16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Suunnitelmissa 2-5 ammattilaisen talli

Niklas Rajamäen menestynein valmennettava on ollut Ruotsin Lotta Wahlin.

Niklas Rajamäki valittiin vuonna 2008 Vuoden golfvalmentajaksi Suomessa. Rajamäen valmennettava, Ruotsin Lotta Wahlin voitti tuona vuonna kolme kilpailua naisten Euroopan Tourilla ja oli rahalistalla seitsemäs. Myös ahvenanmaalaiset pelaajat Anna Karin Salmenin ja Jenny Häggblomin johdolla niittivät menestystä. ”Tuo vuosi ja valinta Vuoden valmentajaksi ovat yksi urani kohokohdista. Toinen on se, kun Kaisa (Ruuttila) pääsi Euroopan Tourille. Kun aloitimme yhteistyön, asetimme tavoitteeksi LET:n kahden vuoden päähän ja se saavutettiin. Se tuntui todella hienolta”, Rajamäki kertoo. Ruuttila, jonka kausi 2012 on mennyt piloille selkäongelmien takia, on tällä hetkellä ainoa ammattilainen, jota Rajamäki valmentaa. Ahvenanmaalainen kertoo hakevansa ”talliinsa” lisää ammattilaisia. ”Suunnitelmissani on, että valmennan tulevien viiden vuoden sisällä 2-5 ammattilaispelaajaa”, Rajamäki linjaa.

Kaisa Ruuttila saavutti Niklas Rajamäen valmennuksessa pelipaikan Ladies European Tourille.

Kaisa Ruuttila saavutti Niklas Rajamäen valmennuksessa pelipaikan Ladies European Tourille.

Opettava valmentaja Niklas Rajamäki on tekniikkaorientoitunut valmentaja. Esimerkiksi Ruuttilan kohdalla lyönnissä muutettiin lähes kaikki mahdollinen päämääränä entistä kompaktimpi ja toistettavampi svingi. Rajamäen valmennusfilosofiassa on erityisen tärkeää, että myös pelaaja oppii ymmärtämään svinginsä tekniikan. ”It’s all about understanding the technique and how to do it in practice”, ruotsiksi ja englanniksi kommunikoiva Rajamäki kiteyttää. ”Haluan valmennettavien ymmärtävän, mitä ajan takaa ja miksi. Siten he voivat ikään kuin valmentaa itseään harjoitellessaan yksin.” Rajamäki pyrkii pitämään itsensä aina ajantasalla uusien tekniikoiden, opetusmenetelmien ja tutkimusten saralla. Tänä vuonna hän on esimerkiksi suorittanut AimPoint-kouluttajan sertifikaatin.

Rajamäki kertoo olevansa tarkka ja vaativa valmentaja.

Rajamäki kertoo olevansa tarkka ja vaativa valmentaja.

”Mielestäni AimPoint on paras tapa lukea ja ymmärtää griinejä. En tajua, miten olemme voineet elää ilman sitä”, Rajamäki hehkuttaa. Töitä riittää Vaikka Rajamäki kertoo hakevansa lisää ammattilaisia valmennettavaksi, hän ei tee sitä töiden puutteen takia. Kyse on enemmänkin intohimosta ja haasteista. Rajamäki kertoo työskentelevänsä Ålands Golfklubbilla kuutena päivänä viikossa ”aika monta tuntia per päivä”. ”Teen käytännössä joka päivä töitä ÅGK:n junioreiden ja edustuspelaajien kanssa. Anna heille aikaani niin paljon kuin he tarvitsevat. Samoin melkein joka päivä opetan aloittelijoita ja klubipelaajia.” Maineikkaan pron pakeilla käy säännöllisesti golfareita myös Ahvenanmaan ulkopuolelta. ”Ammattilaisten kohdalla pyrin olemaan heidän mukanaan 4-5 kisassa vuodessa ja tapaamaan heitä vähintään muutamana päivänä kuukaudessa. Puhelinyhteyttä pidetään viikoittain”, Rajamäki selvittää ajankäyttöään. Janne Knuuti

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)