Toni Karjalainen kolmas, Roope Kakko viides Italiassa - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Toni Karjalainen kolmas, Roope Kakko viides Italiassa

Roope Kakko aloitti loistavasti Toscanassa © Getty Images

Toni Karjalaisen viimeisen reiän tripla pudotti ansioita 6300 eurolla, bogey olisi tuonut kakkostilan. &copy Getty ImagesRuotsin Mikael Lundberg piti haastajansa takanaan ja voitti Challenge Tourin kauden viimeisen varsinaisen kisan. Lundberg nousee rahalistalla kymmenen joukkoon, ja on jo ennen Tourin finaalia varmistanut paikkansa ET:lle vuodeksi 2008. Ruotsalaisista kymmenen joukossa ovat myös Leif Westerberg sekä Magnus A. Carlsson. Sijoillte 11-20 päätyvät saavat hieman heikomman kategorian. Toni Karjalainen pääsi parhaimmillaan neljän lyönnin päähän ja näytti päätyvän toiseksi. Mutta. Viimeisellä reiällä hän teki triplabogeyn ja jäi lopulta jakamaan kolmatta sijaa, lyönnin edellä Roope Kakkoa Toni Karjalaiselle kauden toinen puolisko on ollut ennen Italian kisaa varsin tuskaisaa, sijoituksia 15:n joukkoon ei ole tullut, kahdeksasta viimeisestä paras sijoitus on 33:s, karsiutumisia tuli kuusi putkeen. Italian kolmas tila tuottaa Karjalaiselle 9100 euroa . Karjalainen on voittanut uransa aikana kaksi kisaa CT:lla, Tanskassa sekä Belgiassa. Kolmas tila varmistaa hänelle paikan CT:lle kaudeksi 2008 sekä myös ET:n toiseen karsintavaiheeseeen Kakon, Mikko Korhosen ja Antti Ahokkaan tavoin. Suomalaisille kauden päätöskisa oli vuoden paras. Karjalaisen menestystä täydensivät Roope Kakko ( 5:s), Antti Ahokas ( 13:s) ja Mikko Korhonen (22:s). Kokonaisansiot kotimaisilla pelaajilla laskivat viimevuotisesta joka oli n.115.000 euroa. Nyt jäätiin niukasti alle sadantuhannen. Selkeä miinusmerkki odotuksiin nähden on kuitenkin kirjattava nimenomaan Karjalaisen ja Kakon nimien perään. Ahokas väläytti pariin otteeseen, ensimmäinen ammattilaiskausi oli suuriin odotuksiin nähden kuitenkin vain tyydyttävä. Nelikon varmin pelaaja ja odotukset ylittänytkin oli Mikko Korhonen joka karsiutui vain kahdesti, mutta paras sijoitus oli kymmenes.Kirivaihde puuttui vielä. Päätöskisan sankarillinen menestys antaa vielä siis myös Kakolle ja Karjalaiselle mahdollisuuden ET:n karsintoihin, joista kaksi jäljellä olevaa vaihetta selvittämällä avautuisi paikka isojen poikien Tourille. ET:n toiseen karsintavaiheeseen selvittivät itsensä alkueristä myös Tuomas Tuovinen, Janne Mommo, Matti Meriläinen, Markus Ervasti sekä Thomas Sundström. Toivottavaa, ja oletettavaa on, että 2-4 pelaajaa pääsisi karsintafinaaliin. Ja jos vielä yhteensä kymmenen kierroksen karsinnan jälkeen (4+6) yksikin suomalainen saisi ET:lle kortin, voitaisiin Ilosen takana olevan ”kakkosketjun” selviytyneen kaudesta tyydyttävästi. TT

Suomalaiset taistelevat k&#228,rjen tuntumassa Challenge Tourilla

Ruotsin Mikael Lundberg otti vakuuttavan seitsemän lyönnin johdon Toscana Openissa pelaamalla kolmannen kierroksen huikeasti tulokseen 62. Tulos on La Pavonieren uusi kenttäennätys. Lundberg johtaa kilpailua ennen päätöskierrosta tuloksellaan -18. Suomen Toni Karjalainen on kilpailussa toisena (tuloksella -11) ennen viimeistä kierrosta ja pelaa näin viimeisen kierroksen kärkiryhmässä. Myös Roope Kakko ja Antti Ahokas lähtevät viimeisellä kierrokselle hyvistä asetelmista. Kakko jakaa tuloksellaan -10 kolmatta sijaa ja Ahokas seitsemättä sijaa tuloksellaan -7. Suomalaiset hyvissä asetelmissa kilpailun puolivälissä Toni Karjalainen, Roope Kakko ja Antti Ahokas ovat kahden kierroksen jälkeen vielä hyvin mukana jopa voittotaistelussa. Puolivälissä kilpailua johtaa Englannin Robert Dinwiddie tuloksella -11. Karjalainen ja Kakko jakavat viidettä sijaa yhteistuloksella -8. Antti Ahokas löytyy tulosluettelosta sijalta T12 tuloksellaan -5. Myös Mikko Korhonen selvitti tiensä viikonlopun kierroksille yhteistuloksella -2.

Roope Kakolla loistava avauskierros Challenge Tourilla

Roope Kakko aloitti loistavasti Italian Challenge Tourin osakilpailun. Kakko johtaa kilpailua yhdessä Ruotsin Mikael Lundbergin kanssa tuloksellaan 66, -5. Kakon tavoin pitkään alavireisesti pelanneenToni Karjalaisen avauspäivä sujui mallikaasti. Toni jakaa kolmatta sijaa tuloksellaan 67, -4. Antti Ahokas ja Mikko Korhonen jakavat sijalukua 51:s tuloksella 71. Challenge Tourin Italian kisa on Tourin viimeinen johon otetaan normaalisti pelaajia mukaan. Taistelu paikoista 20:n ja 45:n joukkoon sijoittumiseksi rahalistalla on siis loppusuoralla ja panosten kovuus tuntuu varmasti monilla korvien välissä. Suomalaisten sijoitukset rahalistalla ovat sen verran heikot, että todellista venymistä tarvitaan. Edes teoreettiseen mahdollisuuteen 45:n joukkoon nousemiseksi tarvitaan sijoituksia aivan terävimpään kärkeen. Kakon ainoa väylä välttää ET:n toiset esikarsinnat on voitto, Karjalaiselle riittäisi kakkostila. Sijoittuminen 45:n parhaan joukkoon rahalistalla tuo paikan Tour Finaliin sekä ET:n karsintafinaaliin jossa viimevuonna oli neljä suomalaista.

Kilpailun kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje