Lukuisista vammoista eroon päässyt Jesper Parnevik on taas motivoitunut menestymään ammattilaiskentillä.
Kautta aikain menestyksekkäimpiin pohjoismaalaisiin pelaajiin kuuluva Jesper Parnevik (-12) nousi viikonvaihteessa Texasin Woodlandsissa käydyn Insperity Invitational -turnauksen ykköseksi. Voitto oli seuraavat neljän lyönnin päähän jättäneen Parnevikin ensimmäinen PGA Tour Champions -kiertueella.
”Tämä tuntuu fantastiselta”, edellisen voittonsa vuoden 2001 Honda Classicissa saavuttanut ruotsalainen sanoi. ”Olen vielä aika shokissa, sillä viime kerrasta on kulunut paljon aikaa. En enää edes muistanut, miltä voittaminen tuntuu.”
David Frost, Jeff Maggert ja Mike Goodes (-8) jakoivat kakkostilan Woodlands Country Clubilla pelatussa kilpailussa. Kiertueella debytoinut John Daly (-2) oli 17:s.
Parnevikin uraa ovat varjostaneet loukkaantumiset, jotka alkoivat haitata pelaamista kymmenisen vuotta sitten.
”Ehdin jo ajatella, että en voita enää koskaan. Lopettaminenkin oli lähellä, sillä tiettyinä aikoina en päässyt sängystä ylös, jos olin lyönyt edellisenä päivänä 15 palloa.”
Vaivat jäivät sittemmin taakse, ja Parnevik motivoitui kilpagolfista uudelleen.
”En ole yhtään varma, olisinko jatkanut uraani täällä, jos olisin saanut pelata ne kahdeksan vuotta terveenä. Pelinälkä kuitenkin kasvoi, ja ryhdyin odottamaan pääsyä Champions Tourille. Sen vuoksi olen jaksanut myös harjoitella innokkaasti.”
Voittonsa myötä Parnevik, 51, ansaitsi paikan ensi kauden alussa Havaijilla pelattavaan voittajien turnaukseen.
”Uskon, että perheeni on tällä hetkellä kaikkein eniten innoissaan tulevasta Havaijin matkasta. Heille on yhdentekevää, voitanko tai en. He eivät edes seuraa pelaamistani. Pääsy Havaijille tuottaa heille suurta iloa, ja siitä on luvassa hauska reissu.”
PGA Tourilla ja Euroopan kiertueella yhteensä yhdeksän turnausta voittanut Parnevik vietti 2000-luvun alussa kaikkiaan 38 viikkoa maailmanlistan top 10:ssä. Kahden lonkkaleikkauksen jälkeen vuonna 2010 havaittu lannenikaman murtuma vaati jälleen yhden operaation, ja uran päätepiste oli hiuskarvan varassa.
Parnevikin major-voitto oli erittäin lähellä 90-luvun puolivälissä Turnberryssä käydyssä Open Championshipissä. Nick Price veti kuitenkin pidemmän korren lyönnin erolla Tukholmassa syntyneeseen pelaajaan. Kolme vuotta myöhemmin hän johti samaa turnausta Troonissa 54 reiän jälkeen, mutta joutui lopulta tyytymään jaettuun kakkostilaan, Justin Leonardin vietyä voiton.