien, hiljalleen takavasempaan jäävien pelaajien tilalle uusiksi kestomenestyjiksi top 20 -listalta ehdolla ovat Victor Perez, 29, Robert MacIntyre, 25, Guido Migliozzi, 24, Thomas Detry, 28, ja Rasmus Højgaard, 20. Kaikki ovat majorit, WGC-turnaukset ja muut isot kilpailut huomioiden vielä kirjoittamattomia kortteja. Voittoja mainittu viisikko on koonnut European Tourilla seitsemän, joista kolme on yksin Højgaardin saavuttamia.

Nuorten eurooppalaisten pelaajien esiintymä PGA Tourilla on liian alhainen.

Maailmanlistan top 100:n ulkopuolelle vilkaistessa alle kolmekymppisiä potentiaalisia eurooppalaismenestyjiä ovat muun muassa Antoine Rozner, 28, Calum Hill, 27, Sam Horsfield, 25, Matthias Schwab, 26, Nicolai Højgaard, 20, ja Sami Välimäki, 23.

Huomionarvoista on, että terävimmälle huipulle kovia tekijöitä jatkuvasti kasvattaneesta Englannista alle 30-vuotiaista rankingin top-sataseen mahtuu Fitzpatrickin ohella − mikäli ensi viikolla 30 vuotta täyttävää Tyrrell Hattonia ei huomioida − vain sijalla 98 oleva Aaron Rai, 26.

Kahdeksasta suurimmasta turnauksesta kuusi pelataan vuosittain Yhdysvalloissa. Sikäläisiin olosuhteisiin tottumattomilla eurooppalaisilla menestysmahdollisuudet näissä koitoksissa pelkältä ET-pohjalta ovat kuitenkin niukat. Esimerkiksi hyvin Atlantin taakse kotiutunut Matthew Fitzpatrick pelasi tammi-elokuun välisenä aikana vajaat 80 prosenttia kisoistaan Yhdysvalloissa, kunnes on jatkanut PGA Tourin playoffien jälkeen kauttaan Euroopassa.

Nuoria eurooppalaisia pelaa PGA Tourilla − jolle jokainen maailmanlistalla 50 parhaan joukossa oleva pelaaja saa vahvan kategorian − liian vähän. Mainituista tulevaisuuden nimistä PGA Tourilla pelaavat ainoastaan kortin täksi kaudeksi kiertueelle saaneet Aaron Rai ja Matthias Schwab. Robert MacIntrye osallistui loppukesästä kahden edellisen tavoin Korn Ferry Tourin finaaleihin, mutta jäi ilman mandaattia jenkkikiertueelle.

Riippumatta siitä, millä kiertueella kukakin pelaa, myös Euroopan Ryder Cup -joukkueelta odotetaan nuorennusleikkausta. Karsintapisteet eivät tunne ikärajaa, mutta villi kortti -valintoja tekevän kapteenin olisi välttämätöntä kääntää katseet jatkossa tulevaisuuden vastuunkantajiin.

USA:n joukkueen kapteeni Steve Stricker uskalsi tänä vuonna antaa Phil Mickelsonin, Webb Simpsonin ja Patrick Reedin kaltaisten pelaajien sijaan paikat ensikertalaisille, ja tulos oli erinomainen. Yhdysvaltain Ryder Cup -kapteenilla oli käytössään tuplasti enemmän villejä kortteja kuin eurooppalaisella kollegallaan. Keskusteluun on syystä noussut sekin, pitäisikö Euroopan joukkueen villien korttien määrää nostaa, jotta kapteenilla olisi enemmän liikkumavaraa valinnoissaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje