McIlroy ei ole huolissaan laskeneesta kuntokäyrästä - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][32]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

McIlroy ei ole huolissaan laskeneesta kuntokäyrästä

Ei pysy väylällä. Rory McIlroyn peli on ollut viime aikoina hiukan tuuliajolla. © Getty Images

Rory McIlroyn varsinaisen nousun kohti maailman kärkeä voidaan katsoa alkaneen viime syyskuussa, jolloin hän kamppaili Jean Francois Lucquinin kanssa Sveitsissä Omega European Mastersin voitosta. Kisa kääntyi ranskalaisen eduksi uusintarei’illä. Sveitsin kisan jälkeen McIlroy saavutti vielä kolme sijoitusta top-kymppiin. Suuren yleisön tietoisuuteen McIlroy nousi kuitenkin jo edellisvuonna, jolloin hän kaikkien hämmästykseksi venyi Alfred Dunhill Links Championshipissä kolmanneksi. Kauden 2009 alku oli McIlroylle kaikin puolin onnistunut, sillä Dubaissa tammi-helmikuun vaihteessa tullutta uran ensimmäistä voittoa edelsi jo muutamia huippusijoituksia. Kauden käynnistäneessä Hong Kong Openissa hän hävisi voiton uusinnassa Taiwanin Lin Wen-tangille, Etelä-Afrikan avoimissa ja Abu Dhabissa McIlroy oli molemmissa viiden parhaan joukossa. Kun kautta tarkastelee kokonaisuutena, on se 20-vuotiaan McIlroyn osalta tyylikäs. Dubain voiton jälkeen otteet olivat tasaisen hyviä aina Scottish Openiin saakka. Hän ylsi WGC-sarjan reikäpeliturnauksessa puolivälieriin ja oli CA Championshipissä 20:s. Mastersin 20:s ja US Openin kymmenes sija vankistivat hänen asemiaan tämän hetken kuumimpana nuorena pelaajana Martin Kaymerin ohella golfin ammattilaissirkuksessa. Irlannin avointen hienoisen notkahduksen jälkeen McIlroy oli neljässä peräkkäisessä kilpailussaan 15 parhaan joukossa, mainittavimpana US Openin lisäksi BMW PGA Championshipin viides tila. McIlroyn kolme edellistä turnausta, Scottish Open (46:s), British Open (47:s) ja WGC-sarjan Bridgestone Invitational (68:s) kertovat, että pohjoisirlantilaisen peli on ollut viime aikona tahmeaa. Näiden turnausten yhteenlaskettu tulos on +18. Edellisen kerran McIlroy on pelannut kilpailun lopputuloksen alle parin kesäkuussa. Kun McIlroyn alkukaudesta tulleen voiton ja muutaman muun hyvän kilpailun OWGR-pisteet (Official World Golf Ranking) ovat menettäneet painoarvonsa, on hänen maailmanlistan sijoituksensa laskenut sen myötä 29. tilalle. McIlroyn ehti käydä maailmanlistalla aikaisemmin tänä vuonna jo sijalla 16. McIlroyn väkevä nousu maailman eliittiin on nostanut spekulaatioita hänen mahdollisesta ensimmäisesta major-voitostaan. Laskeva kuntokäyrä ei juuri tällä hetkellä nosta McIlroyta PGA Championshipin suurimpien voittajasuosikkien joukkoon, mutta hän itse ei kerro kantavansa huolta koko asiasta. ”En ole koskaan laskenut minkäänlaista aikataulua sille, koska minun pitäisi voittaa ensimmäinen major-turnaus. Toivottavasti minulla on siihen 30 vuotta aikaa”, McIlroy sanoi. Jonkunlaisena nuorten pelaajien taistelun nykyaikaisena ”klassikkona” voidaan pitää vuoden 1999 PGA Championshipiä, jossa Sergio Garcia kamppaili lujasti Tiger Woodsin kanssa kisan voitosta. Woods voitti tuolloin toisen major-turnauksensa ja nyt hänellä on koossa niitä jo 14, Garcian tavoitellessa yhä ensimmäistään. <b> ”Sergio Garcia on yksi parhaista pallonlyöjistä, jonka kanssa olen koskaan pelannut. Koska hänellä ei ole major-voittoja, niin sen saavuttamisen täytyy olla jotain todella vaikeaa.” McIlroy kokee kuitenkin hyvän sijoituksen saavuttamisen hankalampana ”riviturnauksissa” kuin major-turnauksissa. ”Tavallisissa turnauksissa on tehtävä paljon birdieitä pärjätäkseen, majoreissa par-pelillä sijoittuu yleensä korkealle.” Kuluva kausi on McIlroylle ensimmäinen, jolloin hän tulee pelanneeksi kaikki neljä major-turnausta. Hän katsoo selvittäneensä menneet turnaukset varsin hyvin. ”Olen oppinut olemaan kärsivällisempi, sitä tällaisissa kisoissa vaaditaan. Jos lähdet tavoittelemaan tulosta liian ahnaasti, se kostautuu jossain vaiheessa muutamana lisälyöntinä”, McIlroy vakuutti. McIlroy on tehnyt viime aikoina kaiken voitavansa, että kadonnut tuloskunto palaisi pian takaisin. ”Olen tehnyt lujasti töitä pelini löytämiseksi uudelleen. En usko, että kysymys on väsymyksestä. Ainahan näitä laskuja ja nousuja tulee. Pitäisi silti saada nämä top-40 – ja top-50 -sijoitukset saada käännettyä top-20 – ja top-30 -sijoituksiksi.”  McIlroy pelaa PGA Championshipin kaksi ensimmäistä kierrostaan <b>Jim Furykin</b> ja Martin Kaymerin kanssa, Hazeltine National Golf Clubilla, Chaskassa käytävässä turnauksessa. Kolmikko lähtee kisan avauskierrokselle torstaina klo 15.55 Suomen aikaa.  Kenttä on 273 metriä pidempi verrattuna siihen kun Hazeltinessä pelattiin edellisen kerran PGA Championship, seitsemän vuotta sitten. Pitkillä par-viitosilla syntyy huippukisoissa yleensä tulosta, mutta Hazeltinessä ei näillä todennäköisimmin juhlita. Kentän pelillistä pituutta on lisännyt myös pari viikkoa seudulla jatkuneet sateet.  Marko Kuivasaari <span class=

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje