Mid Tour on kasvanut isoksi
-Mid Tourin pelaajat eivät ihmeitä vaadi. Meille riittää se, että saamme pelata backtiiltä ja tuloskortti lyödään järjestäjien puolesta matkaan sekä kisan jälkeen tulospalvelu toimii. Kenttien ravintoloille olemme erittäin hyvää, maksukykyistä asiaskaskuntaa. Iloinen asia edellisistä johtuen on se, että kenttien toimitusjohtajat varsin ahkerasti soittelevat ja kysyvät josko voisivat Tourin kisan järjestää, kertoo lähes koko 2000-luvun Tourin puheenjohtajana vaikuttanut >Thomas Antila. Volyymit ovatkin melkoisia, varsinaisia kisoja on kuusi,yhdessä reikäpelimestaruuden, joukkuemestaruuden ja Tourin karsintojen kanssa osallistumiskertoja on lähes tuhat, pelikierroksia vajaa tuplamäärä tästä. Ruotsia vastaan on pelattu maaottelu jo kuudesti, EM-kilpailuihin lähtee vuosittain joukkeellinen pelaajia henkilökohtaisiin kisoihin. -Kansainvälisessä vertailussa Suomen Mid Tour on Euroopassa aivan kärkipäätä. EM-kisoissa varsin usein kilpakumppanimmme ovat suu auki ihmetelemässä kuinka saamme liikkeelle niin suuria massoja. Jopa Ruotsissa on vaikeaa saada pelaajia samassa määrin liikkeelle kuin mitä me teemme, Antila jatkaa. Tour pelattiin ensimmäistä kertaa pelattiin vuonna 1993, EM-kisoihin lähdettäessä epäilevät tuomaat varoittelivat kilpakumppanien kovuudesta. -Jos joku pääsee 25:n joukkoon, tulos on jo loistava, oli aika yleinen kommentti. Onneksi nämä tarinat ovat jo loppuneet kun miehet ovat henkilökohtaisissa kisoissa ( Mika Wikström, Ari Vauhkonen, Pasi Piispa, Thomas Antila…) olleet useasti kymmenen joukossa. ”Wikin” hopea vuodelta 2007 on tietysti upea kruunu menestystemme sarjassa, Antila luettelee. Tourin kauden 2010 karsinnat pidetttin jo syksyllä, tulevana vuonna Tour toimii suurinpiirtein saman toimivaksi havaitun käsikirjoituksen mukaan. Sami Haapamäki Jyväskylästä on uusi Tourin presidentti, toistakymmentä Tourin kisaa voittanut Antila ( 49-v) aikoo jatkaa nuorempien kiusana mikäli oikutellut selkä antaa tähän mahdollisuuden. 15-vuotiaana Vaasassa pelaamisen aloittanut Thomas on todellinen kisagolfin ikijäärä, hän osallistui mm. 21 kertaa peräkkäin amatöörien lyöntipelin SM-kisoihin. Määrä lienee ennätys maassamme. -Niille ihmisille jotka tämän Tourin aikoinaan polkaisivat käyntiin kuuluu suuri kiitos. Oleellisia menestystekiijöitä ovat myös pelaajien kategoriointisysteemi, ammattilaisten mukaanpääseminen sekä kohtuulliset kilpailumaksut. Uskon että usemmille tärkein motiivi olla mukana on liikunnan ja kilpailun lisäksi Mid Tourin mukava henki, sinne on kasvanut monenlaisia kaveriporukoita jotka pitävät yhteyttä kisojen välillä ja luonnollisesti myös talvikaudella, Thomas Antila lopettaa.