16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

LPGA Tourin päätösturnaus Shinin heiniä

Kiitos ja näkemiin, toteaa Annika Sörenstama LPGA Tourille viikonloppuna © Getty Images

Onnistuja. Ji-Yai Shinin kelpaa tuuletella ADT Championshipin mestaruuden kunniaksi. &copy Getty Images 20-vuotiaan Ji-Yai Shinin hermot pitivät parhaiten Yhdysvaltain naisten kiertueen kauden 2008 päättäneessä playoff-turnauksessa, ADT Championshipissä. Kilpailuun starttasi aluksi 32 (Inbee Park loukkaantui avauskierroksella) pelaajaa, joista 16 jatkoi perjantain cut’issa kolmannelle kierrokselle. Sunnuntain päätöskierrokselle pääsi enää kahdeksan pelaajaa. Tulokset nollattiin sekä toisen että kolmannen kierroksen jälkeen, joten siinä mielessä yllätyksillekin oli sijaa. Ji-Yai Shinin voittoa ei voi silti pitää yllätyksenä. Ennen Floridan kisaa kuudentena maailmanlistalla ollut pelaaja oli aiemmin kaudella voittanut British Openin sekä Japanin suurimman turnauksen, Mizuno Classicin. Lisäksi hän nappasi Korean sekä Japanin kiertueilta yhteensä kahdeksan voittoa. West Palm Beachin jättipotti nosti Shinin kymmenessä LPGA Tourin kilpailussa keräämät ansiot lähes 1,77 miljoonaan dollariin. Shin pelasi ADT Championshipin päätöskierroksella yhdessä LPGA Tourin ja World Golf Hall of Fameen kuuluvan Karrie Webbin kanssa, joka pelasi kilpailun nykyisellä kotikentällään. Shin (70/-2) ja Webb (71/-1) etenivät 11. reiälle tasoissa, kunnes eteläkorealainen iski 16:nnella ratkaisun lyötyään jatkolyönnin puolen metrin päähän lipusta. ”Hän (Shin) ei missannut yhtään väylää ja griinejäkin ehkä vain pari. Hän on loistava pallon lyöjä, eikä hermostumisesta näkynyt minkäänlaisia merkkejä. 16:nnen, 17:nnen ja 18:nnen lipulle lyönnit osoittivat, että miljoonan dollarin voittaminen ei jännittänyt Shiniä lainkaan”, aitiopaikalta Shinin peliä seurannut Webb sanoi. Webb voitti kautta aikain ensimmäisen ADT Championshipin vuonna 1996 ja uusi voittonsa viisi vuotta myöhemmin. Australialainen selvisi nyt kolmannen kerran nykymuodossaan vuodesta 2006 pelatun kilpailun finaalikierrokselle. Webb ohitti aiemmin tällä kaudella 14 miljoonan dollarin rajan uratienesteissään, edellään ainoastaan perjantaina viimeisessä LPGA Tourin kilpailussaan karsiutunut Annika Sörenstam. ADT Championship, West Palm Beach, Florida: 1. Ji-Yai Shin, 70 2. Karrie Webb, 71 3. Paula Creamer, 74 3. Seon Hwa Lee, 74 5. Eun-Hee Ji, 75 6. Angela Stanford, 78 7. Jeong Jang, 79 7. Suzann Pettersen, 79 Marko Kuivasaari

ADT Championshipin kahdeksan parasta selvill&#228,

Suzann Pettersen taistelee Floridan West Palm Beachissa kauden ensimmäisestä voitostaan. &copy Getty Images 16 pelaajaa lähti lauantain kierrokselle puhtaalta pöydältä, sillä kahden aikaisemman päivän tulokset nollattiin kilpailun sääntöjen mukaisesti. 16 parhaan joukkoon pääsemisiksi riitti perjantaina yhteistulos +3. Suzann Pettersenin kohdalla tilanne ei näyttänyt lauantaina Trump Internationalin neljännellä reiä’ällä ollenkaan hyvältä. Korttiin kirjattiin triplabogey, ja karsiutumisen uhka oli enemmän kuin lähellä. Mutta jatkossa norjalainen oli täyttä terästä. Kortista löytyi lopulta kahdeksan birdietä, joista mm. neljä perättäistä rei’illä 13-16. 17:nnen bogey ei enää himmentänyt tunnelmaa, vaan Pettersen löi kierroksen parhaan tuloksen 68, ja meni paalupaikalta jatkoon. Tällä kaudella Pettersen ei ole onnistunut voittamaan kilpailua, mutta keräsi hyvillä sijoituksillaan riittävästi pisteitä päästäkseen ADT Championshipiin. Tiiviissä joukossa jatkoon pääsy on helposti karvan varassa. Lauantaina viimeisen reiän birdie pelasti West Palm Beachissa Jeong Jangin sekä Ji-Yai Shinin etenemisen neljännelle kierrokselle. Myös Eun-Hee Ji teki 18:nnelle birdien ja pääsi yrittämään jatkopaikkaa yhdessä sijalle T7 sijoittuneiden Karrie Webbin sekä Sun Young Yoon kanssa. Heistä Yoon kohtalo oli karsiutua uusinnassa viimeiseltä kierrokselta. Uusinnasta eteenpäin päässyt Webb voitti kautta aikain ensimmäisen ADT Championshipin vuonna 1996 ja uusi voittonsa viisi vuotta myöhemmin. Australialainen selvisi nyt kolmannen kerran peräkkäin nykymuodossaan vuodesta 2006 pelatun kilpailun finaalikierrokselle. Yhdysvaltalaisista kahdeksan joukkoon ylsivät kovakuntoinen Angela Stanford sekä koko viikon itsensä sairaaksi tuntenut Paula Creamer. Kahdeksan joukkoon pääsi myös Creamerin kanssa jaetulle kolmannelle tilalle venynyt Seon Hwa Lee. Marko Kuivasaari

S&#246,renstamin hieno ura LPGA Tourilla p&#228,&#228,ttyi karsiutumiseen Floridassa

Annika Sörenstamin mahtava kilpaura ei jättänyt jälkeensä mitään jossiteltavaa. &copy Getty Images Ruotsin Annika Sörenstamin 15 vuotta kestänyt ura kilpagolfin ammattilaissirkuksessa päättyi hänen yhdysvaltalaisen ”päätyönantajansa” LPGA Tourin kauden viimeisen virallisen kilpailun ADT Championshipin toiselle kierrokselle. Kun mukana olleista 31 pelaajasta 16 pääsi kolmannelle kierrokselle, ei Sörenstam (149/+5) yltänyt kahta lyöntiä lähemmäs cut’in selvittäneiden rajaa. West Palm Beachin kisa oli Sörenstamille 303:s LPGA Tourilla sitten vuoden 1994, jolloin hän liittyi kiertueen pelaajaksi. Voittoja kertyi kaikkiaan 72, ja sijoituksia kymmenen parhaan joukkoon peräti 207. Siten Kathy Whitworthin 88 kilpailun voittoennätys LPGA Tourilla jäi edelleen jonkun muun rikottavaksi. Kilpailupalkkioita ruotsalainen kokosi pelkästään jenkkitourilla yli 22 miljoonaa dollaria. Maailmanlaajuisesti voittosarake näyttää lukua 89, näistä major-titteleitä on kymmenen. Meneillään olevan ADT Championshipin Sörenstam voitti neljä kertaa, vuosina 1997, 2002, 2004 ja 2005. Annika Sörenstam valittiin kahdeksan kertaa Yhdysvaltain kiertueen parhaaksi pelaajaksi. Kahdeksan kertaa hän oli ykkönen myös kiertueen ansiolistalla. Vuonna 2003 Sörenstam valittiin sekä LPGA Tourin että World Golfin Hall of Fameen. Parhaimmillaan Sörenstamin voisi katsoa olleen 2000-luvun alussa, jolloin hän voitti LPGA Tourin rahalistan viidesti peräkkäin. Vuoden 2008 rahalistalla Sörenstam sijoittui neljänneksi, 1 727 379 dollarin ansioillaan. Vuonna 1992 ammattilaiseksi siirtyneen Sörenstamin kilpaura ei ole kuitenkaan vielä aivan päättynyt, sillä hän puolustaa voittoaan naisten Euroopan kiertueeseen kuuluvassa Dubai Ladies Mastersissa joulukuussa. Lisäksi hän pelaa ensi viikonvaihteessa Lexus Cup’in Singaporessa. Kilpailussa kansainvälinen joukkue, jonka kapteenina Sörenstam toimii, kohtaa Aasian joukkueen. ”Pitkän harkinnan jälkeen olen päättänyt lopettaa pelaamisen. Koska rakastan golfia niin paljon, on päätöksen tekeminen ollut raskasta, mutta se tuntuu oikealta. Haluan perustaa perheen ja keskittyä muihin, golfia lähellä oleviin liiketoimiini”, Sörenstam perusteli toukokuun puolivälissä pitämässään lehdistötilaisuudessa. 38-vuotiaalla Sörenstamilla on nimeään kantava Golf Academy, vaatemallisto sekä molemmin puolin valtamerta kilpailu, joita hän emännöi. Sörenstamilla on myös kentänsuunnittelubisneksiä ympäri maailman. Hän on parin viimeisen vuoden aikana kehittänyt melkoisesti ”brändiään”. Alalla pitkään vaikuttanut kihlattu ja tuleva aviomies toimii Sörenstamin managerina. Tämä käsien asento kävi Annika Sörenstamille menneiden 15 vuoden aikana melko tutuksi. &copy Getty Images Edellisvuoden voitoton kausi LPGA Tourilla oli tuloksellisesti iso pettymys loukkaantumisestakin huolimatta. Kuluvalla kaudella Sörenstam voitti jenkkikiertueella kolme kertaa, jäähyväisvuotenaan myöskään naisten Euroopan Tour ei jäänyt ilman Sörenstamin nimeä voittajien listalla, kun hän oli paras Kiinan turnauksessa. Voitto Kiinassa onkin toistaiseksi viimeinen sen jälkeen, kun Sörenstam ilmoitti lähes puoli vuotta aikaisemmin lopettavansa pelaamisen. Jollain tavalla ratkaisu taisi kuitenkin mullistaa hänen mielensä, eikä paras ilme peleihin ollut ilmoituksen jälkeen enää löytyäkseen. Iloinen asia staran kannalta on se, että hän lähtee Tourilta todellisena tähtenä. Toisaalta mahdollisesti pidempään mielessä ollutta lopettamispäätöstä helpotti oletettavasti Lorena Ochoan ja menestyksennälkäisten aasialaisten ilmestyminen lajin terävimpään kärkeen. West Palm Beachin kisaa johtaa kahden kierroksen jälkeen Katherine Hull, tuloksellaan -5. Myös viime viikon voittaja Angela Stanford (-4) jatkaa hyviä esityksiään. Hän pelasi perjantaina Trump Internationalilla ylivoimaisesti parhaan kierrostuloksen, 67, ja nousi putoamisuhan rajoilta toiseksi. Paula Creamer, Christina Kim sekä In-Kyung Kim jakavat kolmannen sijan, kolme lyöntiä Hullista. Kovien nimien kilpailun 16 parhaan ulkopuolelle jääneiden joukossa olivat Sörenstamin lisäksi mm. Lorena Ochoa, Yani Tseng sekä Cristie Kerr. Sunnuntain finaalikierrokselle jatkaa lauantain pelien jälkeen enää kahdeksan parasta pelaajaa. Tulokset nollataan ennen kahta viimeistä kierrosta, joten lyönnilliset erot ensimmäisen ja kahdeksannen välillä jäävät nyt merkityksettömiksi. Marko Kuivasaari

ADT Championship py&#246,r&#228,hti liikkeelle, S&#246,renstam ja Ochoa vaisuina

Viimeisiä viedään. Annika Sörenstam saa tosissaan taistella, jotta pelit jatkuisivat Floridassa vielä lauantainakin. &copy Getty Images Voisi olettaa, että esittämiensä suunnitelmien mukaan viimeistä virallista kilpailuaan kiertueammattilaisena pelaava Annika Sörenstam haluaisi olla ADT Championshipin ykköstiillä jokaisena kilpailupäivänä niin kauan kuin kisaa riittää. Vaarana kuitenkin on ensimmäisen kierroksen perusteella, että ruotsalainen joutuu heilauttamaan kättään perjantain pelien päätteeksi. Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle. Torstaina 74 pelannut Sörenstam on nyt kaksi lyöntiä siitä joukosta jäljessä, jotka jatkavat kisaansa myös lauantaina. On jokseenkin vaikeata uskoa, että kuorma-auton lavallisen verran menestystä niittänyt kokenut pelaaja myisi nahkaansa niin halvalla, jotta joutuisi hyvästelemään kilpakentät karsiutumisen merkeissä. Köykäisesti alkoi Floridan West Palm Beachilla pelattava huippujen turnaus myös Lorena Ochoalta. Kahdessa edellisessä kilpailussaan sijalle T14 jäänyt meksikolainen pelasi torstaina 75, takanaan vain kolme muuta pelaajaa. Maailmanlistan ykkösen kierros oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen. Kortista löytyi kaksi tuplaa, reiät 5-8 hän pelasi viisi yli par’in. Kovassa ryhmässä marginaalit ovat pieniä, joten Ochoan olisi lyötävä perjantaina kenties alle 70 lyönnin kierros, mikäli hän mielii kisan ensimmäisestä cut’ista läpi. ADT Championshipin johdossa on Kanadan avoimet elokuussa voittanut Katherine Hull. Kuusi kertaa tällä kaudella kymmenen parhaan joukkoon sijoittunut Hull pelasi 68, jolla hän lyönnin edellä jaetulla kakkostilalla olevia In-Kyung Kimiä ja Ji-Yai Shiniä. Parhaana eurooppalaisena on sijalla T7 yhdessä Paula Creamerin ja Christina Kimin kanssa oleva Englannin Karen Stupples, tuloksella 71. Lauantain kierrokselle jatkaa perjantaina 31 kilpailijan joukosta puolet, sunnuntain finaalikierroksella on mukana enää kahdeksan pelaajaa. Marko Kuivasaari

Annika S&#246,renstam juhlakaluna LPGA:n p&#228,&#228,t&#246,skisassa

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta ajatus Annika Sörenstamin jättäytymisestä pois kilpagolfista tuntuu todella edelleen nurinkuriselta. 38-vuotias Sörenstam on voittanut kuluvalla kaudella kolmasti LPGA Tourilla, kerran Kiinassa LET:n kisan. Edellisviikolla hän oli Meksikossa toinen. Ura voisi jatkua menestyksellä vielä vuosia, ehkä vuosikymmenen. Perheen perustaminen ajaa kuitenkin edelle, ja siihen Sörenstamilla on toki täysi oikeus. Selvää on, että tammikuussa toistamiseen avioituvaa Sörenstamia tullaan seuraavien vuosien aikana houkuttelemaan erilaisiin näytöspeleihin ja yksittäisiin kisoihin. Ja mikäli perheenlisäystä ei jostain syystä ilmaantuisikaan, voi kiusaus käydä liian kovaksi. Kauden päätöskisassa on mukana 32 ansioitunutta pelaajaa. Play-off tunnelma ja karsinta on rajua, mutta varmasti yleisöön menevää. Puolet kisailijoista heitetään perjantain jälkeen katsomoon, kolmannelle kierrokselle tulokset nollataan. Ennen päätöskierrosta vain kahdeksan lauantain parasta saa paikan, taas lähdetään nollilta. Jännityksen pitäisi säilyä näillä korteilla viimeiselle reiälle. 1,55 miljoonan dollarin kokonaispotista voittaja vie tasan miljoonan, muille jää murusia. Kisa pelataan jättipottijaolla kolmannen kerran , voittajat ovat Etelä-ja Väli-Amerikasta, Julietta Granada ( kuka enää muistaa hänet) sekä Lorena Ochoa. Käytännössä kaikki parhaat ovat mukana, ruotsalaisista mukaan mahtuivat Maria Hjorth sekä Helen Alfredsson, kuluvalla kaudella LPGA Tourilla ilman voittoa oleva Suzann Pettersen on myös kutsuttujen listalla. Eurooppalaisten edustus rajoittuu 32:n pelaajan joukossa viiteen, Englannin Karen Stupples pelasi alkuvuodesta itselleen riittävästi pisteitä. Eurojen vähäinen määrä on kuitenkin signaali siitä, että valtikka naisgolfissa on Sörenstamin lopettamisen jälkeen siirtymässä entistä vahvemmin Aasiaan, USA:n pelaajille sekä Lorena Ochoalle. Lorena Ochoa ja Annika Ochoa ovat pioneerejä fyysisen kunnon kehittamisessä LPGA Tourilla &copy Getty ImagesAnnika Sörenstamin pelit saattavat siis LPGA Tourilla päättyä jo perjantaina jollei hän yllä 16:n joukkoon. Kahdessa viimeisessä kisassa kuntopuntari on osoittanut ylöspäin, voitto ja kakkostila, vaikkakin varsinkin Kiinassa kovin kevyessä pelaajakatraassa antavat uskoa. Sörenstam ansaitsisi luonnollisesti sunnuntaina myös LPGA Tourin puolesta kentällä itselleen juhlallisen lopetuksen ja sen mukaiset kemut. Veikkaan ja toivon, että maailman kaikkien aikojen paras naisgolfari selvittää itsensä kahdeksan joukkoon ja päätöskierrokselle. ADT Championshipin jälkeen Annika Sörenstam pelaa vielä muun maailman joukkueessa Aasia vastaaan Sinaporessa, sekä joulukuun puolivälissä Dubaissa jäähyväiskisansa.

Annika Sörenstamin kotisivut

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje