26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

"Näppis" Leinonen lähtee hole-in-one kiertueelle

Mikko Ilonen on aikataulunsa puitteissa lupautunut olemaan mukana yhdessä Näppiksen hole-in-one tapahtumassa.

Allaoleva juttu on julkaistu 1.4 ja se on ns. aprillipila. Varsin moni kuvitteli artikkelin olevan ”totta”. Golfpisteessä tutkimme vakavissamme, olisiko tällä ideala toteuttamispohjaa… Markku ”Näppis” Leinonen nousi vuonna 2008 melkoiseen maineeseen pelattuaan kaikki maamme golfkentät. Paltamolainen metsuri ihastutti ympäri maan sitkeydellään ja välittömyydellään, lajin julkisuuskuvan kehittämiseksi hän teki valtavan suuren työn. Näppiksellle on talven aikana ehdoteltu monelta suunnalta uusia tempauksia joista kaikki eivät ole suinkaan liittyneet golfiin. Miestä on pyydetty mukaan mainoskampanjoihin ja työtarjouksia kotimaisilta golfkentiltäkin on tullut, onhan Näppis toiminut kentänhoitotehtävissä Paltamossa. Talvella hän on jatkanut päivittäistä lyömistä ja pelaamista. Lähes perinteisellä Pattayan matkalla syntyi uran kymmenes virallinen hole-in-one, omalla talvikentällä näitä on lisäksi kahdeksan. -Talvi on ollut erinomainen Paltamossa, peltokenttäni on ollut kovalla käytöllä ja väkeä on käynyt aiempia vuosia enemmän. Joka ainut päivä olen talven aikana pelannut tai lyönyt reilusti palloja pellolle, Näppis kertoo 80-luvun lopulta käynnistyneestä ”paheestaan”. Tulevana kesänä Näppis vierailee ainakin 20:lla kotimaisella kentällä. Hän järjestää kullakin kentällä hole-in-one tapahtuman jossa yhdellä par-kolme reiällä lyödään kilpailumielessä aamukymmenestä kello 20:een. Sanomattakin on selvää, että Näppis pelaa aamulla ennen töiden alkua 18-27 reikää kyseisellä kentällä. Sääntö on yksinkertainen, Näppis ja hänen haastajansa lyövät molemmat kolme kertaa, lähemmäksi reikää parhaan pallonsa saanut on voittaja.Mikäli Näppis voittaa, maksaa haastaja kymmenen euroa hyväntekeväisyyteen, päinvastaisessa tapauksessa summa puoliintuu . Tapahtumasarjan yhteistyökumppani on autofirma. Kultakin kentältä kolme lähimmäksi reikää osunutta kutsutaan Paltamossa elokuun puolivälissä pidettävään Näppiksen viikonlopputapahtumaan jossa on hole-in-one finaali pudotuspelinä. Lopullinen voittaja saa palkinnokseen henkilöauton. -Näppiksen myötä Paltamo ja sen kenttä saivat edellisvuonna valtavasti huomiota, tämä näkyi selkeästi myös vieraspelaajien määrässä. Elokuun finaalin aikaan Paltamon kentällä on paljon muutakin ohjelmaa ja luonnollisesti kunnon kisat kaikentasoisille, lupaa toiminnanjohtaja Viivi Sirkeinen. Näppiksen hole-in-one kiertueella vierailee paikallisia vaikuttajia ja huippupelaajia. Kiekkolegenda Raimo Helminen on lupautunut mukaan kolmeen tapahtumaan sekä finaaliin. -Näppis on mainioa mies ja yhteisellä kierroksella Kytäjällä viihdyimme hienosti yhdessä. Tämä tuntui heti niin toimivalta idealta, että lähden ilomielellä mukaan. Hole-in-onen tekeminen kiehtoo kaikki golfareita, se että osallistumismaksut menevät hyväntekeväisyyteen kruunaa kokonaisuuden, Raipe Helminen muistuttaa. <b>Näppis hole-in-one Tour käynnistyy kesäkuun alussa ja päättyy siis elokuiseen finaaliin. Alkukilpailukentät valitaan huhtikuun aikana. Pelaajille osallistumiskertojen määrä on rajaton. -Mielenkiinto projektia kohtaan on ollut suurta vaikka emme ole vielä virallisesti julkistaneet yksityiskohtia. Oma tavoite on se, että saamme vietyä golfia eteenpäin, hyväntekeväisyyteen rahaa. Olisi se tietysti huippujuttu jos kesän aikana tulisi kisailijoille ja itsellenikin yksi holari, Näppis maalailee. Golfpiste on lupautunut hankkeeseen mukaan. Kaikki tapahtumat ja lyönnit videoidaan, parhaat palat ovat nähtävillä golfpiste.tv -kanavalla. Kentät, asiasta kiinnostuneet kilpailijat ja halukkaat yhteistyötkumppanit voivat viestiä halukkuudestaan ja ideoistaan osoitteeseen gp@golfpiste.com josta ne toimitetaan Näppikselle sekä kisaorganisaatiolle.  <span class=

Näppiksen kiertue 2008

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje