16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Joko nyt Matteo Manassero?

17-vuotias Manassero valmis voittamaan?

Sergio Garcia kohtasi vanhan ongelmansa omalla kotikentällään. Luvattoman huono putti peli jäädytti Garcian tuloksentekokyvyt johtaen espanjalaisen pelaamaan kierrokset 71,73 (+2), jolla isäntä karsiutui kilpailusta yhdellä lyönnillä. Samassa ryhmässä paluutaan tehnyt Jose Maria Olazabal yllätti iloisesti toisella kierroksella. Bogiton kierros 68 (-3) nosti legendan cutin oikealle puolelle jakamaan 44:ttä sijaa kolmannelle kierrokselle lähdettäessä. Kärkeen nousi hieman yllättäen ruotsalaispelaaja Peter Hedblom. Kokemuksen syvällä rintaäänellä pelaava Hedblom onnistui nousemaan tulokseen -9 (69,64) ja on lyönnin edellä toista sijaa jakavaa kolmikkoa. Toista sijaa jakavat kotimaassaan voittoa tavoitteleva Gonzalo Fernandez Castano, Paul Lawrie sekä Italian nuorisotykki Matteo Manassero. Kolmikko on lyönnin päässä kärjestä. Matteo Manassero on sensaatiomaisesti tulokas kaudellaan onnistunut varmistamaan pelioikeutensa seuraavalle kaudelle. Rahalistan sijalla 83 oleva italiaano on valmis ottamaan seuraavan askeleen kohti kauden päätöstapahtumaa Dubaissa mikäli otteet jatkuvat yhtä mallikkaina. 17-vuotiaan Manasseron paras sijoitus ET-kisassa on syyskuun alulta saavutettu kolmossija Omega European Mastersissa. Suuren hypetyksen keskellä ammattilaiseksi siirtynyt Matteo on onnistunut upeasti kestämään yleisön asettamat odotukset nuorukaisen niskaan. Mikäli voitto Manassero yltäisi kilpailun voittoon olisi hän nuorin voittaja European Tourilla miesmuistiin. Cut-rajan noustessa tulokseen +1 voidaan todeta kentän olevan haastavempi kuin edellisvuonna. Viime vuoden birdie-ilotulituksessa jatkoonpääsyraja oli kaksi lyöntiä kovempi (-1) ja voittotulos Michael Jonzonilla -20 – kyseiseen lukuun tuskin tänä vuonna päästään. Päivän hurjimman suoran esitti tänään toimituksen vahvassa suosiossa oleva Alexander Noren. Ruotsalainen takelteli pelinsä kanssa ensimmäiset 14 reikää kunnes alkoi tapahtua. Kolme birdietä ja hole in one viimeiseen viiteen reikään nosti Norenin kahdeksanneksi yhteistulokseen -6 (68,68). Nikke Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje