Greg Kraftille uran ensimmäinen virallinen PGA Tour voitto - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Greg Kraftille uran ensimmäinen virallinen PGA Tour voitto

Tom Lehmanin edellisestä voitosta PGA Tourilla on kahdeksan vuotta © Getty Images

Greg Kraftin pitkän uran kruunu tuli Puerto Ricossa. &copy Getty Images Greg Kraft otti uransa makeimman voiton PGA Tourin osakilpailussa Puerto Ricossa. Lyhytlyöntinen mutta hyvänä puttaajana tunnettu Kraft kesti viimeisen kierroksen paineet parhaiten, pelasi tuloksen 70 ja voitti lyönnillä ennen kokenutta Jerry Kellyä. Alusta saakka johtanut Bo Van Pelt jäi kolmanneksi pelattuaan viimeisen kierroksen tulokseen 72. Kraftin lopputulos oli 14 alle parin. Kraftilla oli varaa tehdä kentän viimeiselle reiälle, par-viitoselle bogi ja silti voittaa. Sen hän tekikin ja vaikka sekä Van Pelt että Kelly tekivät birdiet, oli voitto Kraftin. Pian 44-vuotta täyttävä veteraani on pelannut sekä PGA Touria että Nationwide Touria urallaan. Jo vuonna 1993 Kraft voitti Deposit Guaranty Golf Classic –kisan joka oli osa PGA Touria, mutta jostain syystä voittoa ei kuitenkaan lasketa viralliseksi PGA Tour voitoksi. Vuonna 2005, 12 vuoden tauon jälkeen tuli ammattilaisuran seuraava voitto Nationwide Tourilla. Viime kausina pelipaikat isolla tourilla ovat olleet tiukassa, viime vuonna Kraft pelasi vain 10 kilpailua PGA Tourilla. Nyt Kraft käytti mahdollisuutensa ja pelit on turvattu hetkeksi. Rahaakin tuli tästä kisasta mahtavasti 630.000 dollaria, eli lähes yhtä paljon kuin edellisistä kolmesta kaudesta yhteensä! Mahtaa hymy olla voittoillallisella herkässä… SM

Bo Van Pelt ly&#246,nnin johtoasemassa viimeiseen p&#228,iv&#228,&#228,n Puerto Ricossa

Vaikka maailman huiput pelaavatkin World Touria Miamissa, on isoja asioita kyseessä myös Puerto Ricon PGA Tourin osakilpailussa. Bo Van Peltin johto kutistui lyöntiin Puerto Ricossa. &copy Getty Images Bo Van Pelt on johtanut alusta asti, etumatka ennen viimeistä kierrosta on pienin mahdollinen, yksi lyönti. Kestääkö kantti ja tuleeko ensimmäinen voitto? Lähimmistä uhkaajista Greg Kraft on voittanut kerran Tourilla 15 vuotta sitten (1993), Briny Bairdilla voitto löytyy vain USA:n kakkoskiertueelta. Molemmat ovat lyönnin Van Peltia perässä ja voitto tekisi molemmille hyvää. Lyönti lisää ja listalta löytyy Etelä-Afrikan Brenden Pappas ja kokenut USA:n Jerry Kelly. Voittaja saa peräti 630.000 dollaria, joten pikkurahoista ei todellakaan täälläkään pelata. SM

Jerry Kelly hengitt&#228,&#228, Van Peltin niskaan Puerto Ricossa

Bo Van Peltin unelma PGA Tour voitosta on taas yhtä kierrosta lähempänä. Van Pelt pelasi tuloksen 68 eilisen 64 jatkoksi ja johtaa yhteistuloksellaan 12 alle parin. Jerry Kelly tavoittelee voittoa Puerto Ricossa. &copy Getty Images Niskaan hengittää voimakkaimmin kokenut Jerry Kelly, jonka 66 lyönnin kierros oli päivän paras yhdessä Greg Kraftin ja Ryan Blaumin kanssa. Kelly on vain lyönnin Van Peltiä perässä. Kolmantena on tällä hetkellä Ted Purdy tuloksessa -10. 13 pelaajaa on tuloksessa -6 tai paremmin, joten kahden päätöskierroksen aikana uusia nimiä voi helposti nousta vielä mukaan voittotaisteluun. SM

Bo Van Pelt hakee ensimm&#228,ist&#228, voittoaan

Bo Van Pelt hakee uransa avausvoitoa. &copy Getty ImagesUSA:n Bo Van Pelt oli ajatellut pitää tämän viikon vapaata golfista, mutta päätti viime hetkillä lähteä Puerto Ricoon, kun lapsillakin sattui olemaan vapaata koulusta. 32-vuotias Van Pelt pelasi ensimmäisenä päivänä parhaan kierroksensa (64, -8) sitten heinäkuun 2007 ja johtaa kisaa kahdella lyönnillä ennen Ted Purdya ja Kyle Thomsonia. Van Pelt on pelannut PGA Tourilla vuodesta 2004 alkaen, sitä ennen hän teki pari lyhyttä vierailua päätourilla, pelaten pääasiassa USA:n kakkoskiertueella. Rahalistalla sijoitukset ovat olleet sadan huonommalla puolella vuotta 2005 lukuunottamatta, jolloin Van Pelt saavutti parhaan listasijoituksensa ollen 82. Rahaa Van Pelt on tienannut vuosittain noin 1,5 miljoonaa taalaa, joten toimeentulo on ollut turvattu. Nyt Van Peltilla on mahdollisuus ottaa uransa ensimmäinen voitto päätourilla. SM

Tom Lehman hakee menestyst&#228, Puerto Ricosta

Vaikka 79 maailman parhaisiin kuuluvaa pelaajaa kiertää Miamissa Doralin kenttää, ei se estä PGA Touria tekemästä uutta aluevaltausta Karibian meren saarelle, Puerto Ricoon. Liikemies Donald Trumpin omistaman resortin kentällä pelataan 3,5 miljoonan kokonaispotista, mukana on yli 150 PGA Tourin nykyistä rivimiestä, konkareita sekä tulevaisuuden tähtiä. Kilpailun järjestämiseen liittyy luonnollisesti vahva panostus saaren matkailumarkkinointiin, jossa golfilla on melkoinen rooli. Kisan paikallisena isäntänä toimii Chi Chi Rodriquez, armoitettu golfin showmies joka voitti urallaan kahdeksan kisaa PGA TOurilla, 22 kertaa Champions Tourilla. Rodriquez toimi caddiena 19 vuoden ikään asti, kunnes USA:n armeijaan liityttyään pääsi kunnolla pelaamaan. Veteraaneista nimekkäimmät ovat kentän suunnittelija, 58-vuotias Tom Kite, sekä 49-vuotias Tom Lehman. Lehmanin pitkän uran nousukiitooon pääseminen otti aikansa, hän joutui pelaamaan minitoureja sekä kiertelemään Aasiassa vuosikausia, pelipaikka PGA Tourille aukeni lopullisesti vasta 33-vuotiaana. Tähden roolissa hän olisikin 90-luvun jälkipuoliskolla. Kolmen vuoden aikana hän voitti neljä kertaa, mm. British Openin sekä Tour Championshipin vuonna 1996 jolloin voitti myös rahalistan. Seuraavavana keväänä Lehman ”piipahti” hetken aikaa maailmanlistan ykkösenä. Leimallista Minnesotasta kotoisin olevalle Lehmanille on ollut voittamisen vaikeus. Ykköstiloja PGA Tourilla on vain viisi, kakkostiloja 19, läheltä piti paikkoja on turhan paljon. ”Luuserin” leimaa Lehman sai otsaansa myös Ryder Cup-kapteenin roolissaan syksyllä 2006, Eurooppa kylvetti Lehmanin tiimin 18,5-9,5. -Voittojen saavuttaminen on jatkuvasti vaikeampaa, hyviä pelaajia on Tourilla niin paljon. Tiedän kuitenkin, että kykenen edelleen taistelemaan kärjen tahtiin, muuten en PGA Touria kiertäisi, Lehman totesi viimevuonna sijoituttuaan viidenneksi Arnold Palmerin kutsukisassa. Edellisviikolla hän oli samassa kisassa kahdeksas, joten Tom Lehman lukeutuu ehdottomasti kisan suosikkeihin. Eurooppalaisista mielenkiintoisimpia ovat PGA Tourilla jo kuudetta kauttaan pelaava Saksan Alex Cejka, sekä 22-vuotias Espanjan Alejandro Canizares joka on ET:lla voittanut Moskovan kisan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje