16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Pablo Martin-Benavides Portugalin mestariksi Estorilissa

Paul Broadhurst on hallinnut kahdella edelliskerralla tiukkoja loppuhetkiä Portugalin avoimissa © Getty Images

Pablo Martin-Benavides oli kolmas espanjalainen ensikertalaisvoittaja kaudella 2007 &copy Getty ImagesEspanjalainen 20-vuotias amatööri Pablo Martin-Benavides teki historiaa Euroopan Tourilla voittamalla Portugalin mestaruuden. Kesti lähes 35 vuotta ja 1145 kilpailua ennenkuin amatööri ylsi ykköstilaan ET:lla. Martinin ykköstila tuli upean esityksen jälkeen. Kärkikolmikossa Alexander Norenin ja Ross McGowanin kanssa pelannut espanjalainen pelasi upeaa, virheetöntä peliä sunnuntaina. Hän ei tehnyt yhtään bogeyta, ja vaikka voittomarginaaliksi jäikin vain yksi lyönti Raphael Jacquelinin chipattua sisään viimeisellä, oli homma koko ajan Malagasta kotoisin olevan Martinin hallussa. -Paineet eivät tuntuneet mitenkään kovilta, olen tottunut niihin yliopistopeleissä jossa panoksena on koko joukkueen menestys, Martin mietti pokaali sylissään. Muuta hän ei kisasta saanutkaan, ykkösrahat (208.000) euroa menivät Jacquelinille joka voitti seuraavaa pelaajaa kolme lyöntiä. Pablo Martin-Benavidesista kuullaan vielä, sen kertovat jo hänen esityksensä aiemmilta vuosilta. 15-vuotiaana hän voitti British Boys kisan johon saavat osallistua samana vuonna 18 vuotta täyttävät. 17-vuotiaana hän johti ET:n kisaa kotimaassaan kolmen kierroksen jälkeen, viimevuonna espanjalainen valittiin USA:ssa maan parhaaksi yliopistopelaajaksi… -Valmentajani Oklahomassa ovatkin kiusanneet minua siitä, että pitäisi voittaa ammattilaiskisassa, kuten saman opinahjon Scott Verplank (1985) teki PGA Tourilla, Martin jatkoi. Tuo voitto on nyt otettu ja jatkoa odotellaan mielenkiiinnolla. Portugalin esityksen perusteella lisämenestystä ammatttilaistoureilla voi tulla pikaisestikin sen jälkeen kun Martin siirtyy ammattilaiseksi. ET:lla ensikertalaisvoittajat ovat juhlineet ennennäkemättömään tyyliin. Martin oli jo kymmenes mies joka voitti ensimmäistä kertaa, kisoja on kuluvalla kaudellla pelattu 17.

Simon Dyson johtaa Portugalissa, Stuart Appleby Houstonissa

Simon Dyson on juhlinut myös Talissa Erkko Trophyn voittoa vuonna 1999.Edellisvuonna kaksi ensimmäistä voittoaan ET:lla saavuttanut Simon Dyson otti piikkipaikan Quinta Da Marinhan kentällä Portugalin avoimissa mestaruuskisoissa. Tuulisena päivänä hän pelasi 67, neljä alle johtaen kolmea seuraavaa pelaajaa lyönnillä. Kahden lyönnin päässä ovat kahdesti peräkkäin Portugalissa voittanut Paul Broadhurst sekä toissavuonna samalla kentällä voiton Broadhurstille viimeisellä reiällä tyrinyt Barry Lane. Simon Dyson voitti viimevuonna Indonesiassa sekä Hollannissa, alkaneen vuoden aikana hän on ollut jo kahdesti kolmas, kerran seitsemäs ja 11:s joten kunto on kova. Maailmanlistalla 29-vuotias englantilainen on 75:s, Mastersiin ei vielä tullut kutsua. Suomalaisia ei kisassa ole mukana. PGA Tourilla pelataan Shell Houston Openia. Ymmärrettävästi suuri osa Mastersiin osallistuvista pelaajista valmistautuu toisaalla. Viimevuotinen ykkönen Stuart Appleby avasi vakuuttavasti (-6) ja johtaa yhdessä Kevin Sutherlandin sekä Johnson Wagnerin kanssa. Kotiosavaltiossaan pelaava Justin Leonard havittelee myös paluuta huipulle. Maailmanlistan viitosena parhaimillaan käynyt British Openin voittaja vuosimallia 1997 on pudonnut 228:ksi, kuluvan kauden kisoissa hän on päässyt vain kerran jatkoon, sijaluku oli 75:s. Tuoreimman karsiutumisensa jälkeen Leonard soitti valmentajalleen Butch Harmonille ja caddielleen antaen molemmille lopputilit. Justin Leonard pyrkii nousemaan uusvanhoin opein syvästä kuopasta &copy Getty ImagesUusi caddie ja nimenomaan Leonardia 8-vuotiaasta luotsannut uusvanha valmentaja Randy Smith ovat ainakin hetkellisesti saaneet Leonardin itseluottamuksen palaamaan. Hän pelasi Redstone Golf Clubilla tuloksen 67 ja on vain lyönnin päässä kärjestä. Kisan ennakkoon suurin suosikki oli Adam Scott joka ei ole saanut tuloskuntoa esiin kauden avauskisan jälkeen jossa oli toinen. Houstonissa Scottin avauskierroksen tulos oli 69. Adam Scott saattaa olla Mastersin ”yllättäjiä”. Hän pelasi ammattilaisuransa ensimmäisinä vuosina erittäin vaatimattomalla menestyksellä Majoreissa, viimekaudella sijaluvut olivat lupaavasti ja nousujohteisesti 27:s, 21:s, kahdeksas ja kolmas. Mastersissa aussin paras sijoitus on yhdeksäs ensiyrittämällä vuonna 2002.

Paul Broadhurst tavoittelee kolmatta per&#228,tt&#228,ist&#228, voittoa Portugalin avoimissa

Mastersiin valmistautuvat tähdet loistavat poissaolollaan kun ET:n kilpailu pelataan kaudella 2007 ensimmäistä kertaa Manner-Euroopassa. Lissabonin kupeessa Quinta Da Marinhan kentällä pelattiin myös vuonna 2005 jolloin voittajaksi ylsi dramaattisten loppuvaiheiden jälkeen Paul Broadhurst jonka edellisestä voitosta oli kymmenen vuotta. Loistavana lähipelaajana ja puttaajana tunnettu Broadhurst uusi ykköstilansa viimevuonna Peninassa, nyt pelataan taas Quinta Da Marinhassa. ET:lla on vain viisi, erittäin nimekästä pelaajaa, jotka ovat yltäneet kolmeen perättäiseen voittoon samassa kisassa. Onnistuessaan voitonpuolustamisessa Broadhurst pääsisi samalle listalle Nick Faldon, Ian Woosnamin, Colin Montgomerien, Tiger Woodsin ja Ernie Elsin kanssa. ET:lla on reilun 30 vuoden aikana voittanut kilpailun pitkälti yli 300 eri pelaajaa. Portugalin avoimissa on uskomattoman paljon mukana aiemmin voittaneita, kuusi ykköstilaa saavuttaneen Broadhurstin lisäksi 60, noin 40 % kaikista osallistujista siis!. Vakavimpia haastajia ennakkoon ovat Paul McGinley, Nick Dougherty, Charl Schwartzel, mahdollisesti myös isäntämaan Jose-Filipe Lima. Euroopan Tourilla on kuluvalla kaudella juhlittu jo kymmentä ensikertalaisvoittajaa, Portugalissa voi suuresta jo voittaneiden määrästä huolimatta tulla 11:s. Mikko Ilonen ei lähtenyt mukaan kisaan vaan hän suuntaa Suomessa viettämänsä pariviikkoisen jälkeen Dubaihin harjoittelemaan ja palaa kisakentille huhtikuun jälkipuoliskolla Kiinassa.

PGA Tour, leaderboard Houston

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje