Antti Ahokas (68-68-68-70) teki viimeisen kierroksensa ensimmäisellä ensimmäisellä yhdeksiköllä kaksi bogia ja kolme birdietä. Viimeisen yhdeksän reiän aikana Ahokkaan korttiin merkittiin yhdeksän paria. Ahokas jäi kisan voittaneesta englantilaisesta Andrew Butterfieldistä (62-69-67-73) lopulta kolme lyöntiä. Butterfield johti kisaa reilusti kuudella lyönnillä ennen viimeistä kierrosta. Kokenut englantilainen aloitti sunnuntain kierroksensa heti bogilla. Ensimmäisellä yhdeksiköllä korttiin merkittiin vielä kaksi bogia ja yksi birdie. Takayhdeksiköllä Butterfield onnistui kahdesti saamaan aikaiseksi birdien. Vastapainoksi syntyi tuplabogi. Butterfield pelasi lopulta viimeisen kierroksen kaksi yli parin ja voitti täpärästi lyönnillä maanmiehensä Richard McEvoyn ja espanjalaisen Carlos Rodilesin. Joonas Granberg (71-67-71-68) oli kisan toinen suomalainen, joka pääsi jatkamaan pelejään vielä viikonloppuna. Sunnuntaina Granberg pelasi mainion kierroksen kolme alle parin. Hän nousi lopullisella tuloslistalla jakamaan 14:nettä sijaa. Granberg teki kierroksellaan neljä birietä ja yhden bogin. 37-vuotias Butterfield tienasi voitostaan 48 000 euroa. Tuolla kisasta saamallaan shekillä hän noussee Challenge Tourin rahalistan kärkeen. Voitto oli Butterfieldin ensimmäinen Challenge tai European Tourilla. Voitollaan Butterfieldin kokonaisansiot tältä kaudelta nousevat yli 80 000 euroon Challenge Tourilla. Mikäli Butterfield pelaa loppukauden kohtuullisesti, saanee hän pelioikeuden ensi kaudeksi Euroopan ykköskiertueelle. Ahokas lihotti tilipussiaan viidennestä sijastaan noin 15 000 eurolla. Se on hänen tämän kauden ylivoimaisesti suurin shekkinsä. -Ikkuna parempaan sijoitukseen oli hetken avoinna mutta kokonaisuutena kisasta jäi todella positiiviset tunnelmat. Kun skooraaminen sujuu huonommallakin pelillä, tie on auki eteenpäin. Ensi viikolla korjataan satoa Sveitsin niityillä, sanoi Ahokas kisan päätyttyä.
Antti Ahokas kä,rkiryhmä,ssä, viimeiselle kierrokselle
Antti Ahokasta liekittämästä Ruotsissa. Ahokas on loistavasti toisena ennen viimeistä päivää. © Getty Images">Antti Ahokas pelasi toisen kierroksensa tulokseen 68, kolme alle parin, ja nousi kuudennelta sijalta toiseksi. Ahokas on pelannut kaikki kolme kierrostaan tulokseen 68. Ahokkaan kierros sisälsi viisi birdietä ja kaksi bogia. – Näin suomalaisena pitää ensi todeta, että loppujaksolla meni pari lyhyttä puttia ohi mutta se siitä. Pelasin tänään tasaisesti ilman sen suurempia ongelmia ja yhdessä vaiheessa kolisi reiässäkin. Huomista ajatellen on hyvä, että pääsen matkaan kärkiryhmässä ja pystyn tarvittaessa antamaan painetta. Omalla perusmeiningillä silti mennään, sanoi Ahokas kierroksen jälkimainingeissa Loistava menestys Ruotsissa antaa varmasti Ahokkaalle hyviä tuntemuksia omasta pelistä ja valaa uskoa menestysmahdollisuuksiin vielä syyskaudella. Ahokkaan kausi ei ole tähän asti sujunut kovin mallikkaasti. Hän on startannut 15 kilpailuun, joissa pelit ovat jatkuneet viikonlopulle vain kuudesti. Rahaa Ahokas on tällä kaudella voittanut reilut 10 000 euroa. Joonas Granberg, joka oli toinen jatkoon päässyt sumalainen, on kolmen kierroksen jälkeen jaetulla 20. sijalla. Granberg pelasi tänään tuloksen 71 ja tipahti tuloslistalla kuusi pykälää. Kisaa Ruotsissa johtaa edelleen Andrew Butterfield. Hän on pitänyt piikkipaikkaansa jo kolmen kierroksen ajan. Lauantaina Butterfield pelasi kierroksensa 67 lyönnillä. Eroa toisena olevaan Ahokkaaseen on jo lopullisen oloiset kuusi lyöntiä. Kolmantena kisassa on saksalainen Günther Christoph, joka on Ahokasta lyönnin perässä.
Antti Ahokas jatkaa hyvä,ä, virettä,ä,n Challenge Tourilla
Antti Ahokkaan tuloskortti perjantain kierrokselta Ruotsissa pelattavassa The Princess kisassa oli kuin sirkusteltan kangas. Punaisella seitsemän birdietä ja sinisellä neljä bogia. Tuloksella 68 Ahokas nousi tuloslistalla 10 sijaa jaetulle kuudennelle paikalle. – Kova tuuli toi tänään rentoutta ja selkeyttä otteisiin. Birkut upposivat sopivasti mukiin, joten mikäpä siinä. Hyvissä asemissa suunnataan viikonlopun kierroksille, sanoi Ahokas kierroksen jälkeen. Kisaa johtaa eiliseen tapaan englantilainen Andrew Butterfield, joka pelasi perjantain kierroksensa kaksi alle parin. Yhteistuloksessa 11 alle parin oleva Butterfield johtaa enää lyönnillä isäntämaan Fredrik Anderssonia. Joonas Granberg pelasi perjantaina neljä alle parin. Kuusi birdietä ja kaksi bogia sisältänyt kierros oikeuttaa kisan puolivälissä jaettuun 14:nteen sijaan. Granberg nousi tuloslistalla peräti 45 sijaa. Muut kisaan startanneet neljä suomalaista karsiutuivat. Synkimmän sukelluksen teki Mikko Korhonen, joka valahti tuloslistalla 46 sijaa. Korhonen aloitti kierroksensa 10. reiältä lupaavasti birdiellä. Vielä rei´illä 10-18 syntyi toinen birdie. Sen jälkeen birdie-hanat hirttivät kiinni, ja viimeisille yhdeksälle reiälle merkattiin tuloskorttiin neljä bogia. Kahden viimeisen reiän bogit varmistivat Korhosen karsiutumisen kahdella lyönnillä viikonlopun kierroksilta.
Antti Ahokkaalla vahva startti Challenge Tourilla
Andrew Butterfield on palloillut Challenge Tourin ja European Tourin välillä vuodesta 1996. Tällä kaudella Butterfield on saanut pelistään otteen, sillä hän on Challenge Tourin rahalistan seitsemännellä sijalla. Butterfield spurttasi Ruotsissa pelattavassa Challenge Tourin The Princess kisassa kolmen lyönnin kaulan heti ensimmäisellä kierroksella. Butterfieldin kierros sisälsi seitsemän birdietä ja yhden eaglen. Yhdeksän alle kierroksellaan Butterfield löi taululle lukemat 62, ja laittoi samalla kenttäennätyksen uusiksi. -Tuulensuunnan muutokset muuttavat kenttää rajusti. Täytyy unohtaa tämänpäiväinen hyvä kierros ja keskittyä seuraavaan, Butterfield mietiskeli kierroksensa jälkeen. Antti Ahokas oli paras suomalainen. Hän pelasi kierroksensa 68 lyönnillä ja jakaa 16:tta sijaa. -Nyt sain hyvän alun ja siitä peli lähti rullaamaan. Kova tuuli hankaloitti hieman etenkin kapeampaa takaysiä. Ainahan voisi toivoa putterin olevan kuumempi mutta hyvä näinkin. Pelissä mukana ollaan, sanoi Ahokas kierroksensa jälkeen. Muista suomalaisista Mikko Korhonen pelasi ensimmäisen kierroksensa kaksi alle parin ja on tuloslistalla jaetulla 29:nellä sijalla. Kolmikko Roope Kakko, Joonas Granberg ja Toni Karjalainen pelasi ensimmäisen kierroksen pariin ja on tuloslistalla jaetulla 59:nellä sijalla. Pasi Purhonen löi taululle tuloksen 75 ja on jaetulla 125:nella sijalla. Näillä näkymin suomalaisista olisi menossa viikonlopun kierroksille peräti viisi pelaajaa.
Henrik Stenson esimerkkinä, European tourille pyrkiville
Kisan kotimaan Ruotsin ykköspelaaja Henrik Stenson on The Princessin kummi. Kisan jälkeen Stenson pelaa näytösottelun Adam Scottia vastaan juuri samaisella Båstad Golf Clubilla, jolla turnaus pelataan. Stenson voitti aikoinaan Challenge tourin rahalistan vuonna 2000, ja on ilmeisesti säilyttänyt kiintymyksensä kiertueeseen, vaikka voittoja on tullut PGA Tourilta asti. Kun pelasin Challenge Tourilla, oli Ruotsissa kolme alemman tason kisaa. Nykyään kisoja on vain yksi. Haluan olla nostamassa tuota kisojen määrää. Challenge tour tarjosi minulle hyvän pohjan muille kiertueille. Haluan, että yhä useampi pelaaja saa samanlaisen mahdollisuuden, Stenson unelmoi ennen turnauksen alkua. The Princess pelataan nyt ensimmäistä kertaa. Stenson ei itse pelaa kisassa, vaan taistelee samanaikaisesti Euroopan ykköskiertueella BMW International Openin voitosta Münchenissä. Mukana suomalaisista turnauksessa ovat Roope Kakko, Antti Ahokas, Mikko Korhonen, Joonas Granberg, Pasi Purhonen ja Toni Karjalainen. The Princess on sen verran rahakas kilpailu, jaossa 300 000 euroa jatkoon päässeiden kesken, että kisan voittaja alkaa olla lähellä pääsyä Euroopan kiertueelle. Varsinkin jos voittaja tulee rahalistan 15 parhaan joukosta. Voittaja kuittaa palkintopotista 48 000 euroa. Parhaiten suomalaisista Challenge Tourin rahalistalla on sijoittunut Mikko Korhonen, joka hyvällä sijoituksella pääsisi kipuamaan listan 20 parhaan joukkoon. Nyt Korhonen on rahalistalla 28:s.