26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Ison-Britannian ja Irlannin joukkueelle viides perättäinen Seve Trophy

Thomas Björnillä ja Paul McGinleyllä on molemmilla vankkaa kokemusta Ryder cupista. © Getty Images

<a href=Rory McIlroy ja Graeme McDowell olivat joukkueensa selkärankaa ja ratkaisivat sunnuntaina turnauksen. Mahdollinen Ryder Cup -pari? &copy Getty Images">Ison-Britannian ja Irlannin joukkueen etumatka kesti Manner-Euroopan rynnistyksen sunnuntaina. Ennen otteluiden alkua mannereurooppalaiset menettivät mahdollisen kokonaisen pisteen, kun Alvaro Quiroksen ja Anthony Wallin kohtaaminen peruttiin Wallin loukkaantumisen vuoksi. Molemmat joukkueet saivat perutusta ottelusta puolikkaat pisteet. Wallin ottelusta saamallaan pisteen puolikkaalla Ison-Britannian ja Irlannin joukkueella oli 13 pistettä ja mannereurooppalaisilla 6. Voittamalla lopuista yhdeksästä ottelusta puolitoista pistettä Ison-Britannian ja Irlannin joukkue olisi tavoittamattomissa. Ensimmäisen pisteensä saarivaltiot sai nuorelta Rory McIlroylta, joka voitti ottelussaan Henrik Stensonin. Ottelu oli tasatilanteessa, kunnes ruotsalainen teki tuplabogin reiälle 17. Birdieputillaan viimeisellä reiällä Stensonilla oli mahdollisuus tasata ottelu. Pitkä putti griinin ulkopuolelta kuitenkin lipui juuri reiän ohi. Ison-Britannian ja Irlannin joukkue tarvitsisi enää vain puolikkaan pisteen voittoon. Tilanne näytti Manner-Euroopan kannalta valoisammalta kuin koko viikonloppuna, sillä mannereurooppalaiset johtivat kuutta lopuista otteluista. Toivo sammui lopullisesti, kun Graeme McDowell toi kokonaisen pisteen saarivaltioille. Irlantilainen voitti vaisusti turnauksessa pelanneen Robert Katlssonin. Ottelu ratkesi kahteen bogiin, jotka ruotsalainen teki rei´ille 15 ja 16. Irlantilainen McDowell oli hurjassa vireessä, sillä ensimmäisen kahdeksan reiän aikana hän teki kuusi birdietä ja johti jo kolmella reiällä ennen takayhdeksikköä. Turnauksen selvittyä sai Manner-Eurooppa kuitenkin vielä rutosti pisteitä tililleen. Omat ottelunsa voittivat Miguel Angel Jimenez, Sören Hansen, Sören Kjeldsen ja Anders Hansen. Kaudella 2009 kolme kakkostilaa European Tourilla napannut Robert Rock voitti omassa ottelussaan neljästi toiseksi vuonna 2009 sijoittuneen Gonzalo Fernandez-Castanon. Peter Hansonin ja Chris Woodin ottelu tasattiin. Turnaus päättyi lopulta Ison-Britannian ja Irlannin joukkueen 16,5-11,5 voittoon. Ryder Cupin esinäytös Seve Trophy on hyvää harjoitusta pelaajille ensi syksyn Ryder Cupiin. Euroopan joukkueen kapteeni Colin Montgomerie oli tuttu näky turnauksen aikana kentän laidalla. Ketkä turnauksessa mukana olleista Euroopan huipuista sitten pukisivat vuoden päästä tähtipaidat ylleen? Henrik Stenson pelasi viikonloppuna loistavasti, vaikka toikin pisteitä joukkueelleen vain puolikkaan. Ruotsalainen näytti taistelijansa Ranskassa viikonloppuna. Rory McIlroy on todennäköinen Euroopan edustaja Ryder Cupissa 2010, samoin Graeme McDowell. Siinä olisi Euroopalle jo valmis parikin, sillä McDowellin ja McIlroyn kommunikaatio, pelinälkä sekä pelihuumori tuntuivat viikonloppuna toimivan. Kauden 2009 mainiosti pelannut Ross Fisherkin on todennäköinen euro-edustaja, samoin tahmeasti viikonloppuna palloa lyönyt Robert Karlsson. Turnauksen ulkopuolelta kokoonpanoon mahtuvat varmastikin Padraig Harrington,

, Sergio Garcia ja mahdollisesti Martin Kaymerkin. Kaksinkertainen Ryder Cup –pelaaja Ian Poulter olisi niin ikään helppo valinta. Lee Westwood saisi paikkansa jo maailmanlistansijoituksensa perusteella. Poulterin valintaa joukkueeseen saattaa kuitenkin mutkistaa se, että joukkueen kapteeni on Montgomerie. Poulter, kuten Westwoodkin, valittiin viikonloppuna pelatun Seve Trophyn Ison-Britannian ja Irlannin joukkueeseen. Molemmat kuitenkin kieltäytyivät kunniasta vedoten tiukkaan kisa-aikatauluunsa. Montgomerie suomi kovin sanoin Poulterin päätöstä jättää saarivaltioiden edustaminen väliin. Parin välille leimahti skisma, jollaista kaksikon välillä on nähty aiemminkin. Jos Poulter ei selviydy joukkueeseen maailmanlistansijoituksensa kautta, antaako Montgomerie henkilökohtaisuuksien vaikuttaa pelaajavalintoihinsa niin paljon, että jättää Poulterin kisakoneesta? Ilari Ceder

Iso-Britannia ja Irlanti jo tavoittamattomissa Seve Trophyssa?

Nuoresta Chris Woodista piti tulla jalkapalloilija, mutta polvivamman jälkeen golf alkoi kiinnostaa enemmän. Englantilaisen golfin onni, sillä Seve Trophyssa nuori Wood ei ole hävinnyt otteluakaan.  &copy Getty ImagesOikealta, vasemmalta, lyhyeksi, pitkäksi. Manner-Euroopan putit lauantain foursome-otteluissa eivät oikein uponneet. Aiemmin aamulla greensome-otteluissa Ison-Britannian ja Irlannin joukkue vei kolme pistettä neljästä mahdollisesta. Foursome-ottelut aloitettiin saman tien, kun aamun ottelut olivat loppuneet. Ensimmäisenä oman ottelunsa lopetti pari Rory McIlroynGraeme McDowellin, jotka kukistivat lukemin 2&1 Sören Hansenin ja aamun peleistä lepovuorossa ollut Sören Kjeldsenin. Mannereurooppalaiset aloittivat kirinsä hieman liian myöhään, sillä 15. reiällä tehty birdie ei riittänyt. Tanskalaiset voittivat vielä reiän 16. eaglella, mutta 17:s reikä tasattiin, joten ottelu loppui siihen. Ross Fisher ja Chris Wood voittivat oman ottelunsa 16. reiällä. Englantilaiset pitivät johtoa Anders Hansenista ja Fransesco Molinarista vähintään yhden reiän verran kahdeksannelta reiältä alkaen. Ottelu ratkesi, kun Fisher ja Wood saivat tehtyä birdien 16. reiälle. Iltapäivän puolikkaan pisteen mannereurooppalaisille toivat Henrik Stenson ja Peter Hanson. Ottelun tasaaminen ratkesi viimeiselle reiälle, kun Stenson upotti pitkän birdieputin. Reiältä 13 alkaen Nick Dougherty ja Steve Webster olivat kolmen reiän johdossa. Ruotsalaisten onnistui kuitenkin voittaa kolme viimeistä reikää birdieillä ja tasata ottelu. Viimeisenä kentälle lähteneet Alvaro Quiros ja Miguel Angel Jimenez eivät antaneet Robert Rockille ja Oliver Wilsonille mitään ilmaiseksi. Ottelu eteni tasaväkisenä koko etuyhdeksikön ja takayhdeksikön. Johtoa vaihdeltiin vuorotellen. Reiällä 14 ottelu oli tasoissa, kun Rock ja Webster tekivät tuplabogin. Seuraavalla reiällä espanjalaiset tekivät bogin ja englantilaiset pääsivät reiän johtoon. Reikä 16 tasattiin, kun molemmat joukkueet tekivät helpohkot bogit. Wilson upotti pitkän birdieputin 17. reiällä ja ottelu olisi loppunut, ellei Alvaro Quiros olisi saanut nelimetristä birdieputtiaan sisään. Viimeisellä reiällä molemmat tekivät parit, joten ottelu päättyi Ison-Britannian ja Irlannin joukkueen voittoon yhdellä reiällä. Sunnuntaina Ranskassa pelataan kymmenen mies miestä vastaan –ottelua. Jaossa on kymmenen pistettä. Lauantain jälkeen saarivaltiot johtavat turnausta kuitenkin jo 12,5-5,5. Ison-Britannian ja Irlannin joukkueen tarvitsee voittaa vain kaksi ottelua, niin peli on sillä selvä. Ilari Ceder

Manner-Eurooppa kolmen kierroksen j&#228,lkeen nelj&#228,n pisteen alakynness&#228,

Alvaro Quiros on Euroopan pisinlyöntisimpiä draivaajia. Tarkkuus metsäisellä kentällä Pariisin lähellä on ollut hakusessa.  &copy Getty ImagesManner-Euroopan tilanne Seve Trophyssa alkaa näyttää huonolta. kipparoima Ison-Britannian ja Irlannin joukkue vei aamun greensome-otteluista kolme nimiinsä. Ensimmäisenä selvisi Robert Rockin ja Nick Doughertyn voitto Robert Karlssonista ja Gonzalo Fernandez-Castanosta lukemin 5&4. Mannereurooppalaiset aloittivat kierroksensa bogilla. Yhdeksän ensimmäisen reiän jälkeen Rock ja Dougherty olivat kolme reikää johdossa. Ottelu päättyi lopulta reiälle 14, kun Rock & Dougherty tekivät birdien. Toisena päättyi Rory McIlroyn ja Graeme McDowellin ottelu Henrik Stensonia ja Peter Hansonia vastaan. Manner-Eurooppa johti ottelua yhdellä reiällä ensimmäisen yhdeksikön jälkeen. Takayhdeksikön alussa saarivaltiot kuitenkin tasoittivat ottelun. Reiän 15 jälkeen mannereurooppalaiset olivat kaksi reikää jäljessä. Ottelu ratkesi McIlroyn ja McDowellin 17. reiän pariin. Kolmantena kentälle lähteneet Ross Fisher ja Chris Wood joutuivat tosissaan painimaan Anders Hansenin ja Fransesco Molinarin kanssa. 13 reiän jälkeen ottelu oli tasan. Rei´illä 14 ja 15 englantilainen Chris Wood onnistui upottamaan kaksi birdietä ja Manner-Eurooppa oli kaksi reikää tappiolla. Reiällä 16 kaksi reikää aiemmin sankarin viittaa päälleen sovitellut Wood puttasi huonosti griinin ulkopuolelta ja pari Wood-Fisher teki bogin. Ratkaisua jouduttiin hakemaan viimeiseltä reiältä. Saint-Nom-la-Bretèchen kentän viimeinen reikä on alaspäin pelattava par-3. Chris Wood löi pallonsa veteen ja Ross Fisherin pallo näytti päätyvän kauas griinin taa out-of-bounds. Molinari löi pallonsa bunkkeriin ja Anders Hansen oikealle griinistä. Englantilaisparin onneksi Fisherin pallo oli vain pompun päässä outista. Seuraavana lyöntivuorossa ollut Chris Wood sai vapaan dropin ja chippasi hyvin reiän juureen. Kun mannereurooppalaisetkin tekivät parin, tasattiin reikä ja Ison-Britannian ja Irlannin joukkue sai päivän kolmannen pisteensä. Viimeisessäkin ottelussa ratkaisu haettiin viimeiseltä reiältä. Oliver Wilson löi pallonsa veteen oikealle griinistä ja ruokamyrkytyksestä lauantaiaamun kärsinyt Simon Dyson hiukan griinin yli. Parinsa heikompi lenkki kierroksella ollut Alvaro Quiros antoi parastaan ja löi loistavasti vajaaseen metriin reiästä. Englantilaiset eivät onnistuneet tekemään paria, joten Quiroksen birdieputti annettiin. Manner-Eurooppa sai ensimmäisen pisteensä lauantaiaamulta. Kolmen kierroksen jälkeen Ison-Britannian ja Irlannin joukkue johti Seve Trophya lukemin 9-5. Lauantaina iltapäivällä on vuorossa neljä foursome-ottelua. Ilari Ceder

Lauantain tilastonurkka Seve Trophysta

Ross Fisher on ollut Ison-Britannian & Irlannin joukkueen arvokkain pelaaja Seve Trophyssa.  &copy Getty ImagesSeve Trophyssa birdejä on tehty oikein hartiavoimin. Luonnollista, sehän onkin ainoa tapa voittaa reikiä. Eagleja on kahdella ensimmäisellä kierroksella tehty vain kolme. Toisaalta se kertoo kentästä, pahoista lipunpaikoista, mutta se kertoo myös taktiikasta. Pelaajat eivät tahdo ottaa turhia riskejä, ellei parin toinen peluri ole helpohkossa birdiepaikassa. Pienen laskutoimituksen jälkeen selvisi, että Ison-Britannian & Irlannin joukkue on tehnyt kahden päivän aikana 71 birdietä. Mannereurooppalaiset ovat onnistuneet 62 kertaa. Kaksi ensimmäistä päivää Ranskassa on pelattu fourball-otteluita. Eli ryhmän kaikki pelaajat pelaavat omaa palloaan ja parhaan tulos lasketaan. Kahden päivän jälkeen saarivaltiot johtivat turnausta 6-4. Ison-Britannian & Irlannin tehokkain ja tasaisin scooraaja on torstaina ja perjantaina ollut Ross Fisher. Fisher on tehnyt kahden päivän aikana 11 birdietä, eaglen ja bogin. Saarivaltioiden heikoin lenkki birdiellisesti on ollut Robert Rock, joka on onnistunut tekemään kolme birdietä ja yhden bogin. Myöskään Nick Dougherty ei ole onnistunut kuin kolme kertaa birdieissään. Fisher on tehnyt saarivaltioiden joukkueen birdieistä reilut 15 prosenttia. Samaten Simon Dyson, joka on niin ikään tehnyt 11 birdietä. Anders Hansen on ollut Manner-Euroopan tehokkain pelaaja.  &copy Getty ImagesMannereurooppalaiset ovat onnistuneet birdieissään 62 kertaa. Tehokkain pelaaja eurojen puolella on ollut Anders Hansen. Juutti on tehnyt kahden päivän aikana 10 birdietä. Se tarkoittaa Hansenin tehneen reilut 16 prosenttia joukkueensa birdieistä. Italialainen Fransesco Molinari ja espanjalainen Gonzalo Fernandez-Castano ovat kumpainenkin tehneet yhdeksän birdietä. Vähiten birdieitä on tehnyt Anders Hansenin maanmies Sören Kjeldsen, joka on onnistunut ainoastaan kerran kahden kierroksen aikana tekemään birdien. Thomas Björn valitsi joukkueeseensa kuusi pohjoismaalaista. Oliko päätös oikea? Ainakin osaa tästä voidaan valottaa birdietehokkuudella. Skandinaavit ovat tehtailleet 62 birdiestä 35. Se tarkoittaa vajaata 57 prosenttia. Pohjoismaalaisia joukkueessa on 60 prosenttia, joten skandinaavit ovat onnistuneet kohtalaisesti. Ruotsalaiset ovat olleet tanskalaisia hiukan terävämpiä, sillä Henrik Stenson, Robert Karlsson ja Peter Hanson ovat tuoneet 20 birdietä. Juutit ovat onnistuneet 14 kertaa. Mitä tällaisilla tilastoinneilla sitten voi päätellä? Varsinkin kun kaikki pelaajat eivät pelaa täyttä 18 reikää, osa on pelannut jopa viisi reikää vähemmän kuin muut. Tilasto kertoo joukkueiden kyvystä hyödyntää birdiepaikat, kyvystä ottaa riskejä oikeissa paikoissa. Kuitenkin yksittäisten pelaajien birdietehtailua mielenkiintoisempaa on katsoa joukkueen terävyyttä etu- ja takayseillä. Mannereurooppalaisille etuyhdeksikkö on ollut huomattavasti tuloksekkaampi kuin takapuoli. Eurot ovat tehneet kahden päivän aikana 37 birdietä etuyhdeksiköllä ja 25 birdietä takayhdeksiköllä. Ison-Britannian ja Irlannin joukkue on pystynyt huomattavasti tasaisempaan suoritukseen. Saarivaltiolaiset ovat tehneet ensimmäisillä yhdeksällä reiällä 36 birdietä ja viimeisillä yhdeksällä reiällä 35 birdietä. Takayhdeksikön ongelmallisuus on muodostumassa mannereurooppalaisten tappioksi. Eurot eivät ole kyenneet taisteluun kierrosten loppumetreillä. Ne viimeiset reiät ratkaisevat reikäpelejä. Mikäli mannereurooppalaiset eivät saa otteitaan parempaan ruotuun kierrosten loppumetreillä, matkaa pokaali viidennen kerran peräkkäin saarille. Ilari Ceder

Iso-Britannia & Irlanti kahden pisteen johdossa lauantaihin

Kuva valehtelee. Kaksikko Karlsson-Fernandez-Castano ei ollut pahasti metsässä kierroksellaan, vaan toi joukkuelleen arvokkaan pisteen perjantaina.  &copy Getty ImagesIrlantilaisen, terrierimäisen Paul McGinleyn pelaajavalinnat onnistuivat jälleen Seve Trophyssa alusta alkaen. Torstain kaltaisesti Ison-Britannian ja Irlannin joukkue voitti kaksi ensimmäistä ottelua perjantaisissa fourballeissa. Ottelussaan Simon Dyson ja Oliver Wilson voittivat ja Alvaro Quirosin lukemin 2&1. Hengettömästi pelinsä aloittaneet mannereurooppalaiset olivat neljän reiän jälkeen kaksi reikää tappiolla, mutta saivat juonesta kiinni Quiroksen kuuden reiän eaglella. Ottelu päättyi lopulta reiälle 17. Toisessa ottelussa huonohkolla pelipäällä perjantaina ollut Nick Dougherty ja parin pinnalla pitänyt Ross Fisher voittivat lukemin 3&2. Manner-Euroopan Peter Hanson ja Sören Hansen aloittivat ottelunsa terävästi Hansonin birdiellä. Saarivaltiot onnistuivat kuitenkin tasaamaan puntit viidennellä reiällä. Tasatilanteessa edettiin etuyhdeksikkö loppuun ja Doughertyn 10. reiän birdiellä Manner-Eurooppa jäi ottelussa yhden taakse. Ottelu päättyi lopulta Fisherin 16. reiällä tekemään eagleen. Manner-Euroopan päivän ensimmäisen pisteen toivat Anders Hansen ja Fransesco Molinari, jotka voittivat omassa ottelussaan Rory McIlroyn ja Graeme McDowellin. Ottelu päättyi Hansenin 17. reiällä tekemään birdieen. Kisan ainoa italialainen, Molinari, piti parin pelissä kiinni tekemällä kuuden ensimmäisen reiän aikana neljä birdietä. Pari siirtyi kahden reiän johtoon, kun Hansen teki ensimmäisen birdiensä 7. reiälle. Viimeisenä mannereurooppalaisista kentälle lähti pari Miguel Angel JimenezSören Kjeldsen. Espanjalainen Jimenez vaikutti olevan hyvällä pelituulella, kun sai lähestymisensä ensimmäisellä reiällä vajaaseen metriin. Epäonnekseen Jimenez kuitenkin missasi puttinsa. Anthony Wall ja Chris Wood siirtyivätkin johtoon Woodin tekemällä birdiellä viidennellä reiällä. Kahdeksannella reiällä Jimenezilla oli helpohkon oloinen, alle kaksimetrinen eagleputti, jolla ottelu olisi saatu tasoitettua. Epäonnekseen Jimenez missasi päivän toisen voittoputtinsa. Reiällä 13 saarivaltiot siirtyivät jo kahden reiän johtoon Anthony Wallin birdiellä. Ottelu päättyi reiälle 16, kun Wall teki päivän toisen birdiensä. Neljäntenä kentälle lähtenyt ottelunelikko tuntui olevan mannereurooppalaisilla hyppysissään, sillä he johtivat kahdeksan reiän jälkeen kahdella. Robert Rock ja Steve Webster tulivat kuitenkin rinnalle ja ottelu jatkui viimeiselle reiälle saakka. Viimeisellä avauspaikalla molemmat englantilaiset avasivat ylhäältä alas lyötävän par-3:sen vasemmalle bunkkeriin. Mannereurooppalaisista Gonzalo Fernandez-Castano onnistui parhaiten avauksessaan ja sai pallonsa noin kolmeen metriin lipusta. Robert Karlssonin lyönti oli ammattimiehen lyömäksi käsittämättömän ohut, lähes soketti, oikealle kauas lipusta. Karlssonin jatkolyönti päätyi griinin takalaitaan. Samaten Websterin bunkkerilyönti. Rock sai bunkkerista pallonsa kahteen, kolmeen metriin lipusta. Webster ja Karlsson eivät saaneet par-yrityksiään sisään. Kun Fernandez-Castano ja Rock eivät päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kumpi on reikää lähempänä, pyydettiin tuomari mittanauhan kanssa paikalle. Rock oli lähempänä ja joutui puttamaan ensin. Englantilainen ampui pallonsa vasemmalta ohi ja espanjalaisella Fernandez-Castanolla oli kaksi puttia koko ottelun voittamiseen. Tällä kaudella neljä kertaa toiseksi sijoittunut espanjalainen ei erehtynyt. Parilla Manner-Eurooppa piti itsensä kahden pisteen päässä Ison-Britannian ja Irlannin joukkueesta. The Vivendi Trophy with Seve Ballesteros jatkuu huomenna lauantaina aamusta neljällä greensome-ottelulla. Iltapäivällä ovat vuorossa neljä foursome-ottelua. Ilari Ceder

Iso-Britannia & Irlanti pisteen johtoon Seve Trophyssa

Kokenut joukkuemies Miguel Angel Jimenez oli mies paikallaan, kun Eurooppa ratkaisi viimeistä ottelua.  &copy Getty ImagesRuotsin Robert Karlssonin kunto oli pitkän sairasloman jälkeen arvoitus. Edellisen kisan ruotsalainen oli pelannut toukokuun lopulla. Kapteeni Thomas Björn oli päättänyt Karlssonin pelaavan maanmiehensä Henrik Stensonin kanssa torstaina, mutta ruotsalaiset kuitenkin tippuivat ensimmäisinä Ison-Britannian ja Irlannin joukkueen kyydistä. Kaksikko hävisi ottelunsa 6&5. Reikiä ruotsalaiset onnistuivat voittamaan vain yhden, kun Karlsson teki birdien kuudennella reiällä. Seuraavaksi saarivaltiot onnistuivat tiputtamaan parin Sören KjeldsenAlvaro Quiros. Tanskalais-espanjalainen parivaljakko hävisi Graeme McDowellille ja Rory McIlroylle 4&3. Seve Trophyn ensimmäisenä päivänä Manner-Eurooppa oli hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan melko selvin lukemin. Toivoa ei ollut syytä jättää, sillä Manner-Eurooppa johti kahta viimeistä otteluaan. Manner-Eurooppa saikin ensimmäisen pisteensä, kun Anders Hansen ja Fransesco Molinari voittivat Robert Rockin ja Steve Websterin 4&3. Saarivaltiot karkasivat jälleen kahden pisteen johtoon, kun Simon Dyson ja Oliver Wilson voittivat oman ottelunsa lukemin 3&2. Eurooppalaiset Sören Hansen ja Peter Hanson onnistuivat voittamaan kaksi reikää. Skandinaavikaksikko sai kylmän startin otteluunsa, kun kahden reiän jälkeen he olivat jo kaksi reikää häviöllä. Taistelulla ottelu kuitenkin jatkui aina 16. reiälle saakka. Viimeisessä parissa espanjalaispari Miguel Angel JimenezGonzalo Fernandez-Castano johti jo neljällä reiällä, kun kierroksesta oli pelaamatta neljä reikää. Englantilaiset Ross Fisher ja Nick Dougherty onnistuivat veitsi kurkulla –tilanteessa kaventamaan johdon kahteen reikään. Reiällä 17 englantilaiset olivat jälleen pakkovoiton edessä. Doughertyn avaus kuitenkin sukelsi metsään. Samaten Fisherin, joka epäonnekseen joutui nousemaan palloltaan tiiauspaikalla kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla englantilaista häiritsi väylällä seikkaileva fore-caddie ja toisella kerralla väylällä koiraansa ulkoiluttanut nainen. Karmaisevan hukin jälkeen Castano-Fernandezinkin pallo oli metsässä. Kokenut Seve Trophy- ja Ryder Cup –pelaaja Jimenez ei hermoillut ja sai pallonsa keskelle väylää, mutta jätti lähestymisensä kovin kauas lipusta. Varmasti reiän hollille saamansa birdieputin jälkeen espanjalainen teki parin ja toi Manner-Euroopalle torstain toisen pisteen. Perjantaina Seve Trophy jatkuu torstain tapaan fourball-otteluilla. Torstain jälkeen Ison-Britannian ja Irlannin joukkue johtaa lukemin 3-2. Ilari Ceder

Manner-Eurooppaa pohjoismaalaisin asein Seve Trophyyn

Manner-Eurooppa on Ison-Britannian ja Irlannin joukkuetta neljä voittoa perässä. Ainoan kerran Manner-Eurooppa on kyennyt voittoon vuonna 2000, jolloin Seve Trophy pelattiin ensimmäisen kerran. Sittemmin Ison-Britannian ja Irlannin joukkue on voittanut neljästi peräkkäin. Seve Trophy, tai The Vivendi Trophy with Severiano Ballesteros, kuten kisan nykyinen nimi uuden sponsorin myötä kuuluu, pelataan torstaista alkaen Pariisissa. Kisa aloitetaan torstaina ja perjantaina pelattavilla foursomeilla. Lauantaina jatketaan aamulla neljällä greensome-ottelulla ja iltapäivällä neljällä foursome-ottelulla. Sunnuntai huipentuu kymmeneen mies miestä vastaan pelattavaan single-otteluun. Euroopan joukkueessa tilastojen valossa tuhoisin pelaaja vastustajan kannalta on Miguel Angel Jiménez. Espanjalainen on ollut pelaamassa 23 ottelua, eniten manner-Euroopan joukkueessa. Otteluistaan Jiménez on voittanut joukkueelleen kahdeksan pistettä. Nimekkäitä ovat kaikki mukaan päässeet pelaajat, mutta suuri huomio kohdistuu viime vuonna European Tourin rahalistan voittaneeseen Robert Karlssoniin. Karlsson on ollut sairaslomalla koko kesän. Silmävamma on vaikuttanut ruotsalaisen tasapainoon ja pelaaminen on ollut mahdotonta. Onko Karlsson samassa iskussa kuin vuosi sitten, jolloin hän nappasi kaksi voittoa ET:lla ja sijoittui kolmesti kymmenen parhaan joukkoon majoreissa? Muut pelaajat Manner-Euroopan joukkueessa ovat Karlssonin maanmiehet Henrik Stenson, Peter Hanson, tanskalaiset Anders Hansen, Sören Hansen, Sören Kjeldsen, espanjalaiset Alvaro Quiros, Gonzalo Fernandez-Castano ja italialainen Fransesco Molinari. Kymmenestä pelaajasta kuusi on Pohjoismaista, joten terveellä pohjoismaalaisella itsetunnolla voidaan ajatella pohjoiseurooppalaisen golfin olevan hyvässä kuosissa. Vaikka Manner-Euroopan joukkueen kapteenikin on tanskalainen Thomas Björn, niin kotiinpäin vetämisen mahdollisuudesta on turha puhua. Juutti-kapteenin silmissä varmasti kiiluu voitto, eikä samaa kieltä ymmärtävien pelaajien yhteen saattaminen kivoille kisakierroksille. ”Ehkä meidän pitäisi pitää kisakokoukset tanskaksi. Thomas Björn mukaan luettuna joukkueessa on neljä tanskalaista! Vakavasti puhuen, siitä tulee mahtavaa, varsinkin kun ensi vuonna on Ryder Cup. Harmillista tosin, että mukana ei ole ranskalaispelaajaa, vaikka pelaamme Ranskassa”, Sören Hansen sanaili ennen turnausta. Lee Westwood kieltäytyi Ison-Britannian ja Irlannin joukkueessa pelaamisen kunniasta syyskuun alussa. Westwood tavoittelee European Tourin rahalistan voittoa, tällä hetkellä hän on listauksessa neljäntenä. Englantilainen sanoi tarvitsevansa vapaaviikkoja ja Seve Trophy on juuri sopivassa saumassa ennen syksyn isoja kisoja Skotlannissa ja Aasiassa, joissa on neljässä kisassa jaossa liki 20 miljoonaa dollaria. Paul McGinley on saanut Westwoodin vetäytymisestä huolimatta kasattua loistojoukkueen. Suurin huomio kiinnittyy nuoriin Rory McIlroyhin ja Chris Woodiin. McIlroy nappasi tällä kaudella ensimmäisen voittonsa European Tourilla ja on rahalistalla kolmantena. Muutkin kisat ovat siis sujuneet hyvin. 22-vuotias Chris Woodkin on ansainnut kaudella 2009 yli 650 000 euroa, vaikka uran avausvoittoa European Tourilta ei vielä olekaan. ”Odotan innolla yhteistyötä laatupelaajien kanssa. Aion suhtautua kisaan avoimin mielin, sillä minulla on paljon opittavaa. En ole aiemmin tehnyt tällaista”, McGinley mietti kisan alla. Muut pelaajat McGinleyn joukkueessa ovat Oliver Wilson, Ross Fisher, Steve Webster, Graeme McDowell, Nick Dougherty, Simon Dyson, Robert Rock ja Anthony Wall. Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje