16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Buddha hymyilee kerran päivässä

Seppo Palminen on tuonut Buddha-kirjoillaan paljon ajateltavaa golfareille ja muiden lajien harrastajille.

Seppo

Seppo Palminen kasasi aineistoa ja kirjoitti Buddha pelaa golfia kirjaansa neljä vuotta.Tullessaan markkinoillle vuonna 2008 esikooisteos räjäytti potin, sitä on myyty 11.000 kappaletta. Lisäksi se on käännetty ruotsin ja englanninkielisiksi versioiksi.

Keväällä 2011 Palminen julkaisi toisen kirjansa, ”Lisää Buddhaa peliin”. Käsittelytapa on hieman toisenlainen, laajemmin urheilua ja elämää käsittelevä. Perusviesti on kuitenkin sama. Golf , urheilu ja elämä ovat kaikki leikkiä. On syytä suhtautua itseemme rennommin, pelata golfia tosissaan, mutta ei vakavasti.

Myös toinen kirja on saanut hyvät arvostelut ja Palminen positiivista palautetta.

”Ilahduttavasti sitä on tullut myös muiden lajien huipuilta ja harrastajilta, jotka ovat kiitelleet sitä, että kirja käsittelee hyvin poikkeavalla tavalla urheilua ja elämään yleensä”, Palminen kertoo.

Lisää Buddhaa peliin kirjalla on vielä kaukana ensimmäisen myyntiluvuista. Palminen itse arvelee tämän johtuvan siitä,että suuri osa potentiaalisista ostajista ”ei hiffaa” sitä, että kyseessä on toinen kirja, vaan sotkevat sen ensimmäiseen.

”Miksikö kirjoitan golfista. Siksi, että että rakastan golfia. Ainakin minulle se on kiehtovin ja vaikein kuviteltavissa oleva pallopeli, niin lähellä elämää. Se vaatii kärsivällisyyttä ja mielenhallintaa. Golf on kuin tehty buddhamaisuuden ylistämiseen”, Palminen runoilee.

”Ajattelu jota levitän ei ole täysin buddhalaista, mutta buddhamaista se on. Aivan liian monen ihmisen mielestä kaikki, mitä tehdään vakavalla naamalla on jotenkin älykästä ja hienoa. Buddha puolestaan hymyilee vain keran päivässä.Koko ajan,” hyväntuulen lähettiläs jatkaa.

Asennemuutoksella eroon kusipäisyydestä

src=Seuraavaksi tunnustus. Olen lukenut molemmat Palmisen kirjat-osittain, en kuitenkaan kannesta kanteen. Pääsen hyvin kiinni hänen ajatusmaailmaansa , sekä kirjoja ylistävien perusteluihin. Kirjoissa on selkeitä helmiä, osa sisällöstä ei minuun ole isommin kolahtanut. Lisää Buddhaa peliin kirjaan tutustuin keväällä, kunnes lainasin sen jollekin ystävälleni. Ei ole kävellyt kirja takaisin, joten ehkä se on jäänyt ystävälleni pitkäaikaiseen tutkiskeluun.

Pidän sen monipuolisemmasta käsittelytavasta originaalia enemmän. Aion ottaa toisen, luultavasti kolmannenkin lukukerran heti tilaisuuden tullen. Tämän teoksen kykenee mainiosti lukemaan osissa, yöpöydälle varastoituna siihen voi palata vaikka kappaleen kerrallaan lukien.

Pyynnöstäni Seppo Palminen listasi omat suosikkinsa Lisää Buddhaa kirjastaan. ”Jokaisen pitäisi lukea ainakin nämä kappaleet tästä kirjasta”, Palminen evästää:

Itsekurinpalautus Asennemuutoksella eroon kusipäisyydestä If it´s bullshit, it´s bullshit Haasta maalma! Omahyväinen mulkvisti ja muita opetuksia Serious Fun Voittamisen pakko, munaamisen pelko

Lisää Buddhaa peliin on mainio lahja isänpäivänä ja Jouluksi. Lukemista siinä on moneksi kerraksi, kirjasta saadut oivallukset voivat aidosti muuttaa suhtautumista ja lisätä nautintoa golfin harrastamista kohtaan.

Teemu Tyry Lisää Buddhaa peliin ISBN 978-952-67314-2-1 Sidottu, Otaflex 176 sivua

Seppo Palminen, Buddha, kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje