Sarfvikin Golfklubi sijaitsee Helsingin länsipuolella, Länsiväylän päätyttyä ajetaan Kivenlahden sillan yli ja käännytään vasemmalle 1,9 kilometrin jälkeen. Ajo-aika Rautatie-asemalta Helsingistä jää ilman ruuhkia alle puolen tunnin. Seuraa on pidetty varsinaisena ”vuorineuvosten ukkokerhona”, mutta totuus on paljon monipuolisempi. Sarfvik on monella mittarilla yksi vireimmistä golfseuroista Suomessa. -Jäsenistömme on jo hyvin monipuolinen, täällä on paljon perheitä lapsineen, kilpailutoiminta ja sosiaalinen kanssakäyminen, tapahtumat ovat hyvää tasoa, kertoo toimitusjohtaja Kari Jaarva. Tommi Laitto ja Minnea Blomqvist ovat seuran tähtipelaajat, lisää on mahdollisesti piankin tulossa.
Osakkeella sisältöä
Sarfvikin osakkeen hinta on ollut jo vuosia aivan omassa luokassaan. Viimeisin toteutunut kauppa tehtiin hintaan 300.000 markkaa, toisena tulevan Masterin osakkeesta maksetaan noin 100.000 markkaa. -Meidän osakkeessamme on käytännössä kahden aikuisen ja perheen lasten peli-oikeudet paketoitu samaan. Tämä täytyy vertailussa muistaa, Kari Jaarva teroittaa. -Kun liittymis-ja vuosimaksut on hoidettu voi vaikka kuusihenkinen perhe pelata yhdellä osakkeella. ”Hulluina vuosina” Sarfvikin osakkeen hinta kävi 270.000 markan ennätyksessä, nyt tehty kauppa on siis uusi Suomenennätys. -Kysyntää on edelleen kovasti, hinta ei ole nyt ratkaiseva tekijä. Nokia ja optiomiljonäärit ovat osaltaan olleet hintoja nostamassa. Sarfvikissa maksetaan pelaamisen väljyydestä, ruuhkattomuudesta, luonnollisesti myös sijainnista ja kentän korkeasta tasosta, Jaarva summaa. Seuran juniorien menestys ja pyrkimys korkeatasoiseen klubitoimintaan on johtamassa myös siihen, että Sarfvikissa nähtäneen jatkossa myös SM-kisoja. -Sellaisen päätöksen olemme käytännössä omalta osaltamme jo tehneet. Mikäli Golfliitossa näytetään vihreää valoa toivomme saavamme tänne kerran kahdessa vuodessa SM-tason kisat, Jaarva lupaa. Oletettavaa on, että Golfliiton toimistossa Sarfvikin uusi linjaus otetaan ilolla vastaan.
Kohden uusia ennätyksiä…
Sarfvikissa uskotaan vahvasti siihen, että hinnat vain nousevat jatkossa. -Kysyntää on, listoilla paljon nimiä, mutta myyjiä on harvassa. Oma veikkaukseni on, että keväällä osake vaihtaa omistajaa hintaan 320.000, miettii Jaarva. Hinnannousua on ilmassa muuallakin pääkaupunkiseudulla. -Meillä viimeiset toteutuneet kaupat on tehty hintaan 110-120.000 markkaa. Pelioikeuksia on lähes mahdoton saada vuokraamalla tulevalle kaudelle. Kyllä meilläkin hinta nousee kevään myötä, uskoo Master-Golfin Pauli Pesonen. Pickalan osake on myös kivenalla. Asuntosäätiö ei tällä hetkellä myy omaa pottiaan, ostajakandidaatteja on paljon. Kenttälaajennuksestaan syksyllä informoinut Talma nosti vuodenvaihteessa hintaa 55.000 markkaan. -Keskolla on vielä nippu osakkeita, tähän hintaan Talmaa saa kunnes toisin päätetään. Hinta saattaa hyvinkin nousta,pohtii Golf-Talman toimitusjohtaja Petri Peltoniemi. Osakkeiden hinnat nousevat arvatenkin yleisesti vähintään yhtä voimakkaasti kuin greenfeehinnat. Vuokrapelaamnen on edelleen vaihto-ehto ,mutta kaikilla kentillä sekään ei onnistu, vuokranantajia kun ei ole riittävästi. Selvää on,että myös vuokraamishinnat nousevat osakkeiden hinnankehityksen mukaisesti.

