26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Forssassa kilpaillaan viikonloppuna talvigolfin SM-aluemestaruuksista

Lumelle ja jäälle on maahamme rakennettu jo toistakymmentä kenttää.

Suomessa pelataan entistä enemmän golfia myös jäällä ja lumessa. Pisimpään, jo yli 20 vuoden ajan on rata rakennettu Rovaniemeen Kemijoen jäälle. Jämi on puolestaan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa 18-reikäinen kenttä jolla on pituutta talviversiossa hurjalta tuntuvat 5600 metriä. Kenttiä on maassamme arviolta hieman toistakymmentä ja kilpaileminen kuuluu luonnnollisena osana toimintaan. Forssassa, Linikkalanlammella golfpallo lentää jo kolmatta talvea, klubina ja kisakeskuksena toimii tulevanakin sunnuntaina viereinen Rantasipi Forsssa. Yhdeksänreikäisen kentän par on 32, yhden kierroksen pelaaminen kestää noin 1,5 h. 4.3 klo 10-15 järjestettävään talvigolfin SM-aluefinaaliin mahtuu vielä mukaan, lisätietoja asiasta Mika Nurminen 050-430 2557 tai oheisesta linkistä. Tampereen lähistöllekin on saatu mahdollisuus golfin talvipelaamiseen. Heikki Mäkkylän perunapellolle on aurattu 2515 m pitkä 9-väyläinen talvigolfkenttä, joka sijaitsee Ylöjärvellä osoitteessa Keijärventie 396. Kentällä on 7 par 4-väylää, yksi par 5 ja par 3. Kenttä toimii nyt ensimmäistä talveaan ja itsepalveluperiaatteella eli pelimaksut maksetaan paikan päällä perunavarastossa olevaan lippaaseen ja vuorot jaetaan omatoimisesti jonotusperiaatteella. Väylät alkavat tiiauspaikoilla olevien perunalaatikoiden luota ja niiden reunat on merkitty havuilla ja aurausmerkeillä, 100 metrin kohdalla on kolme aurausmerkkiä yhteensidottuina. Kentältä saa ostaa rajoitetusti värillisiä palloja hintaan 1?/pallo ja pelihinnat ovat arkipäivisin 5? ja viikonvaihteessa 10?/ päivä. Reiät valkioilla ovat normaaleja kesäreikiä suuremmat ja lippua ei oteta pois putattaessa, väyliiä on käytössä tietysti talvisääntö. Lisätietoja antaa Heikki Mäkkylä (0400735927).

Talvi Golf

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje