Marco Dawson (-13) käänsi pelin edukseen päätöskierroksen 16. reiän birdiellä Tucsonissa käydyssä Conquistadores Classic –turnauksessa. Johtoasemaansa Dawson turvasi lopun kahdella parilla, ja eroa toiseksi sijoittuneeseen Bart Bryantiin jäi kaksi lyöntiä. Voitto oli Dawsonille ensimmäinen USA:n yli 50-vuotiaiden ammattilaiskiertueella.
”Nyt mieleeni tulee se kaikki työ minkä eteen olen rehkinyt viimeisimpien vuosien aikana. Huomio on kiinnittynyt eniten mentaaliseen puoleen”, Dawson sanoi. ”Olen erityisen iloinen siitä kuinka pelasin, mutta vielä enemmän siitä, että pystyin esittämään sellaista peliä kuin halusin.”
Dawson on pelannut urallaan 412 turnausta PGA Tourilla ilman ykköstiloja. Avausvoitto Champions Tourilla vei häneltä vain 21 turnausta.
Bryantille kakkostila oli toinen peräkkäinen. Hän hävisi kuukausi sitten uusinnassa Lee Janzenille Floridan turnauksessa.
Mark O’Meara (-10) sijoittui kolmanneksi. Kiertueen suurimpien tähtien joukkoon kuuluvat Bernhard Langer ja Colin Montgomerie (-9) jakoivat yhdeksättä sijaa. Champions Tourilla viikonvaihteessa debytoinut Ruotsin Jesper Parnevik (par) oli 42:s.
Bryant johtaa Charles Schwab Cupia 82 pisteen erolla toista sijaa jakaviin Dawsoniin, O’Mearaan ja Miguel Angel Jimeneziin.
Marko Kuivasaari