16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Donald pudotti taakan harteiltaan

Luke Donald otti sunnuntaina uransa kolmannen voiton Euroopan Tourilla. © Getty Images

Luke Donald kuittasi edellisviikonlopun pettymyksen voittamalla Madridin turnauksen. Kun Donald menetti Wentworthissa pelin toiseksi viimeisellä reiällä, koitui kentän 17:s reikä tällä kertaa hänen onnekseen. Eagle osui Rhys Daviesin kannalta sen verran pahaan paikkaan, että viimeisen reiän tasoitusmahdollisuus kävi hieman ohueksi.

Mutta Donald päihitti Espanjassa todellisen nousevan tähden. Davies pelaa ensimmäistä kauttaan Euroopan Tourilla, mutta avasi voittotilinsä kiertueella jo maaliskuussa Rabatin turnauksessa. 25 vuotta perjantaina täyttänyt walesilainen olisi voitollaan hinannut itsensä maailmanlistalla 50 parhaan joukkoon. Kovin suuri ennustaja ei tarvitse olla, että tasapainoisen oloinen Davies saavuttaa tuon tavoitellun rajan pikapuoliin.

”En tehnyt yhtään bogia finaalikierroksen johtopallossa, joten pitää olla tyytyväinen. Paljosta ei voitto jäänyt kuitenkaan kiinni”, Davies sanoi lehdistötilaisuudessa.

Daviesilla oli vielä viimeisellä griinillä n. kuusimetrinen birdieputti ja paikka tasoitukseen, mutta sitä nuori haastaja ei saanut linjalleen missään vaiheessa.

Päivä oli kuitenkin Donaldin, jolle voitto oli luonnollisesti iso helpotus. Britin edellisestä voitosta ET:lla oli kulunut jo kuusi vuotta, Honda Classicin voitosta PGA Tourillakin neljä vuotta. Vahvasti toisen jalkansa Euroopan Ryder Cup -joukkueeseen asettanut Donald siirtyy maanantaina päivitettävällä OWGR-listalla yhdeksänneksi. Tämä merkitsee sitä, että maailmanlistan kymmenen parhaan joukossa on ensi viikolla kaikkiaan neljä englantilaista pelaajaa: Lee Westwood, Ian Poulter, Paul Casey sekä Donald.

Loppuhetkillä kärkikaksikon kanssa tasoissakin ollut Francesco Molinari jatkoi hyviä otteitaan ja oli kolmas, kolme lyöntiä Donaldille hävinneenä.

Graeme McDowell (-17) ja Robert Rock (-15) miehittivät seuraavat sijat.

Luke Donald pähkinänkuoressa:

Syntymäpaikka: High Wycombe, Englanti

Kotipaikka: Chicago, Illinois, USA

Ikä: 32

Mitat: 175 cm, 73 kg

Harrastukset: Taide

Ammattilaiseksi: 2001, kahdeksas kausi ET:lla

Voitot Euroopan Tourilla: 3

Marko Kuivasaari

Davies ei anna Donaldille periksi

Vaikka Jamie Donaldson joutui luopumaan paikastaan kolmen D:n rintamassa, ei kiertuetulokas Rhys Davies tunnu antavan kokeneelle Luke Donaldille periksi. Hän kuroi kolmannen kierroksen lopun kahdella birdiellään Donaldin pienen etumatkan kiinni ja lähtee tavoittelemaan sunnuntaina jo toista voittoaan Euroopan Tourilla.

Kovasti

Kovasti maailmanlistalla kymmenen parhaan joukkoon hamuava Luke Donald saa olla Madridissa vielä varuillaan Rhys Daviesin kanssa. &copy Getty Images

Ensimmäistä kauttaan Euroopan Tourilla pelaava Rhys Davies jatkaa sunnuntaina riti rinnan maailmanlistalla 13:ntena olevan Luke Donaldin kanssa kohti Madrid Mastersin päätöskierroksta. Tilanteessa -16 oleva kaksikko on edennyt kisaa peräkkäisillä tai samalla sijalla ensimmäisestä kierroksesta lähtien. ”D-ryhmän” kolmas jäsen, Jamie Donaldson (-11) pysyi mukana rintamassa vielä pitkään kolmannella kierroksella, mutta putosi päivän kuluessa kuudenneksi.

Daviesin mahdollinen voitto Madridissa merkitsisi hänelle jo toista ykköstilaa ET:lla tulokaskaudellaan. Ensimmäinen tuli maaliskuussa Marokon Rabatissa.

Mikäli puolestaan Donald voittaa, olisi se hänen kohdallaan ensimmäinen sitten vuoden 2004 Sveitsin turnauksen. Yhdysvalloissa Donald voitti (Honda Classic) viimeksi neljä vuotta sitten.

Jos Donald on Madridissa vähintään toinen, nousee hän maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla kymmenen parhaan joukkoon kolmen muun britin seuraksi. Engalantilaisella kilpagolfilla pyyhkii todella hienosti, sillä vertailun vuoksi yhdeksän vuotta sitten maailmanlistan sadan parhaan joukossa olivat vain Lee Westwood ja Nick Faldo.

Kolmanneksi noussut Francesco Molinari on kahden lyönnin päässä kärkikaksikosta. Molinarin 65 lyönnin kierros sisälsi viisi birdietä seitsemän ensimmäisen reiän sisään sekä eaglen 16:lle.

Vielä isomman loikan teki neljänneksi siirtynyt isäntämaan Alvaro Quiros, jonka tulos 64 sivuaa Real Sociedadin kenttäennätystä. Quirosin lauantain kierros huipentui näyttävään eagleen hänen iskettyään 18:lla toisen lyöntinsä n. 50 metristä reikään. Jo aiemmin tässä kuussa Sevillassa voittanut espanjalainen on tilanteessa -13.

Perjantaina tuloksen 64 pelannut, ja siten Quirosin kanssa kenttäennätyksen sivuava Graeme Storm (-12) on viidentenä.

Marko Kuivasaari

Donald kärkeen puolimatkan krouvissa

Luke Donald otti kahteen muuhun D:hen pientä etäisyyttä siirtyessään Madridin turnauksessa yksin johtoon. Kärkipaikka oli loppusuoralle saakka tarjolla myös Rhys Daviesille, joka on toisena ennen Jamie Donaldsonia. Täynnä tuskaa oleva Sergio Garcia jäi cut-rajan väärälle puolelle.

Rhys

Rhys Davies olisi halunnut Madridissa kärkeen syntymäpäiviensä kunniaksi. &copy Getty Images

Luke Donald (-12) valtasi Madrid Mastersin kärkipaikan 36 reiän jälkeen murtaen hieman 25- vuotissyntymäpäiviään viettäneen Rhys Daviesin (-11) toiveita. Ensimmäistä kauttaan Euroopan Tourilla pelaava Davies jakoi kisan johdon kaksi reikää ennen kierroksen loppua.

Bogi 17:llä ja hyvältä etäisyydeltä missattu birdie viimeisellä jättivät kuitenkin Daviesin Donaldin varjoon tässä vaiheessa.

”Olen hieman pettynyt kierrokseni lopetukseen, sillä uskoin pystyväni ottamaan kärkipaikan yksin itselleni. Mutta loppujen lopuksi ei ole aihetta valittaa”, ex-Walker Cup -pelaaja Davies sanoi.

Davies voitti aiemmin tällä kaudella Marokon turnauksen, mutta Donaldin voittotilastossa on ollut viime aikoina hiljaista. Hänen edellisestä voitostaan Euroopan Tourilla on kulunut jo kuusi vuotta, ja ylipäätään millä tahansa kiertueella neljä vuotta.

”Koputtelen tässä ovea, joten toivottavasti se aukeaa pian. Minun olisi mielestäni pitänyt voittaa muutama kisa viime vuosien aikana, mutta nyt olisi taas hyvä mahdollisuus”, Donald sanoi.

Jamie Donaldson (-9) täydentää kolmen D:n suoraa toisena päivänä peräkkäin kolmannella sijallaan.

Päivän kovimmasta tuloksesta (64) vastasi yhdessä Jarmo Sandelinin ja Francesco Molinarin kanssa viidenneksi noussut Graeme Storm. Englantilainen joutui viime viikolla vetäytymään kisasta alkuviikkoon saakka kestäneiden vatsakramppien myötä. Matkalla kenttäennätykseen ei Stormilla ollut vatsavaivoista enää merkkiäkään.

Nimekkäämpien putoajien joukossa olivat mm. Sergio Garcia,Sören Hansen, Thongchai Jaidee sekä Miguel Angel Jimenéz.

Marko Kuivasaari

Madridin kisa liikahti kolmen D:n komennossa

Jamie Donaldson, Rhys Davies ja Luke Donald edustivat vahvinta rintamaa Madrid Mastersin ensimmäisellä kierroksella. Tuloksen 65 pelanneesta kolmikosta Donald teki päivän mittaan kaksi eaglea.

Luke

Luke Donald oli selvästi jättänyt Wentworthin kisan tuottaman pettymyksen taakseen. &copy Getty Images

Luke Donald näytti jo pyyhkineen Wentworthin kisan pettymyksen pois mielestään esittäessään hienoja otteita Madridissa torstaina alkaneessa Euroopan Tourin turnauksessa. Tulos 65 ei ollut silti päivän ainoa seitsemän alle noteeraus, sillä myös Jamie Donaldson ja Rhys Davies olivat ehtineet pelata saman tuloksen ennen iltapävällä startannutta Donaldia.

Donaldin onnistunutta päivää sävytti neljän birdien ohella kaksi eaglea, rei’illä 9 ja 16.

”En muista koska olen viimeksi tehnyt kaksi eaglea samalla kierroksella. Lienenkö tehnyt edes yhtä koko vuoden aikana PGA Tourilla”, Donald mietiskeli.

”Onneksi en päättänyt pitää taukoa Wentworthin kisan jälkeen. Muuten siitä olisi ollut vaikeampaa päästä yli. Mutta näistä oppii positiivisten ajatusten kautta.”

Donaldson pelasi Donaldin joukkuekaverina amatöörien MM-kisoissa kymmenen vuotta sitten, jolloin Englanti sijoittui toiseksi. Tämän jälkeen hän on pelannut 200 Euroopan Tourin kisaa, mutta voitto puuttuu edelleen.

Davies sen sijaan voitti Marokon turnauksen, vaikka pelaa kiertueella vasta ensimmäistä kauttaan. Viikko on ollut britille suotuisa, sillä hän onnistui Mikko Ilosen tavoin hankkimaan itselleen paikan US Openiin Walton Heathin maanantaisessa karsinnassa.

Neljännen sijan Madridissa jakavat Paul McGinley sekä Maarten Lafeber, jotka molemmat olivat hiljattain polvileikkauksessa. Heistä vuoden 2002 Ryder Cup -sankari McGinley haaveilee yhä pääsystä Euroopan joukkueen jäseneksi syksyn kohokohtaan.

”Onhan tässä tehtävä aikamoisia suorituksia, mutta en taatusti väheksy mahdollisuuksiani”, McGinley sanoi.

Erityisen tyytyväinen McGinley oli bogittomaan päiväänsä. Irlantilainen pelasi Wentworthissa lopputuloksen +2, vaikka teki koko kisassa 17 birdietä.

Marko Kuivasaari

Sergio Garcian peli suurennuslasin alla Madridissa

Ross McGowan puolustaa viikonloppuna edellissyksyn Maddrid Mastersin voittoaan, mutta espanjalaispelaajat Sergio Gacia etunenässä ovat kisan seuratuimmat esiintyjät. Madrid pyrkii kisajärjestäjänä antamaan myös näyttöä meneillään olevassa Ryder Cup-isännyys kilpailussa.

Viikonlopun

Viikonlopun kysymys:Vapautuuko Sergio Garcian peli kotiyleisön edessä Madridissa &copy Getty Images

Mikko Ionen jättää väliin Madrid Masstersin jossa hän edellissyksynä varmisti työpaikkansa Euroopan Tourille kakkostilallaan. Tuolloin Englannin Ross McGowan häikäisi kolmen ensimmäisen kierroksen aikana ja karkasi ennen sunnuntaita jo seitsemän lyönnin johtoon pelattuaan lauantaina kierroksen läpi 60 lyönnillä.

Britti on merkitty mies nytkin, motivaatiota hänellä lisää sekin, että asema Ryder Cup-pisteissä on vahva. Mikäli joukkue valittaisiin juuri nyt, mahtuisi McGowan kirkkaasti tähtien mukana tiimiin.

Suurin huomio Madridissa ainakain ennakkoon kohdistuu kolmeen isäntämaan tähteen , Sergio Garciaan, Alvaro Quirosiin sekä Miguel Angel Jimeneziin.

Garcia on ollut lähes koko kauden peliensä kanssa aivan yössä, USA:ssa hänen paras sijoituksensa lyöntipelikisoissa on kahdeksassa viimeisessä kisassa 37:s, reikäpelimestaruudessa entinen maailmanlistan kakkonen oli helmikuussa neljäs. Maailmanlistan 32:s tila on heikoin miesmuistiin. Ryder Cup-joukkueen kipparille Colin Montgomerielle Garcian alavire voi aiheuttaa vielä harmaita hiuksia, sillä tämän paikkaa tiimissä pidetään yleisesti selvänä, nyt espanjalainen on kaukana rajan takana ja villejä kortteja on vain kolme.

Vaiikka toukokuun loppu on vielä kovin aikainen ajankohta spekuloida vahvasti Ryder Cup-joukkueen pelaajilla, on hyvä huomioida se, että villin kortin varassa ovat tällä hetkellä myös Henrik Stenson, Robert Karlsson, Luke Donald ja Migue Angel Jimenez.

Viikonlopun kilpailu pelataan edellisvuodesta poiketen Real Sociedad Hípica Española Club de Campolla. Palkintopotissa on 1,5 miljoonaa euroa. Ryder Cupin kisäisännyydestä vuodelle 2018 käytävä kilpailu on ensimmäinen lajissaa. Aiemmin neuvottelut on käyty täsmäammunnalla. Madrid on yhteneä viidestä hakijasta varteenotettava vaihtoehto, siitäkin huolimatta että toistaiseksi ainoan kerran kun ottelu USA-Eurooppa on viety Brittein Saarien ulkopuolelle se käytiin Espanjan Aurinkorannikolla, Valderamassa.

-Kävimme kolmen viikon aikana tutustumassa kaikkiin hakijoihin. Ne täyttävät kirkkaasti kriteerit, tästä tulee hyvin vaikea vailinta, kertoi kolmen miehen valtuuskuntaan kuuluva ET:n edustaja David McLaren viikonloppuna Wentworthissa.

Muut hakijat ovat Saksa, Ranska, Portugali ja Hollanti.

Mikko Ilonen valmistautuu kotimaassa seuraavaan koitokseensa, Ryder Cup-kentällä kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna pelattavaan Walesin kisaan jossa hän oli jo vuonna 2002 hienosti kolmas. Ilosella on luvassa tiukka kuudenkisa kierroksen rupeama viiden päivän aikana, sillä kilpailun jälkeinsenä maanantaina hän osallistuu Britihs Openi karsintoihin Sunningdalen kentällä Lontoon lähistöllä.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje