26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Sinkut viihtyivät Talmassa

Sinkkujen puttifinaaliin pääsivät ne onnelliset jotka pelasivat koko kierroksen samalla pallolla.

Golfbojen historian toinen avoin sinkkukisa pelattiin lauantaina 16.6. Golf Talmassa. Itse kisaan osallistui kaikkiaan 76 sinkkugolfaria ja aloittelijoiden golfklinikkaan yhdeksän henkilöä. Kisaan osallistuneista vain seitsemän oli Golf Talman jäseniä, loput 69 edustivat peräti 26:tta eri golfseuraa. Sää suosi tälläkin kertaa meitä, vaikka vielä edellisenä päivänä näytti uhkaavalta. Kenttä oli erinomaisessa kunnossa ja järjestelyt sujuivat aivan loistavasti. Tapahtumassa oli mukana paljon ensikertalaisia, mutta ilokseni sain myös todeta, että joukossa oli paljon tuttuja kasvoja viime vuodelta – myös pitkänmatkalaisia, jotka olivat tulleet mukaan jo toistamiseen. Dramatiikkaa ei ainakaan puuttunut Talman toimitusjohtajan Seppo Varjokallion suvereenisti vetämästä pallo maaliin –kilpailun finaalista, joka ratkaistiin puttikisalla. Ylivoimaisena ennakkosuosikkina ollut Kati Roivas upotti pudotuspelissä kaksi loistavaa, pitkää puttia sisään, mutta viimeisellä yrityksellä jännitys taisi käydä liian ylivoimaiseksi ja lopulta Jyrki Tonttila korjasi potin kotiin. Erikoiskilpailut olivat naisten juhlaa, sillä tarkin draivi ja lähimmäs lippua kisojen voitto meni yllättäen samalle henkilölle ja palkinnot pokkasi Teila Poikonen. Myös pisin putti -kilpailun voitto meni ladylle, sillä pisimmän putin kisassa kuppiin upotti Inari Kaustinen. Scratch-sarjan kärjessä oli tuttuja nimiä viime vuodelta, nyt voitto meni Räihän Pekalle viisi yli parin tuloksella. Loistava suoritus, sillä Pekka pelasi alle oman tasoituksensa. Toiseksi sinnitteli Jorma Manner ja tällä kertaa kolmanneksi tullut Eero Toivinen sai myös raikuvat aplodit. Pistebogi-kilpailun miesten sarjan paras oli ensikertalainen Petri Juntunen, joka saalisti uskomattomat 49 pistettä ja tasoitus tipahti kertaheitolla roimasti. Naisten sarjan voittaja Anne Tamminen pokkasi enemmänkin palkintoja, sillä hän oli myös joukkuekilpailun voittaneessa ryhmässä. Sananlasku ”jos ei onnea pelissä, niin sitten onnea rakkaudessa” ei ainakaan toteutunut tällä kertaa käänteisessä järjestyksessä, sillä hän sai jo ensimmäisen treffitarjouksen palkintojenjaon yhteydessä yleisön joukosta – olisiko osuutta asiaan ollut palkinnolla eli pelilipuilla Vanajanlinnan upealle kentälle? Tarina ei kuitenkaan kerro kuinka siinä sitten lopulta kävi. Niki Pihlström esitteli Crossin tuotteita sinkkujen kilpailussaOman osansa leikinlaskusta sai myös Cross’in edustaja Niki Pihlström, joka esitteli Cross’in uusimpia teknisiä materiaaleja, kun yleisön joukossa ollut ladygolfari esitti rohkean kysymyksen ”Oletko sinäkin sinkku” ? ja sai aikaan aikamoisen naurunremakan. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että puolen vuoden urakka on nyt onnellisesti ohi ja Sinkut Open 07 – tapahtuma oli erittäin onnistunut. Loistava sää, rentoa meininkiä, iloisia ihmisiä, hersyvää naurua – tiukkapipoisuus oli näistä kisoista kaukana ja ihmiset tuntuivat aidosti nauttineen päivästä. Haluankin esittää kiitokseni kaikille kisatyöryhmässä mukana olleille, yhteistyökumppaneille, jotka lähtivät ennakkoluulottomasti mukaan sekä erityisesti koko Talma Golfin henkilökunnalle, joka sai kehuja vielä jälkipeleissä Kaivohuoneen terassillakin. Aurinkoista golf-kesää kaikille! Anne Svahn

Tulokset, Sinkut Open 07

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje