16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Katherine Hull venyi Canadian Women’s Openin ykköseksi, Blomqvist pelasi sunnuntaina parhaansa

Lorena Ochoa meni torstaina Ottawassa tutulle paikalleen. © Getty Images

Viidettä kauttaan LPGA Tourilla pelaava Hull (-11) otti samalla ensimmäisen voittonsa Yhdysvaltain naisten kiertueella, ja hän on seitsemäs ensikertalaisvoittaja meneillään olevalla kaudella. Hän teki viimeisellä 69 lyönnin kierroksellaan neljä birdietä ja yhden bogeyn, jättäen toiseksi sijoittuneen Se Ri Pakin lyönnillä taakseen. Katherine Hullin unelma toteutui sunnuntaina Ottawassa. &copy Getty Images Ennen finaalikierrosta kärjessä ollut Yani Tseng romahti sunnuntaina, tehtyään 77 lyönnin kierroksellaan viisi bogeytä ja yhden tuplabogeyn. Tseng oli kilpailun kolmas, häviten kaksi lyöntiä Hullille. Voitollaan Katherine Hull varmisti itselleen myös paikan kauden päättävään ADT Championshipiin. ”Olen aivan shokissa, mutta ilmeisesti tämä ei ole unta. Lapsuuden unelmani on toteutunut, ja kestää varmasti jonkun aikaa, että ymmärrän voittaneeni”, Hull riemuitsi. Perjantaina sateen keskeyttämä kilpailu oli jo välillä ennustamassa Minea Blomqvistin syrjään kahden kierroksen jälkeen. Kun toinen kierros saatiin pelattua lopulta lauantaina valmiiksi, muuttui järjestys leaderboardilla niin, että Blomqvist olikin cut’in paremmalla puolella. Eilen Minea pelasi Ottawassa 71, joka oli hänen paras kierrostuloksensa Kanadan avoimissa. Kokonaistuloksellaan 294 lyöntiä eli kuusi yli par’in, hän sijoittui turnauksessa jaetulle 52. tilalle. Blomqvist on nyt kiertueen tienestilistalla 41. sijalla, 368 457 dollarin ansioillaan. Marko Kuivasaari (18.8.2008)

Yani Tseng riisti Ochoalta johtopaikan Kanadan avoimissa, Blomqvist selvittikin cut-rajan

Toisen kierroksen jäätyä sateen vuoksi perjantaina kesken, oli toisen kierroksensa loppuun pelannut Blomqvist sen hetken arvion mukaan lyönnin verran cut-rajan huonommalla puolella. Kun toinen kierros saatiin lauantaina pelattua kaikkien osalta valmiiksi, nousi cut-raja alkuperäisestä ennusteesta lyönnin, joka onneksi tarkoitti suomalaiselle lisätöitä Ottawassa. Yani Tseng pelaa onnistunutta tulokaskautta LPGA:lla. &copy Getty Images Blomqvist (+7) ei saanut kuitenkaan kolmannella kierroksella itsestään parasta irti, vaan kolmen birdien ja kuuden bogeyn muokkaama tulos, 75, piti hänen sijoituksensa 60:nen huonommalla puolella. Cut-rajan selvittämistä voidaan kuitenkin pitää minimisuorituksena, ja on hienoa, että yhä harvemmin Minean tarvitsee pakata laukkujaan kilpailun puolivälissä LPGA Tourilla. Mainiota rookie-kautta pelaava Yani Tseng (-14) ylsi lauantaina hyvän rentoon kierrokseen, ja ponkaisi 68 lyönnin tuloksellaan neljän lyönnin johtoon ennen Se Ri Pakia. Lauantaina hyytynyt Lorena Ochoa ja Katherine Hull jakavat kolmannen sijan, tilanteessa -8. Kenellekään ei liene yllätys, että kilpailun 13 parhaan joukosta löytyy tälläkin kertaa kahdeksan aasialaistaustaista pelaajaa. Marko Kuivasaari (17.8.2008)

Ukkoss&#228,&#228, keskeytti Canadian Women’s Openin, Blomqvist putoamassa jatkosta

Canadian Women’s Openin toista kierrosta on tarkoitus jatkaa lauantaiaamuna klo 8, joten kolmas kierros pääsisi alkamaan joskus puolenpäivän tietämillä. Kilpailun 152 pelaajasta 70 ja jaetut jatkaa kolmannelle kierrokselle, jonka ennustettu cut-raja on +3. Katherine Hull sivusi perjantaina Ottawa Hunt and Golf Clubin kenttäennätystä. &copy Getty Images Minea Blomqvist pelasi perjantaina 76, joten hänen kahden kierroksen yhteistuloksensa on +4. Mikäli lauantain olosuhteet ovat toista kierrostaan jatkavien osalta pelillisesti vaikeat, saattaa Blomqvist vielä kavuta cut-rajan paremmalle puolelle. Maailmanlistan ykkönen Lorena Ochoa pelasi perjantaina 68, ja hän on tuloksellaan -10 kahden lyönnin johdossa ennen Katherine Hullia, jonka päivän kierros 65 sivuaa Ottawa Hunt and Golf Clubin kenttäennätystä. Myös Yani Tseng on kahdeksan alle, mutta hän on pelannut toista kierrostaan vasta kymmenen reikää. Nicole Castrale, -7, on neljäntenä. Marko Kuivasaari

Ochoa pitk&#228,st&#228, aikaa k&#228,rjess&#228, LPGA Tourilla, Blomqvistilta rutiinikierros

Kuusi kertaa tällä kaudella LPGA Tourilla voittanut Lorena Ochoa teki Ottawa Hunt and Golf Clubilla torstaina kolme birdietä kentän molemmilla yseillä, pelaten 66. Hän varmisti viimeisen reiän birdiellään johtopaikkansa lyönnillä ennen maailmanlistan kakkosta, Annika Sörenstamia. Vuonna 2001 Canadian Women´s Openin voittanut Sörenstam ei ole voittonsa jälkeen pelannut Kanadassa, sillä viikkoa ennen pelattavan Scandinavian TPC:n pelikiireet ja kilpailuemännän tehtävät ovat pitäneet uransa tähän kauteen lopettavan Sörenstamin tavallisesti näihin aikoihin Euroopassa. Kolmantena olevat Hee-Won Han, Meena Lee, Se Ri Pak ja Nicole Castrale ovat kaksi lyöntiä Ochoaa jäljessä. Minea Blomqvist pelasi torstaina tasaisen kierroksen, jonka ainoa harmillinen tahra tuli kentän nelosväylällä tuplabogeyn muodossa. Eroa 12 parhaan joukkoon kiertueen puttitilaston kärjessä olevalla Blomqvistilla on kuitenkin vain kaksi lyöntiä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje