VIDEO: Recari voittoon, Minea paras suomalainen
Beatriz Recari laittoi Finnair Mastersin ensimmä,isellä, uusintareiä,llä, pakettiin
Golf on ihmeellistä. Lauantain kierroksen päätyttyä kisaan viidellä lyönnillä johtanut Beatriz Recari ja takaa-ajajina sunnuntaihin lähteneet Iben Tinning ja Johanna Westerberg toistivat, että mitä tahansa saattaa tapahtua. Kävi niin, että Recari pelasi huonoimman kierroksensa Talissa kahteen vuoteen, mutta voitti silti. Hän voitti ensimmäisellä uusintareiällä upotettuaan eaglen reilusta 160 metristä. Espanjalaisen Recarin ote alkoi lipsua jo viimeisen kierroksen ensimmäiseltä reiältä. Hän aloitti bogilla. Pitkän parputken päätyttyä ensimmäisen yhdeksikön viimeisen reiän bogiin, pääsi Becky Brewerton jo tasoihin tilanteeseen 11 alle parin. Brewerton jäi kuitenkin peräpeileihin, kun teki tuplabogin 10. reiälle. – En nukkunut viime yönä oikeastaan ollenkaan ja tänään olin heti alusta alkaen jännittynyt, Recari kertoi kierroksensa jälkeen. Omien sanojensa mukaan Recari ei lyönyt koko päivänä lainkaan hyvin. Päivän paras lyönti osui ratkaisevimmalle mahdolliselle hetkelle. Ensimmäisellä uusintareiällä Recari upotti sen historiallisen lyöntinsä. – Näin, että pallo lähti täydellisessä linjassa ja tippui hyvillä kohdin. Näin kun yleisö alkoi huutaa ja pomppia. Se oli päivän ensimmäinen hyvä lyönti, Recari kertoi. Recarin johto oli uudelleen tipotiessään 15 pelatun reiän jälkeen, kun tanskalainen Tinning oli noussut rinnalle. – Tämä päivä opetti paljon, kun menetin reilun johtoni. Toivottavasti niin ei käy enää koskaan, Recari soimasi itseään kierroksensa jälkeen. Lauantain kierroksensa jälkeen Recari oli vielä rento, tuskin kisan tilanne oli oikein vielä selkiytynytkään 22-vuotiaan espanjattaren mielessä. Vakituista mentaalivalmentajaa Recarilla ei enää ole, mutta entinen valmentaja soitti lauantai-iltana, sillä hän ei voinut uskoa Recarin loistavaa menestystä. Recarin puheista päätellen suurempi tekijä ajatusten kasaamisessa oli kuitenkin caddiella, joka on vuoden ollut poikaystävä Andreas Thorp. Kärkiryhmässä sunnuntaina startannut Johanna Westerberg ei ollut siis kisan ainoa, jonka mailoja kantoi poikaystävä. – Olin Beatrizin caddiena ensimmäistä kertaa täällä viime vuonna. Silloin olimme kolmansia, nyt voitimme, Andrea kertoi kierroksen jälkeen. Tinningin ja Recarin kanssa viimeisessä ryhmässä pelasi ruotsalainen Johanna Westerberg. Hän tippui voittotaistelusta kuitenkin 11. reiällä tekemällään tuplabogilla. Recari jatkaa matkaansa syksyllä LPGA:n karsintoihin. Voitolla Talissa saa varasuunnitelmana hyvän kategorian Ladies European Tourille kahdeksi vuodeksi. Becky Brewerton yllättynyt tuloksestaan Parkkipaikalta tavoitettu Becky Brewerton oli aidon iloinen ja yllättynyt kolmannesta sijastaan. Walesilainen sai mielettömän alun ja pelasi ensimmäiset yhdeksän reikää neljä alle parin. Päätettyään kierroksensa ensimmäisen puoliskon, hän jakoi jo johtoa Recarin kanssa. 10. reiällä ote kuitenkin herpaantui. Brewerton avasi reiällä puun alle ja löi sieltä lähestymisensä giinibunkkeriin. Bunkkerista Brewerton löi toiseen bunkkeriin ja otti vielä kaksi puttia. Tuplabogilla hän tippui jo liian kauaksi. – Takayhdeksiköllä tuntui kuin kroppa ei olisi ollut minun. Ote herpaantui, Brewerton kertoi kierroksen jälkeen. Suoraan Solheim Cupista Taliin tullut walesilainen myöntää olleensa alkuviikosta väsynyt. – Jos joku olisi sanonut minulle, että sijoitun täällä kolmanneksi, en olisi sitä uskonut, Brewerton kertoi. Minea Blomqvist teki tulosta, vaikka löi huonosti
Kisan paras suomalainen oli viime vuonna Talissa voittanut Minea Blomqvist katsoi aamulla svingiään golfpisteen videoista. – Se näytti kyllä aika pahalta. Backsving on jäykkä ja kieto lähtee enemmän sisälle kuin pitäisi. On tällä kaudella ollut hetkiäkin, että lyönti on ollut parempi, Blomqvist kertoi. Blomqvist on saanut mielestään enemmän rutiinia peliinsä. Huonot lyönnit eivät tuhoa kierrosta, sillä tulosta syntyy ja pareja saa pelastettua. – Puttasin hyvin koko viikonlopun. Putteihin varsinkin on tullut enemmän rutiinia, viikonlopun alle 27 putin keskiarvolla pelannut Blomqvist kertoi. Espoolainen pelasi sunnuntaina kisan parhaan kierroksensa. Kolme alle parin pelannut Blomqvist pääsi yhteistuloksella seitsemän alle parin jaetulle kolmannelle sijalle. Ensi viikolla Kandassa LPGA:n kisaa pelaava Blomqvist jatkaa ainakin seuraavat viisi viikkoa ilman valmentajaa. – Välillä pitää ottaa vähän breikkiä. Alkoi tuntua siltä, että kuuntelin muita enemmän kuin itseäni, Blomqvist kertoi. Kisan toiseksi paras suomalainen oli Jenni Kuosa, joka oli lopullisella tuloslistalla jaetulla 26. sijalla. Kuosa tippui sunnuntaina 13. sijaltaan. Kuosa teki kierroksellaan kaksi bogia, tuplabogin ja kaksi birdietä. IC
Ursula Wikströ,min putti edelleen jä,issä,
Aamun valjetessa sadepilvet hälvenivät Helsingin yltä, mutta Ursula Wikströmin peli sunnuntaina oli varjoisilla kujilla kulkemista. Viime vuonna toiseksi sijoittunut Wikström aloitti kierroksensa kahdella bogilla. Wikström teki ensimmäisille yhdeksälle reiälle vielä bogin ja bridien. Takaysillä Wikström teki yhden bogin, tuplabogin ja birdien. Sunnuntain kierroksensa Wikström pelasi neljä yli parin. Yhteistuloksella kuusi yli parin Wikström jakaa kisan viimeistä sijaa. Lauantain kierroksen jälkeen Wikström valitteli heikkoa puttaamistaaan. Sama ongelma vaivasi vielä sunnuntainakin. – Alku oli todella lamaannuttava. Putti ei tänään kulkenut yhtään eilistä paremmin. Osuin 12 griiniin ja putteja kertyi 35. Siinä oli ainakin kymmenen liikaa, Wikström kertoi kierroksensa jälkeen. Wikströmillä ei ole kisaa ensi viikolla, joten aikaa putin hiomiseen on. – Harvoin on kyllä näin vaikeaa puttien kanssa. Aluksi puttaaminen oli vähän arkaa ja sitten se alkoi hajota teknisestikin. Tänään oli teknisesti vähän parempaa. Griinit olivat kyllä todella hyvät, Wikström pohdiskeli. Wikströmin sijoitus rahalistalla on tällä hetkellä 23:s. Sijoituksella heltiää paikka kiertueella ensi kaudellekin. Peli keskeytettiin ukkosen tähden Peli vihellettiin poikki Talissa sunnuntaina iltapäivällä puoli kahden aikaan. Arvion mukaan tauko kestäisi vajaan tunnin. Yön aikana Helsingissä satoi rankasti ja käytössä on talvisääntö. Ennen pelin keskeytymistä johtoa piti edelleen espanjalainen Beatriz Recari, jonka viiden lyönnin johto on supistunut kahteen lyöntiin. Takaa tulee Iben Tinning ja kolmen lyönnin päässä on Becky Brewerton. Brewerton oli jo lyönnin päässä, kunnes teki tuplabogin reiälle 10. Suomalaisista Minea Blomqvist tilanteessa viisi alle parin ja jakaa seitsemättä sijaa. Jenni Kuosa on parissa ja jakaa 30. sijaa. Kuosa on tätä päivää kolme yli parin.
Johanna Westerberg ja Iben Tinning Finnair Mastersin haastajat
Minea Blomqvist säilytti paikkansa kisan parhaana suomalaisena. Blomqvist pelasi toisen kierroksensa kaksi alle parin ja on yhteistuloksessa neljä alle parin. – Oli kyllä tahmea päivä. Jotenkin jännittynyt olo. Korppa ei ollut vahvimmillaan, Blomqvist kertoi kierroksensa jälkeen. Kierroksensa 10. reiältä aloittanut Blomqvist aloitti mainiosti ja teki birdiet rei´ille 11 ja 14. Blomqvist chippasi huonosti reiällä 16 ja teki kierroksensa ainoa bogin. – Viimeisillä yhdeksällä reiällä peli parani. Lopettaessani ensimmäiset yhdeksän reikää, laskin että on 27 reikää jäljellä. Niiden aikana voisi vielä tehdä 11-12 birdietä. Kenttä tarjoaa mahdollisuuksia hyvän tuloksen tekoon, Blomqvist kertasi tuntojaan. Espoolainen teki vielä yhden birdien reiälle 5. Kahden kierroksen jälkeen Blomqvist jakaa kahdeksatta sijaa. – Huomenna pitää luottaa itseensä. Johdossa oleva Recari ei ole koskaan voittanut ammattilaisena. Kierrostuloksella 63-64 voisi jopa voittaa, Blomqvist mietiskeli. Muista suomalaisista jatkoon pääsivät Jenni Kuosa ja Ursula Wikström. Kuosa oli päivän paras suomalainen, sillä hän pelasi aamulla toisen kierroksensa viisi alle parin. Yhteistuloksessa kolme alle parin oleva Kuosa jakaa 13:tta sijaa. Wikström pääsi jatkoon viimeisten joukossa ja jakaa 48:tta sijaa. Aamun pelien jälkeen Talissa ei nähty suuryllätyksiä. Jaetun toisen sijan nappasi kuudennella kuulla raskaana oleva ruotsalainen Johanna Westerberg. Kärjessä jatkaa superyllättäjä Beatriz Recari ja toista sijaa Westerbergin kanssa viiden lyönnin päässä jakaa Iben Tinning. Monesti toistettu tosiasia on, että Recari pelaa ensimmäistä kertaa kärkiryhmässä. Hänellä on kaksi hyvää kierrosta plakkarissa, mutta matkalla voittoon on vielä monta lyöntiä. PimPim ja Westerberg Johanna Westerberg mailoja kantaa ruotsalainen tennispelaaja Joachim Johansson. Pariskunnan suhde on kuitenkin muutakin kuin golfia, sillä Westerberg on kuudennella kuulla raskaana. Westerberg pelaa jo näkyvästä mahastaan huolimatta mainiosti. Eilen osuin kaikkiin griineihin, joten pelaaminen oli helpompaa. Tänään piti vähän tsempata enemmän, Westerberg kertoi kierroksensa jälkeen. Ruotsalainen on pelannut kierroksensa tasaisesti tuloksiin 67 ja 67. Kolme birdietä, bogeyn ja eaglen tänään tehnyt ruotsalainen jakaa toista sijaa. – Yhteistyömme Joachimin kanssa pelaa mainiosti, sillä hän tietää huippu-urheilusta ja osaa pelata golfia, Westerberg kertoi. Maailmanlistalla parhaimmillaan yhdeksäntenä olleen Joachim ”Pim Pim” Johanssonin tasoitus on kolme. – Tasoitus oli kolme jo, kun tapasimme, mutta Joachim sanoo pelaavansa nykyään paljon fiksumpaa peliä kuin ennen, Westerberg selosti.
Kisan olennaiset lauantailta
Yllätys: Beatriz Recarin johto kahden kierroksen jälkeen on suuryllätys kaikille. Vielä, jos mahdollista, suurempi yllätys oli lauantainen kenttäennätys 64. Rennonoloinen Recari ei vaikuttanut ottavan paineita sunnuntaisesta ensimmäisestä johtoparin paikastaan ammattilaisena. Pinnan alla silti varmasti hyökyy moneen suuntaan. Voitto avaisi ovia ja varmistaisi työpaikan kiertueella. Varmasti ja suorasti kahtena ensimmäisenä päivänä lyönyt rento-Recari haluaisi varmasti säilyttää helppouden pelissään, mutta kahvikuppi aamiaisella voi täristä. Recarilla ei tällä hetkellä ole omaa mentaalivalmentajaa. Entiselle kallonkutistajalleen hän kuitenkin sanoi soittavansa ennen päätöskierrosta. Jenni Kuosa: Vantaalainen Kuosa sai pelipaikan Ladies European Tourilta samaan aikaan ja samanlaisella kategorialla kuin Minea Blomqvist. Menestystä ei ole tullut ja työpaikka tourilla on ollut katkolla pariin otteeseen. Kuosa on hakenut vauhtia pelaamiseensa ja rahatilanteensa tavallisista toimistotöistä. Ensi kaudeksi korttiin tarvitaan vielä hyviä sijoituksia ja Talissa on mahdollisuus tarttua ensi kauden korttiin kaksin käsin. Sää: Lauantain edetessä Talissa alkoi tuulla ja pimetä, sunnuntaiyöksi ja aamuksi onkin ennustettu sateita. Sade voi kuitenkin vaikuttaa kummin päin tahansa. Se voi sekoittaa kokemattoman kärkipelaajan pelin ja antaa takaa tuleville paremman mahdollisuuden kiriin tai peli voi sotkea kaikkien pelin. Kenttä on jo nyt melkoisen pehmeä: pallot pysähtyvät griineille ja väylille nopeasti. Becky Brewerton: Brewerton aloitti kierroksensa lauantaina spurtilla. Hän starttasi 10. reiältä ja teki rei´ille 12,13 ja 14 birdiet. Vauhti hyytyi 15. reiän bogiin. Reiälle 17 syntyi vielä birdie, mutta sitten hanat menivät tiukasti kiinni. Paikkoja oli tarjolla, mutta pallot eivät uponneet. Hän päätti toisen kierroksensa kymmeneen pariin. Yhden voiton ja neljä top-10 sijoitusta tällä kaudella Ladies European Tourilla napannut Brewerton antoi varoituksen, joka kärjen kannattaa ottaa tosissaan. Hampaan koloon jäi varmasti monta birdietä, jotka sunnuntain kierroksella maistuisivat. Ilari Ceder
Beatriz Recari ensimmä,istä, kertaa ammattilaisena viimeiseen pariin
Talin kenttä sopii Beatriz Recarille kuin suklaakastike jäätelölle. Espanjalainen on pelannut tänä vuonna kaksi kierrostaan yhteensä 13 alle parin. Lauantaina espanjatar laittoi kenttäennätyksen uusiksi tuloksellaan 64. Recari teki kierroksellaan kuusi birdietä, bogin ja kaiken kruunuksi eaglen 17. reiälle. – Chippasin eaglen sisään ja muilla rei´illä sain putteja hyvin sisään, Recari kertoi kierroksensa jälkeen. Espanjalainen osui 16 griiniin ja tarvitsi kierroksellaan vain 26 puttia. Recarin vire Helsingissä on ollut mieletön. Vuonna 2008 Recari pelasi kolme kierrostaan tuloksiin 67-72-67. Tänä vuonna hän on pelannut kierrokset 65-64. – Viime vuonna pelasin toisen kierrokseni huonosti. Tänä vuonna selvisin lauantain kierroksen hyvin. Kun lähden viimeiselle kierrokselle, en laske paljonko olen johdossa. Pelaan vain, rennonoloinen Recari kertoi kierroksensa jälkeen. Recari on pelannut Helsingissä viisi viimeistä kierrosta yhteensä 20 alle parin. Hämmästyttävää, varsinkin kun ottaa huomioon espanjalaisen kierroskeskiarvon, joka on 73 ja rapiat. Recari oli vuonna 2008 Talissa kolmas. Se on hänen paras sijoituksensa Ladies European Tourilla. Aamulla kierroksensa startanneista tanskalainen Iben Tinning on viisi lyöntiä espanjalaista perässä. -Recarin kova tulos ei yllätä. Kentällä on paljon birdiepaikkoja, lyhyitä reikiä eikä tuulta ollut kovinkaan paljon, Tinning kertoi kierroksensa jälkeen. Tinning on sijoittunut Ladies European Tourilla tänä vuonna viisi kertaa kymmenen joukkoon. Voittoja LET:lta on yhteensä viisi. Jos Tinning pelaa sunnuntaina viimeisessä parissa, ei meriittejä katsoen ole epäselvää, kumpi on tutummassa tilanteessa. Pamplonasta kotoisin oleva Recarin muistot viimeisestä parista ovat amatööriajoilta. – Recarin viiden lyönnin johto on paljon, mutta tämä on hänelle aivan uusi tilanne, Tinning mietiskeli kierroksensa jälkeen. Ursula Wikströmin putteri jääkylmä
Ursula Wikströmin sunnuntain kierros ei ole enää vantaalaisen käsissä. Vaikka perjantain kierroksensa kaksi yli parin pelannut Wikström petrasi lauantaina kahdella lyönnillä. Wikstöm on viimeisten joukossa pääsemässä kisan viimeiselle kierrokselle. – Puttaaminen oli aivan kamalaa. Takaysillä laitoin kolmesta metristä neljä puttia ohi. Lyönti kulki muuten ihan hyvin, Wikström kertaili kierroksensa jälkeen. Aamulla ennen yhdeksää aloittanut Wikström teki kierroksellaan kolme birdietä ja kolme bogia. Yhteistuloksessa kaksi yli parin oleva Wikström on kisaa johtavasta espanjalaisesta Beatriz Regarista 15 lyöntiä jäljessä. – Ei tässä kärkeen mitään asiaa ole, mutta jos saan luottoa taas putteriin, niin kyllä pallot alkavat upota, Wikström kertoi. Paras suomalainen lauantaina aamupäivällä oli Jenni Kuosa, joka pelasi toisen kierroksensa viisi alle parin. Hän teki kierroksellaan kuusi birdietä ja yhden bogin. Kierros oli vantaalaisen kauden toiseksi paras. – Osuin perjantaina ja lauantaina 14 griiniin, mutta tänään pääsin lähemmäs lippuja ja kaikki birdiet upposivat varmaan alle kahdesta metristä, Kuosa kertoi kierroksensa päätyttyä. Kuosa puttasi lauantaina 27 kertaa. Ensimmäisellä kierroksella putteja kertyi 32. Kuosalle kolmannet kierrokset ovat olleet kisojen vaikeimpia. Huomiselle tähtäimessä on kauden paras päätöskierros. – Kaikki alle parin on plussaa, Kuosa ynnäili. Kisan ollessa kesken Kuosa jakoi 11. sijaa.
VIDEO: Jenni Kuosa päivän suomalaisnimi
VIDEO: Minea taistelee vaikka lyönti ei kulje Ilari Ceder
Suomalaisilla nä,ytö,npaikka lauantaina Talissa
Samassa ryhmässä pelanneet Minea Blomqvist ja Becky Brewerton saivat tulla yhdessä myös kierroksen jälkeiseen lehdistötilaisuuteen. Kumpikin huokui tyytyväisyyttä. Solheim Cupista suoraan Taliin tullut Brewerton esitti koko kierroksen ajan vahvaa pallonlyömistä, mutta onnistui upottamaan birdieputteja vasta takaysillä, jonka pelasi neljä alle. ”Olen tyytyväinen. Pidän todella tästä kentästä ja pelini sopii tänne. On aina mukava pelata Minnin kanssa, suomalainen yleisö oli hienosti mukana”, Brewerton kehui. Pari lyöntiä enemmän kierroksen aikana käyttänyt Minea puolestaan hämmästeli ensimmäiseksi pelikaverinsa pitkiä lyöntejä. ”Sinä olet saanut lisää metrejä lyönteihisi, olin hämmästynyt”, Minni sanoi. Kaksikko aloitti ammattilaisena samana vuonna, 2004 LET:lla ja taisteli tuolloin vuoden rookie-tittelistä. Minea vei sen.
Blomqvist oli syystäkin tyytyväinen päiväänsä. Vaikka avaukset karkasivat ajoittain vasemmalle, Minea onnistui tekemään loistavia pelastuksia. ”Etenkin 10. väylällä tuli tärkeä seifti. Löin avauksen vasemmalle metsään, jouduin chippaamaan sieltä ulos, mutta sitten löin wedgen pariin metriin ja tein parin”, Minea raportoi. Viimeisellä griinillä hän toisti viimevuotisen näyn ja upotti pitkän, noin 7-metrisen birdieputin. ”Lähdin hyvällä, avoimella mielellä kisaan tauon jälkeen. Teimme illalla mielikuvaharjoituksen treinerini Terhi Beilinssonin kanssa. Hän neuvoi minua ikään kuin avaamaan portin kisaan, mutta olin niin innoissani, että hyppäsin portin yli.” Brewertonin kanssa kärkipaikkaa jakaa aamuryhmän jälkeen Johanna Westerberg. Ruotsalainen liittyy pian LET:n äitikerhoon, Talissa hän pelaa jo mukavan kokoisen vauvavatsan kanssa. Westerberg oli toissa vuonna Finnair Mastersin kakkonen. Suomalaisista Hanna-Leena Salonen aloitti päivän vahvasti ja oli jonkin aikaa kisan johdossakin. Viimeiset 10 väylää hän pelasi kuitenkin tahmeasti, viisi yli parin ja päätyi kierrostulokseen 73 (+2). Riikka Hakkarainen (72) ja Jutta Degerman (73) aloittivat tasaisilla kierroksilla, amatööri Anne Hakulalle (75) ja Sohvi Härköselle (77) jää reilusti petrattavaa huomiselle, jotta paikka viimeiselle kierrokselle aukeaa. Muut suomalaiset starttasivat iltapäivällä.
VIDEO: Minea keräsi yleisöä
VIDEO: Becky Breverton yksi päivän tähdistä LG
Becky Brewerton kirittä,ä, Minniä, Talissa
VIDEO: Minea kerää yleisöä 1. päivänä
Minea Blomqvist Finnair Mastersin suurin kysymysmerkki
Minni Blomqvist saapuu Talin Euroopan Tourin kilpailuun täysin toista reittiä kuin vuosi sitten kuviteltiin. Paikkaa ivime viikon Solheim Cupiin ei irronnut heikkojen esitysten johdosta, Minnille jäi British Openin jälkeen 27 päivää aikaa valmistautua kotimaisen golfin päätapahtumaan kotimaisemissa. -On ollut aikaa puhaltaa, levätä, mutta myös harjoitella. Tosiaan varsin toisenlainen valmistautuminen kilpailuun joka on minulle hyvin tärkeä ja rakas. Viimevuotinen voittotaisto ei unohdu mielestäni koskaan, Minni tunnustaa. 12 kuukauden jakso edellisen voiton jälkeen on ollut tuloksellisesti hyvin heikko, ei yhtään sijoitusta 20:n joukkoon. Yleisö ja media ovat olleet ihmeissään, samoin Minni ja hänen lähipiirinsä. Kolme ratkaisevaa isoa kisaa joissa Blomqvistilla oli vielä mahdollisuutensa pistää itsensä villin kortin saajien listalla päättyivät mahalaskuun. US Openissa Blomqvist keskeytti draivien lennellessä ympäriinsä, Evian Masterissa Minni oli viimeisten joukossa, British Openissa karsiutuminen sinetöityi jo ensimmäisellä kierrorksella. Näissä kisoissa kierroskeskiarvo oli 79,8. Vastaavasti Blomqvist on pelannut keväällä ja alkukesästä yksittäisiä huipputuloksia, kerran 65 ja neljästi 66. -Kovia aikoja nämä tietysti ovat henkisesti kun peli ei kulje. Varmasti on tehty virheitäkin, niiden arvioiminen on osittain meneillään. Kyllä minä uskon pystyväni jopa voittamaan vielä tällä kaudella, Blomqvist vakuuttaa. Varsin yllättävä oli Blomqvistin illmoitus siitä, että hän pitää kesken kauden, tärkeillä hetkillä ainakin kuukauden mittaisen tauon yhteistyöstä Timo Rauhalan kanssa. -Olemme olleet yhdessä kolme vuotta. Arvostan Timoa paljon valmentajana. Syksymmällä tehdään päätöksiä jatkosta. Jokainen vuosi on uusi projekti, nyt täytyy katsoa tarkkaan mihin suuntaan haluan kehittyä ja kenen opeilla, Blomqvist muotoilee varsin diplomaattisesti. Talissa hän on ennakkoon suuri kysymysmerkki. Kolmen ensimmäisen vuoden aikana Minni jäi kauas kärjestä jo kisan alkuvaiheilla, elokuussa 2008 Blomqvist voitti upean esityksen jälkeen. Oletko kunnossa Minni, osaatko ennakoida tuleeko tauluun 65 vai 80 tai jotain siltä väliltä? -Peli on sellaisella mallilla, että kykenen menestymään. Harjoituskierrokset ovat menneet paríin tai niukasti alle. Ei ole paineita, luonnollisesti kuitenkin pieniä perhosia vatsassa kun kisa käynnistyy perjantaina, Minea Blomqvist ennakoi.