Kalle Samooja palaa Vierumäellä: terveysmurheet ja LIV-kausi muuttivat perspektiiviä kilpailemiseen - Golfpiste.com

4.8.–11.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][9]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Kalle Samooja palaa Vierumäellä: terveysmurheet ja LIV-kausi muuttivat perspektiiviä kilpailemiseen

Kalle Samooja palaa pitkän kilpailutauon jälkeen tositoimiin. Vajaa vuosi sitten tehty ranneleikkaus antoi uralle mahdollisuuden jatkua. Kuva: Getty Images

Samooja odottaa innolla ensimmäistä kilpailuaan yli vuoteen.

Kalle Samoojan edellisestä isommasta golfkilpailusta on kulunut yli vuosi. Kokenut pelaaja ei kuitenkaan tiedä, millainen pelaaja Vierumäellä nähdään vajaan kahden viikon kuluttua. Se tekee paluusta jännittävän ja toisaalta vapauttavan.

Kesäkuun alussa 2025 pelatun HotelPlanner Tourin kilpailun jälkeen Samoojan mailat jäivät sivuun, kun vasen ranne ei enää kestänyt pelaamista. Edessä olivat vaikeimmat päätökset koko ammattilaisuran aikana.

”Viime vuoden kevät oli aika tuskainen. Sillä kropalla ei ollut paljon mahdollisuuksia pelata kilpagolfia. Vaihtoehtoja oli käytännössä kaksi: leikkaus tai uran loppu”, hän sanoo.

Pelkkä ranneoperaatio ei riittänyt, vaan Samoojalle tehtiin myös nivustyräleikkaus. Vasta ranteen tähystyksessä selvisi, että nivelside oli revennyt.

”Se oli lopulta helpotus. Ura sai sillä päätöksellä mahdollisesti jatkoa.”

Ennen leikkausta Samooja kysyi neuvoa Martin Kaymerilta. Saksalainen major-voittaja oli käynyt läpi saman operaation. Molempien fysioterapeuttina on pitkään toiminut Pierre Johansson, joka oli mukana pohtimassa Samoojan tilannetta.

”Kaymer sanoi palanneensa kilpailuihin kahdeksan kuukauden jälkeen. Jos hän saisi tehdä ratkaisun uudelleen, hän kuntouttaisi rannetta pidempään. Saman viestin antoi myös minut leikannut lääkäri. Vuosi menee helposti ennen kuin ranne on kunnossa.”

Luulen, etten enää murehdi asioita samalla tavalla. Otan kiitollisena vastaan ne kilpailut, joita vastaan tulee.

Vuosi ei ole vielä täynnä ja ranne kipuilee edelleen.

”Se johtuu osittain siitä, että leikattu käsi on vielä selvästi heikompi kuin oikea. Golflyönti kuormittaa rannetta todella paljon. Siinä ei voi kiirehtiä.”

Moni kuvittelisi pitkän kilpailutauon olleen henkisesti raskas. Samooja koki asian päinvastoin.

”Oli paljon raskaampaa yrittää pelata rikkinäisellä kropalla. Nyt oli oikeastaan mukava pitää välivuosi ja viettää aikaa perheen kanssa. Uskon, että tämän merkitys näkyy vielä uran loppupäässä. Nyt voi taas kiristää ruuvia.”

Tauko teki jotain muutakin, se palautti innostuksen.

”Kun pitkästä aikaa pääsi taas pelaamaan muutaman reiän, oli siitä aidosti innoissaan. Sellainen palo lajia kohtaan heräsi uudelleen. Olen svingaillut peilin edessä kuten ennenkin ja miettinyt uusia juttuja. Se kertoo, että into on palannut.”

Vierumäki kertoo lähtötason

Samooja, 38, otti elokuun ensimmäisellä viikolla tuntumaa kisagolfiin Kivitippu Classicissa, jossa hän kuittasi voiton kolmen kierroksen yhteistuloksella -12. Varsinainen paluu tapahtuu HotelPlanner Tourin kilpailussa Vierumäellä, jonne hän sai villin kortin. Odotukset ovat maltilliset.

”Olen kyllä pelikunnossa, mutta itse peli on iso kysymysmerkki. Se näkyy vielä harjoituskierroksillakin. On kuitenkin hienoa nähdä, missä oikeasti mennään.”

”Jos pääsen viikonlopulle, tiedän, ettei pelin taso ole enää kaukana. Jos putti alkaa kulkea, siellä voi pärjätäkin.”

Vierumäki ei kuitenkaan ole päätavoite. Se on vasta ensimmäinen askel. Syksyllä odottaa Asian Tour, mutta koko kauden tärkein viikko pelataan marraskuussa DP World Tourin karsintafinaalissa.

”Se on ympyröity kalenteriin isolla. Sinne haluan mennä parhaassa mahdollisessa kunnossa. Kuusi kierrosta kertoo kaiken.”

Samooja uskoo palaavansa kilpailuihin erilaisena kuin ennen. Ei niinkään pelillisesti, vaan henkisesti.

”Luulen, etten enää murehdi asioita samalla tavalla. Otan kiitollisena vastaan ne kilpailut, joita vastaan tulee. Toivottavasti kentällä nähdään uudenlainen Kalle.”

Ajatusta vahvisti yksi lause, jonka hän kuuli Lee Westwoodilta.

”Lee sanoi hyvin, että vaarallisin pelaaja on sellainen, jota ei tavallaan enää niin paljon ’kiinnosta’. Kun pahin paine katoaa, voi tapahtua mitä vain. Jos peli lähtee kulkemaan, sillä aallolla on helpompi ratsastaa kuin ennen.”

Vaikka aika LIV Golfin pelaajana jäi yhden kauden mittaiseksi, Samooja ei pidä sitä epäonnistumisena. Päinvastoin.

”Pääsin näkemään läheltä, miten Bryson DeChambeau, Tyrrell Hatton, Henrik Stenson, Martin Kaymer ja Phil Mickelson tekevät töitä. Se oli todella silmiä avaavaa.”

”Eihän heidän pelinsä ole mitään yliluonnollista. Suurin ero on siinä, miten he ajattelevat pelistä ja näkevät itsensä pelaajina.”

Samooja uskoo, ettei hänen parhaansa jäänyt paljon maailman huipuista.

”Kun muutama vuosi sitten pelasin parasta golfiani, en ollut pelillisesti hirveän kaukana heistä. Ero on siinä, että he pystyvät pelaamaan sitä parasta tasoaan paljon useammin.”

Pallo lentää edelleen

Leikkauksesta huolimatta yksi tärkeä asia on säilynyt: lyönnin pituus. Pallon lähtönopeus on edelleen hieman yli 170 mailia tunnissa. Siitä homma ei jää kiinni.

”Toistettavuus ei ole vielä sillä tasolla kuin pitäisi. Lähipeli, puttaaminen ja kontrollilyönnit laahaavat perässä.”

Täysipainoista harjoittelua on takana vasta vähän aikaa, eikä se ole sujunut täysin ongelmitta.

”Kun lyön enemmän, ranne reagoi heti. Sen vuoksi olen joutunut painottamaan lähipeliä ja puttaamista. Mika Piltzin kanssa olemme katsoneet svingiä, ja parhaat numerot ovat jo samalla tasolla kuin ennen. Mutta vinoja lyöntejä tulee vielä liikaa.”

Pitää olla fiksu ja myös vähän ovela.

Ranne on vaikuttanut myös välineisiin. Samooja on kokeillut grafiittivartisia rautamailoja, koska teräs tuntuu vielä liian kovalta leikatulle kädelle.

Samoojan tähtäimessä on marraskuun DP World Tourin karsintafinaali. Tavoitteena on palata pääkiertueelle, jolla hän otti voiton vuonna 2022. Kuva: Getty Images

Kilpailutauon aikana hän on toiminut Suomen lupaavimpien amatöörien mentorina. Kokemus on auttanut myös häntä itseään.

”Oli hienoa tutustua kavereihin paremmin. Kun joutuu selittämään omia ajatuksiaan nuorille pelaajille, vahvistaa samalla omia näkemyksiään.”

Aluksi hän pystyi näyttämään harjoitteita vain yhdellä kädellä.

”Chippasin leireillä yhdellä kädellä, kun toista ei vielä voinut käyttää. Se tuntui olevan hyödyksi. Kun itse pääsin takaisin harjoittelemaan, huomasin lähipelin olevan yllättävän hyvässä kunnossa.”

Prosentti päivässä

Samooja ei vielä mieti, kuinka monta vuotta ammattilaisuraa on jäljellä. Ratkaisevaa on yksi asia.

”Jos paikkaa pääkiertueelle ei ala kuulua, ura voi loppua aika nopeasti. Mutta jos sinne pääsee takaisin, pelaan niin kauan kuin peli maistuu ja pystyn jahtaamaan unelmia.”

Viime vuonna hän joutui ensimmäistä kertaa pohtimaan, oliko kaikki jo ohi. Nyt ajatukset ovat aivan toisenlaiset. LIV-pelaaja Anthony Kimin sanat ovat jääneet mieleen.

”Kim sanoi tehtyään comebackin, että jos pystyy parantamaan peliään yhden prosentin päivässä, hyvä siitä tulee. Sillä ajatuksella tässä itsekin mennään. Pitää olla fiksu ja myös vähän ovela. Ei saa kuormittaa itseään liikaa”, Samooja toteaa.

Lue seuraavaksi: Kalle Samoojalla on edessään kaksi leikkausta ja ainakin puolen vuoden huili

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje