26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Ajankohtaista

Antti Ahokas neljäs Espanjassa

Antti Ahokas teki torstaina yhdeksän birdietä ja eaglen © Getty Images

Antti Ahokkaalla on avaimet kädessään Challenge Tourin voiton saavuttamiseksi.Antti Ahokas johti Challenge Tourin kisaa Espanjassa vielä neljä reikää ennen loppua lyönnillä. Kaksi bogeyta, tupla ja birdie toivat lopullisekssi sijaluvuksi uran parhaan (neljännen) jolla Ahokas kuittaa 7800 euroa. Ahokas hävisi voittajalle kolme lyöntiä, ykköstilasta uusivat Felipe Aquilar ja Tobias Dier. Chilen Aquilar oli parempi, hänellä on nyt kahden voiton lisäksi kaksi kakkostilaa ja yksi kolmas. Varma mies ET:lle jossa hän pelasi vuoden 2006 ollen 158:s. Huomionarvoista on se, että Ahokas oli kisan ylivoimainen kuningas birdien ja eagelien lukumäärässä. Hän teki niitä hämmästyttävän määrän, yhteensä 29 (28+1). Aquilarin vastaava luku oli 23, Dierin vain 20. Tasaisuutta olisi siis tarvittu, birdieputit upposivat huippuhyvällä prosentilla Neljäs tila on myös suomalaisten paras kaudella 2007, ja se nostaa Ahokasta varsin paljon rahalistalla (54:ksi), ei kuitenkaan vielä niiden 45 joukkoon jotka pääsevät Tourin finaaaliin ja suoraan ET:n viimeiseen karsintavaiheeseen. Tourin ohjelmassa on vielä neljä kisaa ennen finaalia. Näistä alkavalla viikolla pelattava Kazakstanin kisa on varsin ratkaisevassa asemassa, siinä jaetaan palkintorahaa 330.000 euroa, kilpailun voittaja on lähes varma mies ET:lle. ,

Antti Ahokas taistelee Challenge Tourin kisan voitosta

Antti Ahokkaalla on avaimet kädessään Challenge Tourin voiton saavuttamiseksi.Antti Ahokas on tehnyt Golf Campo de Layos kentällä kolmen kierroksena aikana hurjaa jälkeä. Yhteensä 22 birdietä ja eagle, kierrostulokset 65-72-64 ovat nostaneet hänet OKI Mahou Challenge kisan kärkeen yhteistuloksella 15 alle. Samassa tuloksessa on Saksan Tobias Dier, seuraavat pelaajat ovatkin vähintään kolmen lyönnin päässä. Sunnuntaina Ahokas pääsee taistelemaan heti ensimmäisellä ammattilaiskaudellaan CT kisan ykköstilasta. Kauden toistaiseksi parhaat sijoitukset ovat kuudes ja yhdeksäs tila. Dierin lisäksi vakavasti otetttavia haastajia ovat rahalistan neljäs, Englannin Robert Dinwiddie (-12) sekä saman listan ykkönen Felipe Aquilar (-11). Suomalaisilla on yhteensä yhdeksän voittoa Challenge Tourilta. Anssi Kankkonen on yltänyt ykköseksi kolme kertaa, Kalle Väinölä sekä Toni Karjalainen kahdesti. Yhden voiton miehiä ovat Espoossa voittaneet Mika Piltz ja Roope Kakko. Ahokas on rahalistalla 82:s. Voitto nostaisi hänet noin 30:ksi ja varmistaisi paikan Tourin finaaliin. Alkavalla viikolla pelataan Kazakstanin osakilpailu jonka palkintopotti on noin kolminkertainen Espanjan vastaavaan.

Antti Ahokas viidenten&#228, Espanjassa

Antti Ahokas on kisan puolivälissä varsin hyvissä asemissa Espanjan Toledossa. Avauspäivän 65 tuloksen jälkeen hän pelasi perjantaina iltapäivällä 72, tuloskortissa oli suurimpana harmina tupla par-nelosella. Avauspäivänä yhdeksän birdietä, eaglen, bogeyn ja triplan tehnyt vasuri on neljän lyönnin päässä kärjestä.

Antti Ahokas johtaa Espanjan CT kilpailua

Vain yksi suomalainen on mukana Espanjan CT kilpailussa, mutta Antti Ahokas pisti todenteolla tuulemaan avauspäivänä. Hän aloitti vaisusti, oli par-nelosella tekemänsä triplan jälkeen neljä reikää pelattuaan yhden yli. Seuraavat kolmetoista reikää Lappeenrannan vasuri pelasikin yhdeksän alle seitsemällä birdiellä ja eaglella. Viimeisellä ( kentän yhdeksäs) Ahokas teki ainoan bogeynsa, kierrostulos 65 antaa kahden lyönnin johdon seuraaviin loppuun asti pelanneista .Avauskierros on kuitenkin vielä kesken. Antti Ahokas avasi kautensa mainiosti CT:lla ja hän väläytti osaamistaan myös ET:n Afrikan kisassa. Menestys ei ole ollut kesällä odotusten mukaista, viimeisissä viidessä kisassaan hän on karsiutunut neljästi ja sijaluku rahalistalla on 82:s. Ahokas pelasi edellisyksynä varsin ahkerasti , MM-kisojen jälkeen olivat vuorossa heti ET:n toiset esikarsinnat ( voitto) ja finaali josssa Antti jäi lyönnin päähän rajasta. CT:n ja ja ET:n kisoja hän on tuon jälkeen pelannut kaikkiaan 21, joten kisoja on varmasti ollut riittävästi. Allekirjoittaneen ehdotettua pari viikkoa sitten pilke silmäkulmassa Ahokkaalle haastattelua Golf Digestiin otsikolla ”kakkosketjun miehet”, Antti vastasi nopeasti ja varmasti. -Tehdään vaan mielellään, mutta en minä kyllä siellä kakkosketjussa kauaa aio olla. Viikonloppuna hänellä on hyvä näytönpaikka, otsikoita muutetaan tilanteen mukaaan viimetingassakin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje