16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Luke Donaldin johto pitää Hawaijilla

Luke Donald havittelee Hawaijila uransa kolmatta PGA Tourin voittoa © Getty Images

Luke Donald (63-66) pelasi huomattavasti avauspäivää tasaisemmin, teki vain neljä birdietä, mutta säilytti johtonsa Sony Open in Hawaiii kisassa. Englantilaisen rinnalle nousi Tourin konkareihin luokiteltava Paul Goydos joka on Donaldin tavoin 11 alle parin. Donald on voittanut kahdesti PGA Tourilla, näistä ensimmäinen oli sateen takia vain kolmen kierroksen mittainen, toinen viimevuotinen Floridan kisa. Vakavan haasteen kärkiparille saattava viikonloppuna heittää ainakin Chad Campbell (-9) ja Jim Furyk (-7). Edelliskaudella surkeasti pelannut, lähinnnä putannut, John Daly (-3) ilahdutti ystäviään pääsemällä jatkoon. Dalylla ei ole täyttä pelioikeutta vuodelle 2007, mutta hän saa kutsuja kisoihin sen verran, että pääsee pelaamaan jopa 20-25 kisaa PGA Tourilla. Vijay Singh (71-67) paransi avauspäivän tulostaan mutta on oletettavasti liian kaukana voittaakseen. Michelle Wie (78-76) paransi torstain tulostaan kahdella lyönnillä. Jatkoonpääsy jäi lohduttomasti 14 lyönnin päähän.

Luke Donald k&#228,rjess&#228, Hawaijilla

Luke Donaldin peli kulki torstaina Waialae Country Clubilla. Alkureiíllä tuli kortttiin yksi bogey, mutta vauhtiin päästyään 29-vuotias englantilainen teki kahdeksan birdietä ja sai tuloksekseen 63, lyönnin paremmin kuin K.J.Choi. Donald pelasi edelliskaudella takuuvarmasti mutta onnistui voittamaan vain kerran PGA Tourilla Floridassa. Kunto on ollut syksylläkin kova, kahdeksesta viimeisestä kisastaan Donald on sijoittunut seitsemän kertaa kahdeksan joukkoon, heikoimmassakin hän oli 14:s. Kauden suuri mahdollisuus aukesi PGA:n mestaruuskisassa jossa hän johti ennen viimeistä päivää mutta kylmeni kolmanneksi saatuaan pelikaverikseen Tiger Woodsin. Nyt ei Tigerin haamua Hawaijin kisassa ole, voittoon yltäminen vaatii luonnollisesti lämpimiä käsiä sunnuntain ratkaisureiílle asti. Choin lisäksi nimimiehistä tiukimmin tähyää kärkeä kohden samalla kentällä jo 90-luvulla voittanut Jim Furyk (65) joka epäonnistui edellisviikolla, sekä Trevor Immelman (67). Toissavuoden ykkönen Vijay Singh (71) sensijaan osui griineihin huonosti ( 11 kertaa) ja jätti itselleen oletettavasti liian paljon kirittävää. Michelle Wien esitys oli jälleen valitettava floppi. Pallot lentelivät alkureiíllä kaikkialle muualle kuin kohteisiinsa. Kuvaava on se, että keskimäärin 188 metrisiä avauksia ( Donald 272) lyönyt Wie pääsi ensimmäistä kertaa puttaamaan birdietä 12:lla jossa hän myös putin upotti. Tässä vaiheessa hän oli kuitenkin jo yhdeksän yli parín. Lopussa tuli vielä toinen birdie, yhteistulos kahdeksan yli jätti hänet kuitenkin toiseksi viimeiseksi. Valitettava tosiasia on se, että pelivireen ollessa kaukana parhaasta mahdollisesta Wie on täydellinen statisti PGA Tourin kisoissa. Perjantain kierros on lähinnä mahdollisuus korjata surkeita tilastoja, jatkopaikka jää kauas horisontin taakse. Veikkaukseni on se, että Wie ei tulevalla kaudella pelaa miesten kisoja vastaavaa määrää kuin hän teki vuonna 20006 jolloin yrityksiä oli yhteensä kuusi.

Leaderboard, PGA Tour

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje