Sekä Wallin että Eberl avasivat uusinnan birdiellä, mutta ruotsalaisen toiseen peräkkäiseen birdieen ei Eberl pystynyt enää vastaamaan. Wallinilla oli loistava tilaisuus ratkaista homma edukseen jo neljännen kierroksen viimeisellä reiällä, mutta hän missasi metrisen par-puttinsa päästäen Eberlin kuin varkain tasoihin. ”Halusin järjestää yleisölle vähän jännitystä”, Wahlin vitsaili. ”Kun voitin viimeksi, johdin koko viimeisen päivän, joten voittoni oli silloin paljon oletettavampi. Tällä kertaa nousin kärkeen viidenneltä sijalta. Nyt olen osoittanut itselleni, että olen yksi tämän kiertueen parhaista pelaajista, ja tunnen siitä suurta ylpeyttä.” Voitollaan Wahlin ansaitsi 52 500 puntaa, nousten LET:n ansiolistalla viidennelle sijalle, välittömästi Martina Eberlin jälkeen. Listan kärjessä on toinen ruotsalainen, Helen Alfredsson. Parhaan suomalaisen, Ursula Wikströmin sijoitus on 34:s. Skotlantilaiset kaksoisvoittoon Düsseldorfissa, Mäkitalo hienosti 7:s Richie Ramsay (-16) päihitti maanmiehensä George Murrayn lyönnillä Saksan Düsseldorfissa pelatussa Vodafone Challengessa. Murraylle tarjoutui mielenkiintoinen paikka nousta tasoihin vielä viimeisellä griinillä, mutta 2,5 metrinen eagleputti ei uponnut. ”Olin melko varma, että George (Murray) upottaa eagleputtinsa, sillä hän on loistava puttaaja. Hieman jopa harmittaa hänen puolestaan, sillä olemme tunteneet toisemme 15-vuotiaasta lähtien”, Ramsay sanoi. Ennen päätöspäivää johdossa ollut nuori amatööri Stephan Gross Jr jakoi Murrayn kanssa toisen sijan. Norjan Lars Brovold (-13) oli neljäs. Jaakko Mäkitalo oli yksi kisan kovimpia yllättäjiä, nousten lopputuloksissa upeasti seitsemänneksi. Hän pelasi alusta loppuun saakka ehjän turnauksen, ja jäi tuloksellaan -10, kuusi lyöntiä voittaja-Ramsaysta. Joonas Granbergin (-2) viikonlopun kierrokset olivat hiukan nihkeämpiä. Sunnuntaina Granberg pelasi huonoimman, 74, kilpailun neljästä kierroksestaan, sijoittuen lopputuloksissa jaetulle 43. tilalle. Marko Kuivasaari (18.8.2008)
Sade typisti Walesin LET-kilpailun 54 reikä,iseksi, Zuel kä,rjessä,
Kilpailu jatkuu sunnuntai-aamuna klo 7 paikallista aikaa samoilla ryhmillä kuin lauantaina. Walesin turnauksen paremmuus ratkaistaan tällä kertaa kolmen kierroksen kamppailuna. Englannin Henrietta Zuel (-6) johtaa kilpailua lyönnillä ennen Ruotsin Lotta Wahlinia. Molemmat ovat pelanneet kolmatta kierrosta kahdeksan reikää. Englannin Georgina Simpson, Ranskan Gwladys Nocera ja pitkään kilpailun johdossa ollut Saksan Martina Eberl ovat tilanteessa -4, pelattuaan viimeistä kierrostaan 7-9 reikää. Kaisa Ruuttila ja Ursula Wikström putosivat perjantaina kilpailun jatkosta. Amatööri Gross Jr:lla yhä saumat Vodafone Challengen voittoon Stephan Gross Jr on lyönnin johtoasemassa Düsseldorfissa pelattavassa Challenge Tourin kilpailussa kolmen kierroksen jälkeen. Voittaessaan turnauksen, Gross olisi kautta aikain kolmas amatööri, joka on onnistunut viemään ykköstilan Euroopan haastajakiertueella. Kiertueen toistaiseksi ainoat amatöörivoittajat ovat olleet Ruotsin Eric Carlberg ja Roope Kakko. Gross Jr (-13) teki eilen G&CC An der Elfrather Muhlerin kentän viimeisellä reiällä kylmän viileästi birdien siirtyen samalla lyönnillä johtoon ennen jaetulla kakkostilalla olevaa kolmikkoa – Lars Brovold, George Murray sekä Richie Ramsay. Heistä Norjan Brovold pelasi päivän alhaisimman kierrostuloksen, 65. Skotit Murray ja Ramsay löivät lauantaina kierrokset 68 ja 69. Suomalaisista Jaakko Mäkitalo pelasi eilen turnauksen tähän asti parhaimman kierroksensa 68, nousten mukavasti sijalle T11, kun puolestaan Joonas Granbergin 72 on hänen heikoimpansa kolmesta pelatusta kierroksesta. Granbergin sijoitus ennen päätöspäivää on T21. Marko Kuivasaari (17.8.2008)
Eberl sä,ilytti johtonsa Wales Ladies Championhipissä,, suomalaiset putosivat jatkosta
”Löin melko hyviä draiveja tänään. Putit eivät uponneet samaan malliin kuin eilen, ja siinä on syy miksi tulos oli kuusi lyöntiä huonompi. Lyönti oli kuitenkin nyt kokonaisuudessaan parempi.”, Eberl sanoi. Ladies Italian Openin kuukausi sitten voittanut Eberl (-8) on parhaillaan kiertueen ansiolistalla viidentenä. Hänellä tällä kaudella yhteensä kuusi sijoitusta top kymppiin. Eberlin johto Walesissa ei ole kuitenkaan kovin turvallinen, sillä lyönnin päässä vaanii kolme naista: Becky Brewerton, päivän parhaasta kierroksesta vastannut Lisa Hall sekä Henrietta Zuel. Kaisa Ruuttilan ja Ursula Wikströmin tie nousi perjantaina Machynys Peninsulan kentällä pelattavassa kilpailussa valitettavasti pystyyn. Tulokseen +3 päätyneet suomalaiset olisivat tarvinneet lyönnin verran paremman tuloksen jatkoon päästäkseen. Amatööri Gross Jr Vodafone Challengen ykkösnimenä, Granberg ja Mäkitalo hyvässä vauhdissa Isäntämaan Stephan Gross Jr (-10) ei ujostellut perjantainakaan Challenge Tour -ammattilaisten seurassa, vaan nousi 66 lyönnin kierroksellaan Düsseldorfissa pelattavan turnauksen johtoon lyönnillä ennen torstaina kärjessä ollutta Skotlannin Richie Ramsayta. Saksalaisten hyvää panosta täydentää Kariem Baraka, joka on tuloksellaan -8 jaetulla kolmannella tilalla yhdessä Tanskan Sören Juulin ja Skotlannin George Murrayn kanssa. Joonas Granberg (-4) pelasi eilen kaksi lyöntiä avauspäivän kierrostaan paremmin, 69, ja nousi hienosti jaetulle 15. sijalle Toinen cut’in läpäissyt suomalainen, Jaakko Mäkitalo (-3) selvitti etuysin eilen 33 lyönnillä ja oli siinä vaiheessa melko lähellä kärkeä. Takaysin 39 pudotti kuitenkin Mäkitalon toisen kierroksen jälkeen sijalle T22. Roope Kakon (+2) ja Mikko Korhosen (+4) pelit päättyivät Düsseldorfissa kahteen kierrokseen. Marko Kuivasaari (16.8.2008)
Wales Ladies Championship pyö,rä,hti hole-in-onen tehneen Eberlin tahtiin, Ruuttila avasi 72, Wikströ,m 74
”Olen erittäin iloinen tuloksestani, sillä en lyönyt tänään mitenkään hyvin. Tein useimmalla par-viitosella birdien, mutta myös kakkosväylällä syntynyt hole-in-one auttoi hyvään scoreen. Nyt täytyy ottaa rennosti ja yrittää lyödä palloa huomenna paljon paremmin”, Eberl sanoi kierroksensa jälkeen. Kympiltä matkaan lähteneen Eberlin kakkosväylän holari oli saksalaisen seitsemäs ässä, joista toinen ammattilaisena. Ensimmäinen hole-in-one tuli vuonna 2003 Wales WPGA Championship of Europessa, jolloin hän pelasi ensimmäistä kauttaan ammattilaisgolfarina. 18-vuotias kiertuerookie Henrietta Zuel pelasi seitsemännen ammattilaiskilpailunsa alhaisimman kierrostuloksen 66, ollen lyönnin Eberliä perässä. Viime vuonna Walesin kisan jaetulle kakkostilalle sijoittunut Georgina Simpson ja kotiyleisönsä edessä pelaava Becky Brewerton löivät torstain kierroksellaan niin ikään 66 lyöntiä. Kaisa Ruuttila (T41) pelasi Machynys Peninsulassa kahdella birdiellään ja kahdella bogeyllään avauskierroksensa tulokseen 72 ja Ursula Wikström (T74) kahdella birdiellään ja neljällä bogeyllään kaksi lyöntiä heikommin. Del Moral ja Ramsay Vodafone Challengen paalulla, Mäkitalo top kympissä Espanjan Carlos Del Moral ja Skotlannin Richie Ramsay olivat torstaina Düsseldorfissa rautaa, pelaten kahden lyönnin johtoon vieneet kierroksensa seitsemän alle parin. Challenge Tourin parhaimmiston kisaillessa samanaikaisesti Genevessä, on tulosluettelon kärkipäässä tavallisesta poikkeavia nimiä. George Murray (-5) on kolmantena, Chris Ganen, Stephen Brownen, Stephan Gross Jr:n sekä Sören Juulin jakaessa neljännen sijan 68 (-4) lyönnin kierroksellaan. Jaakko Mäkitalo pelasi eilen mainiosti 69, ja hän on jaetulla kahdeksannella tilalla. Muut suomalaiset: T30. Joonas Granberg, 71 (-1) T30. Roope Kakko, 71 (-1) T57. Mikko Korhonen, 73 (+1)